16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Suomalaisilla ongelmia kierroksen keskivaiheilla – CT:n rankingvoitto karkaamassa käsistä?

Nousu kärkitaisteluun vaatii Kim Koivulta ja Kalle Samoojalta perjantaina huippusuoritusta haastajakiertueen finaaliturnauksessa.

Arabiemiraateissa meneillään olevan Challenge Tourin päätöskilpailun toinen kierros oli suomalaisittain hankala. Kahden lyönnin päässä kärjestä ollut Kim Koivu putosi kisan puolivälissä jaetulle 18. sijalle ja Kalle Samooja löytyy kymmenen pykälää alempaa.

Päivä sujui Koivun (-2) osalta epäkiitollisesti, sillä vain kolme pelaajaa löi torstain kierroksella helsinkiläistä heikomman tuloksen.

Hän oli kierrostaan ulosmenon jälkipuolella kaksi alle, mutta teki reikien 9–11 jaksossa kaksi bogia ja yhden tuplan. Loppu sujui virheettömästi, ja Koivulle kirjattiin tulos 74.

Samooja (-1) pystyi Koivua ryhdikkäämpään esitykseen, vaikka hänelläkin oli kolmen peräkkäisen bogin edestä ongelmia etuysin lopussa. Tämän ohella hän teki kaksi birdieä molemmilla kenttäpuoliskoilla ja vielä yhden bogin viimeisen kolmanneksen alkajaisiksi.

”Löin kolme todella luokatonta lähestymistä, eikä lähipeli riittänyt pelastamaan. Tuollainen putki aina vähän masentaa, mutta koitin kääntää kelkan mahdollisimman nopeasti”, Samooja kertoi.

”Jostain pitäisi nyt kaivaa jyvä rautapelaamiseen.”

Suomalaisilla on mahdollisuus nousta Challenge Tourin rankingin ykköseksi voittamalla Al Hamra Golf Clubin kentällä pelattava kilpailu.

Tämä edellyttää molemmilta räväkkää suoritusta kolmannella kierroksella, sillä johtoon kiivennyt, ja torstaina kisan kovimman (64) tuloksen pelannut USA:n Sean Crocker ja Espanjan Adri Arnaus (-9) ovat kaksikkoa 7–8 lyöntiä edellä.

Toisella kierroksella onnistunut (67) rankingin ykkösnimi Tanskan Joachim B. Hansen (-5) löytyy Ras Al Khaimah Challenge Tour Grand Final -kilpailussa parhaana pohjoismaalaisena 11. sijalta.

Turnauksessa on mukana CT:n rankingin 45 parasta pelaajaa, joista 15 ensimmäistä pelaa ensi kaudella pääkiertueella. Koivu ja Samooja ovat jo varmistaneet paikkansa European Tourilla kaudella 2019.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje