16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Sinetöikö Tapio Pulkkanen ranking-voittonsa jo viikonvaihteen Foshanin turnauksessa?

Myös Oliver Lindellillä on edelleen mahdollisuudet napata kortti Euroopan kiertueelle, vaikka muut velvollisuudet estävät häntä osallistumasta ensi viikon kilpailuun.

Hienoa kautta Challenge Tourilla pelaavat Tapio Pulkkanen ja Oliver Lindell starttaavat kiertueen rahakkaimpiin turnauksiin kuuluvaan Foshan Openiin torstaina.

Molemmilla on loppukauden isoissa kilpailuissa runsaasti panosta, sillä Pulkkanen taistelee CT:n kokonaiskilpailun voitosta ja myös Lindellillä on mahdollisuutensa venyä vielä vaikka niiden 15:n pelaajan joukkoon, jotka saavat kauden päätteeksi kortin Euroopan kiertueelle.

Pulkkasen hohdokkaaseen kauteen mahtuu yhden voiton lisäksi kaksi kakkostilaa ja kolme muuta top 6 -sijoitusta. Viikonvaihteen kisan ykkönen kuittaa reilut 72 000 euroa ja kolmanneksikin sijoittunut yli 31 000 euroa. Mikäli Pulkkanen onnistuu kiilaamaan itsensä top 3:een, siirtyy hän kenties jo tavoittamattomaan johtoon Road to Oman -listalla.

Foshan Golf Clubin kenttä vaikuttaa olevan ”Hattu-Tapion” mieleen, joskin hän pitää sitä hieman vaikeampana kuin viimeviikkoisen Hainanin turnauksen kenttänä toiminut Sanya Luhuitou GC.

”Kenttä tuntuu ihan hyvältä mulle. Vähän samantyylinen baana kuin viime viikolla. Vähän tiukempi tiiltä, mutta griinin ympäristöt vaikeammat. Aika paljon greiniä griineillä”, juuri pro am -kilpailunsa päätökseen saanut Pulkkanen sanoi.

Kilpailun viimevuotisen ykkösen Englannin Marcus Armitagen lopputulos alitti parin 19 lyönnillä. Sen verran vaadittaneen Pulkkasen mielestä voittoon myös tällä kerralla.

”Aika lailla samoihin saattaa mennä tulostaso. Omalta osalta toivon, että saan tällä viikolla hyvän mittakontrollin rautoihin, niin hyvä tulee. Ilmeisesti myös hyvää keliä luvattu tälle viikolle.”

Rankingissa sijalla 34 oleva Oliver Lindell on vajaan 20 000 euron päässä viimeisessä ET:n kortissa kiinni parhaillaan roikkuvasta Argentiinan Estanislao Goyasta. Kovalla sijoituksella Foshanissa hänellä olisi mahdollisuus tehdä nousu rahalistalla top 15:een.

Lindell joutuu jättämään ensi viikolla pelattavan Arabiemiraattien kilpailun väliin asevelvollisuuskiireiden vuoksi, mutta lienee mukana 1.–4. marraskuuta ohjelmassa olevassa Challenge Tourin finaaliturnauksessa. NBO Golf Classic Grand Final -kilpailuun pääsee rankingin 45 parasta, joten ehjä esitys Foshanissa sinetöisi porvoolaisen paikan kauden loppuhuipennukseen.

Kalle Samooja on ensimmäisellä varasijalla Foshanissa, joten hänen mahdollinen pääsynsä tämän viikon turnaukseen ratkeaa vasta torstaiaamuna. Arabiemiraateissa Samooja joka tapauksessa varmuudella pelaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje