Välittömästi kärkikymmenikön takana oleva Samooja saa keskittyä lauantaina rauhassa päätöspäivän kierrokseen.
Kalle Samooja on Miklagard Golf Clubilla meneillään olevassa Challenge Tourin kilpailussa sijalla 12, kun pelaajat ovat päässeet huonojen olosuhteiden vuoksi kiertämään kenttää epätasaiseen tahtiin.
Perjantain vastaisena yönä piiskannut sade viivästytti lähtöjä kuudella tunnilla, minkä vuoksi osa kilpailijoista ei ehtinyt aloittaa toista kierrostaan ollenkaan. Lopulta noin puolet pelaajista sai toisen päivän puitteissa 36 reikää valmiiksi – yksi heistä oli Samooja.
”Tosi raskas kierros kaikin puolin. Osuin onneksi suureen osaan griineistä, mutta olin vaan liian kaukana reiästä koko ajan”, Samooja totesi.
”Oli vähän haasteita tuon öisen kovan sateen takia, ettei oikein tiedetty pelataanko ja milloin pelataan. Griinit ovat tosin loistokunnossa sateesta huolimatta, mutta väylät tulvivat. Osa lähti pelaamaan vain pari reikää, joten siinä mielessä täytyy olla tyytyväinen tilanteeseen.”
Kokonaistilanteessa kolme alle oleva Samooja käytti toiseen kierrokseensa 71 lyöntiä. Hänen korttiinsa merkittiin kolme birdieä ja kaksi bogia. Loppuvaiheen (14. ja 16 reikä) tulleet birdiet olivat tärkeitä, kun sunnuntaina ryhdytään taistelemaan kovista sijoituksista.
Niin ikään 36 reikää pelannut Jaakko Mäkitalo (+6) näyttäisi karsiutuvan jatkosta.
Kolme reikää toista kierrosta pelannut Tapio Pulkkanen on lyönnin päässä Samoojasta. Kaksi reikää pidemmälle ennättänyt Linus Väisänen (+1) on niukasti cut-rajan paremmalla puolella.
Muut suomalaiset:
Roope Kakko (+4) 24 reikää
Oliver Lindell (+8) 18 reikää
Patrick Roos (+11) 23 reikää
Vettä satoi Kløftassa reilusti myös lauantaina vastaisena yönä. Se merkitsee sitä, että toista kierrosta voidaan jatkaa Miklagardin kentällä aikaisintaan kello 14 paikallista aikaa. Samalla kolmannen kierroksen aloitus siirtyi automaattisesti sunnuntain puolelle.
Viking Challengen paalupaikkaa jakavat 36 reikää pelanneet Hollannin Daan Huizing ja Ranskan Clement Sordet (-8). Samooja on heistä viiden lyönnin päässä.