26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Oliver Lindell seitsemäntenä Challenge Tourilla

Eroa Le Vaudreuil’n turnauksen top 3:een on vain kolme lyöntiä.

Oliver Lindell pelasi pitkästä aikaa seiskalla alkavan tuloksen haastajakiertueella. Hän päätti lauantain kierroksen harmilliseen tuplabogiin Le Vaudreuil Golf Challenge -kilpailuissa, ja jälleen yksi tulossa ollut kuutosella alkava tulos vaihtui viime metreillä numeroihin 70.

Kokonaistlanteessa yhdeksän alle oleva porvoolainen jakaa 54 reiän jälkeen seitsemättä sijaa Ranskan Mathieu Fenassen kanssa.

Lindell aloitti kolmannen kierroksen mainiosti. Hän teki päivän kolmannen birdiensä seitsemännellä reiällä, mutta sisääntulossa epävarmuus hiipi otteisiin. Lindell kuittasi 11. ja 15. reiän bogit nopeilla birdieillä, kunnes viimeisellä tullut seiska pudotti hänet kolmen joukosta.

Tulokaskauttaan Challenge Tourilla pelaava Lindell löi 18. reiällä lähestymisensä hiekkaesteeseen, ja pääsi vasta chipin kautta viheriölle. Jäljellä oli parimetrinen par-putti, mutta hän joutui käyttämään kulmarautaansa kolme kertaa ennen kuin pallo oli reiässä.

”Ero kärkeen kasvoi vain yhdellä lyönnillä ja huomenna on mahdollisuus nousta vielä hyvällä pelillä kärkitaisteluun. Sää tänään oli aiempia päiviä tuulisempi, se vaati enemmän tarkkuutta lyönteihin”, Lindell sanoi.

”Peli kulki tänään ihan mukavasti aina vikalle asti, siinä sitten kaikki virheet – ei voi mitään, koville ottaa. Onneksi huomenna on vielä mahdollisuus.”

Turnauksen johtopaikkaa jakavat päivän parhaan tuloksen (64) pelannut Tanskan Morten Ørum Madsen ja Englannin Aaron Rai (-13).

Englannin Ryan Evans, Chilen Mark Tullo ja Espanjan Borja Virto (-11) ovat kärkikaksikosta kahden lyönnin päässä.

Lindell starttaa sunnuntain finaalikierrokselle kello 12.50 Suomen aikaa yhdessä Mathieu Fenassen kanssa. Kilpailun toinen suomalainen, Kalle Samooja, karsiutui niukasti jatkokierroksilta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje