Oliver Lindell nousi top 10:een Prahan Challenge Tour -kilpailussa - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Oliver Lindell nousi top 10:een Prahan Challenge Tour -kilpailussa

Lindell on kisan parhaana pohjoismaalaisena vain kolme lyöntiä kärjestä. Myös Tapio Pulkkanen jatkaa hyvissä asemissa.

Oliver Lindell (-9) otti kauden toisessa Tsekissä pelattavassa haastajakiertueen turnauksessa askeleen kohti kärkeä.

Hän pelasi perjantain kierroksella mainion tuloksen, 67, ja nousi jaetulle seitsemännelle sijalle. Eroa johdossa olevaan Rhys Enochiin on kolme lyöntiä.

Virvik Golfin pelaaja teki Prague Golf Challenge -kilpailun toisena päivänä seitsemän birdieä, joista kaksi tuli heti kierroksen alkajaisiksi. Bogeja syntyi yksi molemmille kenttäpuoliskoille.

Ukkonen keskeytti kilpailun tunniksi, kun Lindell oli 18. reiän lyöntipaikalla.

”Tänään rautapelaaminen ollut parempaa kuin eilen, on ollut paljon hyviä paikkoja”, hän välitti kuulumisiaan keskeytyksen aikana.

Myös Tapio Pulkkanen pisti lyönnillä paremmaksi kuin torstaina. Tulos 68 vei hänet kokonaistilanteeseen seitsemän alle, mikä oikeuttaa kisan puolivälissä 22. sijaan.

”Hyvä kierros oli. Iltapäivällä oli paikoitellen melko kova tuuli ja onnistuin hyödyntämään myötätuulen tuomat mahdollisuudet”, Pulkkanen sanoi tyytyväisenä.

”Uskon että omalla pelillä kärki lähenee. Pelin kulmakivi, putti, tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä.”

Jaakko Mäkitalo (-2) sai perjantaina hieman kirivaihdetta päälle, mutta tuloksessa 70 oli yksi lyönti liikaa cut-rajan selvittämistä ajatellen. Henri Lipsanen (+7) ja Kristian Kulokorpi (+8) karsiutuivat selvemmn.

Ranskan Julien Guerrier ja sekä Toni Hakulan Amateur Openin finaalissa neljä vuotta sitten voittanut britti Garrick Porteous (-11) ovat yllätysjohdossa olevaa Walesin Rhys Enochia lyönnin jäljessä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje