16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Koivu: ”Pitkä kausi näkynyt nyt jokaisen kierroksen lopetuksessa”

Lomaa jo odotteleva Kim Koivu nousi etuysin hienon birdiesateen ansiosta vahvasti kohti CT:n päätöskisan kärkeä. Jälkimmäinen kenttäpuolisko toi kuitenkin jälleen pettymyksen.

Kim Koivu näytti olevan perjantain kierroksen ulosmenossa tiukasti matkalla jopa Challenge Tourin finaaliturnauksen voittotaisteluun. Hän iski reikien 4–9 jaksossa tyylikkäästi viisi birdieä, joista kolme tuli perätysten etuysin loppuun.

Tämän jälkeen hänen peliotteensa muuttui torstain kierroksen takaysin tapaan nihkeäksi. Birdiesaldo ei enää täydentynyt, ja päivän viimeiset parista poikenneet lukemat olivat 12. ja 16. reiän bogi-tulokset.

Al Hamra Golf Clubin kentän ulosmenon 31 lyönnillä selvittäneen Koivun kierrostulokseksi muodostui lopulta 69. Hän jakaa kisassa 54 reiän jälkeen 15. sijaa kokonaistilanteessa viisi alle.

”Huomenna vielä tämän kauden vika rundi, ja sitten on kiva ottaa vähän lomaa mailoista. Pitkä kausi on ollut ja se on nyt näkynyt jokaisen kierroksen lopetuksessa. Katsotaan, jos huomenna saisi pidettyä kasassa koko rundin”, kahdeksan lyönnin päässä kärjestä oleva Koivu sanoi.

Kisan toinen suomalainen, kiertueen ranking-kolmonen, Kalle Samooja (-2) käytti kolmanteen kierrokseensa 71 lyöntiä. Hänkin tehtaili etuysille mukavasti kolme birdie, joskin soppaa hämmentämään ilmestyi myös kahdeksannen reiän tuplabogi.

Halu pelata paremmin olisi kova, mutta ei oikein ole pelissä paukkuja.

Jatkossa 26. sijaa jakava Samooja (-2) teki vielä yhden birdien ja yhden bogin.

”Ei peli ole oikein mihinkään muuttunut. Tiiltä hyvää, putti toimii, mutta raudoilla ja wedgeillä ei vaan pääse lähelle, Samooja kertoi.

Kalle Samooja (oik.) on käytännössä menettänyt otteensa CT:n ranking-voittajan kiertopalkintoon. Victor Perez (vas.) ja Joachim B. Hansen käyvät lautasesta vielä’kovaa taistelua. Kuva: Getty Images

Kentän kahdeksas reikä on osoittautunut Samoojalle hankalaksi, sillä hän ei ole pystynyt tekemään vielä bogia parempaa tällä par-viitosella.

”Ei siinä reiässä ole oikeastaan mitään ihmeellistä. Olen vain säätänyt griinien vieressä huonojen lähestymisten päätteeksi.”

Hienon kauden pelanneilla suomalaisilla olisi voitolla mahdollisuudet valloittaa myös kiertueen ranking-kuninkuus kaudella 2018. Koivulla on unelmasuorituksella tähän vielä pienet mahdollisuudet, Samoojan osalta nekin ovat jo menneet.

”Halu pelata paremmin olisi kova, mutta ei oikein ole pelissä paukkuja. Katsotaan, jos lähestymisiin löytäisi jonkun juonen huomiseksi. Sitä kautta kyllä saisi vielä alhaisen kierroksen kaivettua”, Samooja totesi.

Ras Al Khaimah Challenge Tour Grand Final -kilpailun johtopaikalla pysyttelee edelleen Espanjan Adri Arnaus (-14). Hänellä on kolmen lyönnin etumatka Hollannin Daan Huizingiin sekä kahteen ranskalaiseen, Romain Langasquehen ja Victor Pereziin.

Rankingin ykkönen, Tanskan Joachim B. Hansen (-10) on parhaana pohjoismaalaisena kuudetena. Hän vaikuttaisi nyt käyvän kovimman kamppailun rankingin voitosta kokonaiskilpailussa toisena olevan Perezin kanssa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)