20.–27.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][6]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kim Koivu voitti Vierumäki Finnish Challengen - paikka ET:lle 2019 on sinettiä vaille valmis

Ykköstila oli ensimmäistä vuotta ammattilaisena pelaavalle Koivulle Challenge Tourilla toinen.

Kim Koivu nousi sunnuntaina ulosmenossa jo kolmen lyönnin johtoon oltuaan seitsemän reiän jälkeen viisi alle. Hän menetti sen sisääntulossa, jossa Robert Macintyre  oli niskan päällä ennen Koivun 17:n birkkua, joka tasasi puntit.

Vierumäki Finnish Challenge päättyi Kim Koivun juhlaan.!!!!

Julkaissut Golfpiste Sunnuntai 12. elokuu 2018

72:s reikä tasattiiin pareilla, ensimmäisellä uusintareiällä Koivu nosti viheriöbunkkerista viiteen  metriin ja upotti tuhatpäisen yleisön hullaannuttaen birkkuputtinsa.

Koivu ansaitsee voitostaan 28 800 euroa. Kokonaisansiot ovat päälle 90 000 euron. Vahva kortti ET:lle on käytännössä taskussa vuodelle 2019. Mikäli Koivu voittaa CT:lla vielä kolmannen kerran, hän saa hyvän pelioikeuden heti ykköstilan jälkeen loppukaudeksi 2018.

Viisi kysymystä js vastausta Kim Koivun kanssa.Hämmästyttävän vakuuttavaa urakehitystä.Edellisvuonna hän ei amatöörinä saanut edes paikkaa Vierumäen kisaan.

Julkaissut Golfpiste Sunnuntai 12. elokuu 2018

Antti Ahokas (-16) oli kisassa neljäs, Kalle Samooja(-15) jakoi viidettä sijaa. Roope Kakko (-10) oli lopulta 20:s, Oliver Lindell (-9), 25:s. Niclas Hellberg ja Lauri Ruuska saivat 900 euroa  mieheen oltuaan sijalla  46:s.

”Tämä oli minulle hyvä kilpailu ja lopputulos viimeisen reiän birkun tuhlaamista lukuunottamatta oli mainio. Kim ja Robert pelasivat niin upeasti, että minulla ei ollut hieman epävireisellä lyönnillä aseita heidän kukistamisekseen”, Ahokas summasi viikkonsa.

Antti Ahokas on tuoreimmalla CT:n listalla 66:s. Kuva: Tomi Natri

Neljäs tila nosti häntä CT:n listalla useita kymmeniä sijoja, sekä tuotti paikan viikonlopun kilpailuun Pohjois-Irlantiin.

Suomalaisten panos  oli monella mittarilla yksi parhaista CT:n historiassa. Kaudella 2008 Antti Ahokas voitti Tanskan osakilpailun, Roope Kakko oli toinen.

Kim Koivu lisää European Tourin kisojen osuutta

Kim Koivu näki voittonsa avaimiksi hyvän pallonlyömisen, jonka on mahdollistanut tekniikan kehittyminen.

”Jatkuvasti ja pitkäksi aikaa riittää parannettavia osia golfissani. Lähipeliä on syytä kehittää, siihen on töitä tehty jo pitkään.”

”Tämä voitto varmistaa jo kortin ET:lle vuodeksi 2019. Luultavasti lisään ET:n kisojen määrää syksyllä. Samanaikaisesti kuitenkin valmistelemme valmentajani David Silvan kanssa teknisiä valmiuksia, jotta olisin valmis menestymään astetta korkeammalla tasolla.”

Koivun kolmen lyönnin johdon sulaminen lyönnin tappioksi koostui monesta pienestä osasta, samoin nousu tasoihin ja voittoon.

10:lla hän selvitti vielä oikealle menneen avauksen hyvän lähipelin kautta pariksi. 12:lla Koivulla oli toiseen lyöntiin rautaa kädessa viheriölle lyömiseen (par-5).

”Pallolla oli vähän huono makuu. Lähdin siksi lyömään fadea, jonka sijasta leikatussa lyönnissä lapa jäi kiinni, pallo sukelsi matalana kaislikkoon. Hyvä lähipeli toi torjuntavoiton ja parin reiällä, jossa birkku on se tavoitetulos.”

13:lla Koivu hävisi puttikisan Macintyrelle. Peli oli tasan vain hetken aikaa, Koivu sortui ottamaan kolme puttia 14:lla.

”Se oli minulta mentaalivirhe, yritin birkkua turhan aggressiivisesti.”

15:lla ja 16:lla Koivu järjesti itselleen hyvät birkkupaikat, mutta missasi ne niukasti. 17:lla putti upposi ja yleisö repesi.

18:lla ja ensimmäisellä uusintareiällä voitto olisi voinut mennä kummalle tahansa. Yleisö sai  mitä se halusi, Kim Koivun birdieputti upposi uusinnassa keskeltä kupin pohjalle.

Uran merkityksellisin ja kuvatuin putti on juuri uponnut, Kim Koivun juhlat Vierumäellä käynnistyvät.
Kuva: Tomi Natri.

Alkavalla viikolla Koivu kilpailee Ruotsin ET-kisassa, jossa suomalaisista pelaavat myös TapioPulkkanen, Oliver Lindell, ja Roope Kakko, jolle paikka aukesi Vierumäki Finnish Challengen kautta.

Parhaalle kotimaiselle  ammattilaiselle luvatun paikka siirtyi näet tämän tuloslistan neljännelle. Koivu pääsee Ruotsiin omalla kategoriallaan, Antti Ahokas valitsi CT:n kisan Pohjois-Irlannissa, johon hän sai paikan Vierumäen neljännellä sijalla.

Kalle Samoojalle jäi kuvan hymystä huolimatta hivenen hapan maku jaetusta viidennestä sijasta. Tästä huolimatta kausi on ollut todellista menestystarinaa, vaikka voitto vielä puuttuukin. Kuva: Tomi Natri.

Kalle Samooja oli jo aiemmin päättänyt pitää väliviikon runsaan kilpailemisen johdosta. Samoojan ajatuksissa oli varmasti parempi sijoitus kuin viides sunnuntain käynnistyessä.

”Kenttäpeli ei oikein antanut päätöspäivänä ainesta enempään”, Samooja myönsi pelin päätyttyä.

Hänen menestyssarjansa CT:lla 2017–2018 hakee suomalaisista vertaistaan. Plakkarissa on 30 kisaa, joissa yhteensä  yhdeksän top 10 -sijoitusta.

2018 Challenge Tourin pistelistalla sijoitus on viides (83 426). Vierumäeltäkin euroja/ pisteitä tuli yli 6 000. Samooja on enää vaaksan päässä ET:n kortista vuodelle 2019. Hän laskeskeli ohjelmassaan olevan vielä seitsemän haastajakiertueen kisaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)