16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kim Koivu: ”Kaikki puristettiin koneesta irti”

Koivu korosti huippukauden päätteeksi, että kuka tahansa suomalainen voi pystyä samankaltaiseen suoritukseen, kunhan kolme keskeistä asiaa ovat kohdallaan.

Suomalaisten menestys Arabiemiraateissa lauantaina päättyneessä Challenge Tourin finaaliturnauksessa jäi odotettua laihemmaksi. Kumpi tahansa, Kalle Samooja tai Kim Koivu olisi voiton myötä noussut kiertueen rankingin ykköseksi, mutta kaksikko ei tällä kertaa hätyytellyt kilpailun kärkisijoja.

Koivu teki kisan neljännellä kierroksella enemmän birdiejä (7) kuin minään muuna päivänä, mutta näin kävi myös bogien (6) kohdalla. Runsaasti tapahtumia tarjoilleen kierroksen tulokseksi muodostui 71 lyöntiä.

Kokonaistulokseen 282 (-6) päätynyt helsinkiläinen jakoi 17. sijan Ruotsin Oscar Lengdenin, Englannin Jack Singh Brarin ja Skotlannin Liam Johnstonin kanssa, joista kaksi jälkimmäistä tekee hänelle seuraa ET:llä kaudella 2019.

Koivu kertoi perjantaina kärsineensä pitkän kauden seurauksena epävireisistä kierroksen lopetuksista. Lauantain urakka päättyi kuitenkin tyylikkäästi neljän viimeisen reiän jaksossa tulleisiin kolmeen birdieen ja yhteen pariin.

”Tänään ja eilen illalla oli kipeä olo. Kaikki puristettiin koneesta irti.”

St. Laurence Golfin pelaaja oli hyvillään saavutuksistaan, mutta keskittyminen on jo tiukasti tulevassa kaudessa.

”Täyden kympin annan tälle kaudelle. Nyt on edessä loma, ja katseet on käännetty kohti ensi kautta. Töitä on tehty jo seuraavaa vuotta silmällä pitäen. Pyritään olemaan mahdollisimman valmiita Hongkongissa kolmen viikon päästä”, hän sanoi.

Suomalaisten hienot esitykset Challenge Tourilla ovat tarjonneet tänä vuonna mitä mainiointa esimerkkiä kansainvälistä ammattilaisuraa suunnitteleville kotimaisille lupaaville pelaajille.

”Jos on hyvä valmennus, oikea asenne ja työmoraali kunnossa, kuka tahansa muukin suomalainen voi pystyä samankaltaiseen suoritukseen. Jääköön se nähtäväksi”, Koivu totesi.

Kausi on nyt lopulta taputeltu. Nyt on aika ottaa hetki rauhallisesti.

Niin ikään Challenge Tourin tomut jaloistaan karistanut Kalle Samooja ei päässyt finaalikilpailussa missään vaiheessa omalle tasolleen. Viimeinen kierros vaati Samoojalta 74 lyöntiä, ja hän sijoittui 45 pelaajan kisassa 32:nneksi tuloksellaan 288 (par).

Kalle Samoojan pitkäjänteinen työ tuotti ansaitun paikan pääkiertueelle. Kuva: Antero Lindell

”Kyllähän tämä kokonaisuudessaan melko läpikävelyksi valitettavasti  meni. Ei ollut sellaista paloa pelaamiseen, mitä tarvittaisiin. Laskin, että tämä oli 19 kisa 28:een viikkoon. Se vaatii veronsa henkisesti ja fyysisesti. Paukut olivat varmasti käytetty”, Samooja kertoi.

Hän nosti esiin kahdeksannen reiän,  jolla oli aikasemmin tullut kaksi bogia ja yksi tuplabogi. Sunnuntaina tuli par.

”Sain tänään selätettyä vaikeaksi muodostuneen kasireiän. Toinen highlight oli 14. reiän eagle, jossa löin rauta-kuutosella 196 metristä
viiteen metriin ja laitoin putin koteloon. Muista ei tarvitsekaan puhua”

”Kausi on nyt lopulta taputeltu. Nyt on aika ottaa hetki rauhallisesti.”

Pieni päätöskisan alavireisyys ei himmennä kummankaan panosta viimeisten reilun seitsemän kuukauden aikana, kohoaahan vuosi 2018 Samoojan ja Koivun ansiosta kaikkien aikojen suomalaiskaudeksi haastajakiertueella.

Ras Al Khaimah Challenge Tour Grand Final -turnauksen tiukassa lopputaistelussa Espanjan Adri Arnaus (-17) veti pidemmän korren lyönnin erolla Ranskan Victor Pereziin. Hollannin Daan Huizing jäi voittajasta Al Hamra Golf Clubin kentällä käydyssä turnauksessa kaksi lyöntiä.

Ruotsin Niklas Lemke (-10) sijoittui kisan parhaana pohjoismaalaisena jaetulle kuudennelle tilalle. Norjan Eirik Tage Johansen (-8) oli kymmenes.

Samooja sijoittui Road to Ras Al Khaimah -listalla neljänneksi ja Koivu oli kahdeksas. Rankingin kärjessä pitkään pysytellyt Tanskan Joachim B. Hansen piti loppuun saakka pintansa. Mikäli Perez olisi onnistunut kampeamaan finaalikilpailun loppusuoralla Arnausin edelle, ja Hansen olisi sijoittunut korkeintaan 25:nneksi, olisi hän ollut rankingin ykkönen.

Viimeisistä ET-korteista eli pääsystä kokonaiskilpailussa 15:n joukkoon käytiin totuttuun tapaan kiivasta taistelua. Ennen päätösturnausta rankingissa juuri sijalla 15 ollut Englannin Tom Murray luisui kortin saajien ulkopuolelle, kun Portugalin Pedro Figueiredo kuittasi kisasta hieman yli 4000 euroa suuremmat tienestit.

Eroa näiden kahden välillä jäi rankingissa vain noin 600 pistettä. Rankingissa sijoille 16−45 päätyneet pelaajat jatkavat vielä kauttaan viikon kuluttua alkavassa Euroopan kiertueen karsintafinaalissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje