16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kim Koivu jälleen loistovireessä – iski Belekissä kilpailun kärkeen

Koivun tuloskortti välkkyi torstaina punaisista numeroista.

Räjähtävän alun Challenge Tourin kaudelle saaneen Kim Koivun vahva pelituntuma vaikuttaa pitävän pintansa. Hän sivalsi Gloria Golf Clubin kentällä käynnistyneen Turkish Airlines Challengen ensimmäisellä kierroksella tuloksen 66 (-6), mikä oikeuttaa kilpailun jaettuun paalupaikkaan.

Kymmenenneltä tiiltä startannut Koivu teki torstaina alkuun viisi paria, mutta sitten alkoi tapahtua. Hän iski seuraavan seitsemän reiän jaksossa viisi birdieä, ja kierroksen loppusuoralla vielä kaksi lisää.

St. Laurence Golfia edustava pelaaja johti kisaa yksin 17. reiän jälkeen, mutta viimeisellä tullut ainoa bogi pudotti hänet takaisin tilanteeseen kuusi alle.

Samaan 66 lyönnin tulokseen ylsi kaikkiaan kahdeksan pelaajaa. Pohjoismaalaisista tässä joukossa on myös Ruotsin Oscar Lengden.

”Hyvää peliä, pomput meneivät tänään kotiinpäin paitsi viimeisellä reiällä. Vähän rupesi tuuli puhaltamaan lopussa, mutta muuten oli erinomainen keli pelata kelpo golfia”, Koivu sanoi.

Vaikeat reiät vähän säädin, joten niitä täytyy miettiä huomiseksi uudestaan.

Hän arveli ennen turnausta, että tällä viikolla tullaan näkemään alhaisia tuloksia.

”Liput oli laitettu aika kulmiin, jottei tulostaso lähde aivan lapasesta.”

Mikael Salminen kuului Belekissä päivän suomalaisonnistujiin. Kuva: Juha Hakulinen

Kalle Samooja kaipasi kierrokseltaan vähän enemmän, vaikka olikin varsin tyytyväinen päivän tulokseen, 70.

”Aika perustekemistä. Alkuun oli vedon kanssa vähän ongelmia, mutta sain neppailtua pareja. Ysin paikkeilla alkoi löytyä ajatusta lyöntiin, ja sain siihen pari hyvää birkkua. Vaikeat reiät vähän säädin, joten niitä täytyy miettiä huomiseksi uudestaan”, 40. sijaa jakava turkulainen sanoi.

”Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä startti kisaan.”

Kilpailuun villillä kortilla päässyt Mikael Salminen päätyi pirteän esityksen jälkeen samaan tulokseen kuin Samooja.

Salmisen tavoin villillä kortilla pelaava Antti Ahokas (74/T113) tarvinnee perjantaina kuutosella alkavan tuloksen päästäkseen jatkokierroksille.

Vielä ahtaammassa paikassa on Oliver Lindell, jonka kierros sisälsi lukuisia virheitä. Korttiin merkittiin neljä birdieä, mutta tulosta rassasivat viisi bogia ja kaksi tuplabogia. Lindell on tuloksellaan 77 vasta sijalla T142.

”Lähestymislyönneissäni oli paljon ongelmia, suunnat vaihtelivat paljon. Pari huonoa avausta, joista molemmista rangaistuslyönnit ja soppa oli valmis. Huomiseen hyvillä fiiliksillä, niin kaikki on vielä mahdollista”, Lindell sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje