26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kärki karkasi Kalle Samoojalta ja Tapio Pulkkaselta Ras Al Khaimahissa

Julien Guerrierin kolmannen kierroksen epäonnistuminen saattaa tasoittaa Pulkkasen tietä matkalla kohti ensi viikolla ratkeavaa ranking-voittoa.

Kalle Samooja (-4) ja Tapio Pulkkanen (-2) menettivät asemiaan Arabiemiraateissa jatkuneen Challenge Tourin kilpailun kolmannella kierroksella. Tuloksen 72 lyönyt kaksikko ajautui kovien sijoitusten kannalta vaikeaan paikkaan, kun ero top 10:een kasvoi 5–7 lyöntiin.

Samooja teki päivän kaksi bogiaan yllättäen ulosmenon molemmilla par-viitosilla. Birdiejä kertyi yksi kummallekin kenttäpuoliskolle. Hän on Ras Al Khaimah Golf Challenge -turnauksessa jaetulla 34. sijalla 54 reiän jälkeen.

”No, eipä siellä oikein mitään tapahtunut. Tasapaksu läpikävely”, Samooja totesi.

”Kyllä tässä vielä visio on, että top-kymppiä pääsisi hätyyttelemään. Samanlaista liitoa kaivattaisiin kuin ekana päivänä.”

Road to Oman -listalla 69:ntenä olevan Samoojan olisi sijoituttava kisassa kolmen joukkoon, mikäli hän aikoo päästä mukaan ensi viikolla pelattavaan CT:n finaaliturnaukseen. Mahdollisuudet tähän ovat varsin teoreettiset, sillä toista sijaa jakavat pelaajat ovat Samoojaa seitsemän lyöntiä edellä.

”Tulee varmaan olemaan CT-kauden vika kierros, niin koitetaan nauttia siitä. Ja peliä pitää kuitenkin kehittää (ET:n) karsintoja ajatellen.”

Tapio Pulkkanen (T53) aloitti birdie-bogi-birdie-yhdistelmällä ja teki sen jälkeen kuusi paria putkeen. Sisääntulon odotettu loppukiri vaihtui yhteen birdieen ja kahteen bogiin, eikä ”Hattu-Tapio” näin ollen taistele tällä erää turnauksen parhaista sijoituksista.

”Tänään oli huono päivä wedgeillä. Lähestymiset eivät olleet oikein mitassa ja chippasin myös huonosti. Helppoja virheitä tuli liikaa. Pallonlyöminen varsinkin draiverilla oli viikon parasta”, Pulkkanen sanoi.

Ras Al Khaimahin turnauksen kärjessä jatkaa Chase Koepka (-12). Ruotsin Jens Dantorp ja Belgian Christopher Mivis ovat yhdysvaltalaista lyönnin jäljessä.

Pulkkasen kanssa tiukimmin rankingvoitosta taistelevista Ranskan Julien Guerrier pelasi kolmannella kierroksella tahmeasti (74), ja putosi kolmannelta sijalta 17:nneksi. Toinen ”iso uhka”, Walesin Oliver Farr (-5) ei mahdu 30:n joukkoon, mikä niin ikään helpottaa mukavassa ranking-johdossa olevan Pulkkasen tilannetta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje