26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samoojan ja Linus Väisäsen pelit jatkuvat Katrineholmissa

Väisäselle jatkopaikka oli kauden ensimmäinen Challenge Tourilla. Kisan nimekäs isäntä nousi tulosluettelossa kakkoseksi.

Suomalaisten menestys Robert Karlssonin isännöimässä Swedish Challenge -turnauksessa on tänä vuonna Kalle Samoojan ja Linus Väisäsen harteilla.

Samooja (-4) jakaa 36 reiän jälkeen 26. sijaa, lyönnin turkulaista perässä oleva Väisänen löytyy 12 pykälää alempaa.

Ensin mainitun kierros sisälsi viisi birdieä, yhden bogin ja eiliseen tapaan myös yhden tuplabogin, joka tuli päivän toisella reiällä.

Väisäsen saldo käsitti kolme birdieä ja kaksi bogia. Kaikki parista poikenneet tulokset osuivat seitsemännen reiän (kentän 16.) bogia lukuun ottamatta toiselle kenttäpuoliskolle. Jatkoonpääsy oli kauden kuudetta CT:n turnaustaan pelaavalle sipoolaiselle ensimmäinen haastajakiertueella tänä vuonna.

Viidentenä ensimmäisen kierroksen jälkeen ollut Jaakko Mäkitalo (-1) pelasi perjantaina varsin erikoisen kierroksen. Hänen korttiinsa kirjattiin kuuden birdien ohella kaksi bogia, yksi tuplabogi sekä tulos 11 kuudennelta (par 5) reiältä.

Poikkeuksellisesta katastrofireiästä huolimatta tuloksen 76 lyönyt Mäkitalo karsiutui jatkosta vain yhdellä lyönnillä. Näin kävi myös Niclas Hellbergille (-1).

Race to Oman -listalla neljäntenä oleva Tapio Pulkkanen (+2) oli yllättäen kisan heikoin suomalainen. Häneltä pääsy viikonlopun kierroksille olisi vaatinut neljä lyöntiä parempaa 36 reiän tulosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje