16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samoojalla tyylikäs loppukiri Prahassa – ”tänään oli kyllä ihan vuoden parasta peliä”

Turkulainen saavutti kauden kolmannen top 5 -sijoituksensa Challenge Tourilla.

Kalle Samooja (-14) esitti rautaista peliä Prague City Golfin kentällä käydyssä Challenge Tourin kilpailussa. Hän iski kisan viimeisellä kierroksella päivän kolmanneksi kovimman tuloksen, ja nousi jaetulle viidennelle tilalle.

Päätöspäivän urakka ei käynnistynyt erityisen hohdokkaasti. Hän oli kierrostaan kolmen reiän jälkeen yhden yli parin, mutta teki tämän jälkeen todellisen ryhtiliikkeen. Samooja taituroi ulosmenon puolivälissä kolme birdieä, ja meno jatkui lennokkaana myös toisella kenttäpuoliskolla.

Hän teki kierroksen jälkimmäisellä kolmanneksella neljä birdieä, ja saldosi avauspäivän tapaan tuloksen 66. Hän ehti pudota kahden peräkkäisen 71 lyönnin kierroksen jälkeen 20:n joukosta, mutta kiipesi sunnuntain lopullisessa tulosluettelossa peräti 16 pykälää.

”Tänään oli kyllä ihan vuoden parasta peliä. Paikkoja olisi vielä ollut, mutta hyvä kierros kaiken kaikkiaan. Wedget varsinkin – joilla loin helppoja birkkuja – olivat kuumia tänään”, Samooja kertoi.

Samooja oli suorituksestaan hyvillään, mutta jäi hieman haikailemaan neljän tasapainoisen kierroksen pakettia.

”Hyvä kisa, tietty, kokonaisuudessaan. Ei vaan vielä saanut neljä täysin ehjää kierrosta, ja kärki pääsi karkaamaan vikalta päivältä. Tyytyväinen taas tietenkin peliesitykseen viime viikon tapaan. Eiköhän sitä päästä lähemmäs pyttyä vielä, kun kaikki natsaa kohdilleen koko viikon ajan.”

Rankingissa jo neljänneksi

Kyseessä oli Samoojan kolmas top 5 -sijoitus tällä kaudella. Hän ylsi kauden avanneessa Nairobin turnauksessa kolmanneksi, ja saavutti viikko sitten kakkostilallaan uransa parhaan sijoituksen haastajakiertueella.

Samooja nousi kiertueen Road to Ras Al Khaimah -listalla neljänneksi koottuaan yhteensä lähes 69 000 euron tienestit. Kim Koivu on kuudentena. Rankingin kärjessä jatkaa Tanskan Joachim B. Hansen.

Prague Golf Challenge -kilpailun voitti Ben Stow (-18). Ykköstila oli 26-vuotiaalle englantilaiselle ensimmäinen Challenge Tourilla. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Sveitsin Joel Girrbachiin kertyi yksi lyönti.

Saksan Florian Fritsch ja Ranskan Robin Sciot-Siegrist (-16) jakoivat kolmannen sijan. Samooja ja niin ikään kokonaistulokseen 274 päätynyt Tanskan Jeppe Pape Huldahl olivat kisan parhaat pohjoismaalaiset.

Muut suomalaiset, Roope Kakko, Peter Erofejeff, Kim Koivu, Mikael Salminen ja Linus Väisänen, karsiutuivat.

Challenge Tour jatkuu tulevalla viikolla Italian Sardiniassa. Suomalaisista Italian Challengen osallistuvat Samooja, Koivu, Salminen, Prahan kisan sivuuttanut Oliver Lindell ja Antti Ahokas.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje