16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samooja: ”Taisi olla putterissa käyrä lapa tänään”

Suomalaisilla oli mollivoittoinen päivä Norjan turnauksen päätöskierroksella.

Tapio Pulkkasen (-1) ja Kalle Samoojan (-1) menestystoiveet Miklargard Golf Clubilla pelatussa Viking Challenge -turnauksessa haihtuivat päätöskierroksen vaisuun esitykseen. Kaksikko jakoi 54 reiän pituiseksi lyhennetyssä turnauksessa 25. sijaa.

Pulkkasen tilanne näytti sunnuntaina kolmen reiän jälkeen hyvältä. Hän oli kierrostaan yhden alle, kunnes teki seuraavan kuuden reiän jaksossa peräti viisi bogia. Sisääntulossa ote tasaantui, mutta Pulkkanen ei pystynyt kahden birdien ja kahden bogin voimin enää sen koommin kohentelemaan sijoitustaan. Tulokseksi jäi vaatimaton 76.

”Vähän oli synkkä päivä pelin osalta. Pallonlyöminen oli vähän off tänään, ja lähipelillä en onnistunut pelastamaan tilannetta. Bogit tulivat melko helposti”, viidettä sijaa kahden kierroksen jälkeen jakanut Pulkkanen sanoi.

”Hattu-Tapsa” käänsi kuitenkin katseensa nopeasti kohti tulevaa.

”Viikolla (tapahtui) paljon hyvää taas. Nyt kirkkain mielin kohti Sveitsiä.”

Käsijarru päällä pelasi sunnuntaina myös Kalle Samooja. Hän teki seitsemän ensimmäisen reiän puitteissa kolme bogia, mutta sai hieman rauhoitettua tilannetta ulosmenon toiseksi viimeisellä tulleella birdiellä. 12:lla lipsahtanut tuplabogi oli raskas, kunnes 15. ja 16. reiän peräkkäiset birdiet toivat hieman hymyä suupieliin.

”Taisi olla putterissa käyrä lapa tänään. Löin hyvin palloa, ja oli hyviä paikkoja, mutta en saanut niitä käytettyä ollenkaan. Aika tuskallinen päivä siis”, tuloksen 74 pelannut Samooja harmitteli.

”Kulmarauta täytyy virittää kuntoon loppukauden kisoja ajatellen, niin silloin on mahdollisuus vääntää vääntää viikonloppuisin voitosta.”

Tapio Pulkkanen juuttui kolmannen kierroksen ulosmenossa bogijunaan Kuva: Getty Images

Parhaiten suomalaisista sunnuntaina pelannut (71) Linus Väisänen nousi kahden lyönnin päähän Pulkkasesta ja Samoojasta sijoittuen jaetulle 44. tilalle.

Jaakko Mäkitalo, Oliver Lindell ja Patrick Roos karsiutuivat. Roope Kakko diskattiin oltuaan 31 reiän jälkeen tilanteessa +5.

Clement Sordet (-13) oli Viking Challengessa omaa luokkaansa. Ranskalainen jätti kakkostilan jakaneet Skotlannin Jack Dohertyn, Hollannin Daan Huizingin ja Englannin Charlie Fordin viiden lyönnin päähän.

Ruotsin Alexander Wennstam (-6) oli parhaana pohjoismaalaisena viides.

Pulkkanen putosi Road to Oman -listalla viidenneksi. Lindell on 52:ntena ja Samooja löytyy sijalta 79. Englannin Aaron Rai jatkaa rankingin ykkösenä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje