16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samooja superesityksellä kärkitaisteluun Kenya Openissa

Turkulainen iloitsi nousua hyviin asemiin, mutta ei ollut hienoista numeroistaan huolimatta kaikilta osin tyytyväinen päivän esitykseensä.

Kalle Samooja (-7) oli loistavalla pelituulella lauantaina Muthaiga Golf Clubilla jatkuneessa Challenge Tourin kilpailussa. Hän iski kolmannella kierroksella tuloksen 65, ja nousi kisassa kymmenen joukkoon.

Päivän paras lento osui kierroksen puolivälin tuntumaan, missä hän viimeisteli kolmesta birdiestä ja yhdestä eaglesta muodostuneen suoran. Ainoan boginsa Samooja teki kentän viidennellä reiällä.

”Kyllä siellä tuli tänään muutama niin huono wedge lyötyä, että olisi ollut parempaankin saumat. Tiiltä ja griiniltä tuli hyvää, niin kuin koko viikko toistaiseksi”, Samooja kertoi.

”Seiskalta sain hyvän hengen päälle kahden putin birdiellä ja siihen perään sain muutaman hyvän onnistumisen. Loppukierros jätti vähän toivomisen varaa.”

Hän lähti pian päivän urakkansa jälkeen ”virittämään vetonsa” finaalikierrosta varten.

”Hyvät asetelmat tässä huomiselle on”, kahdeksatta sijaa jakava pelaaja iloitsi.

Paljon positiivista ja huomenna vielä samanlaisia svingejä, niin eiköhän jossain kohtaa mene muutama bonuskin kuppiin.

Sebastian Söderbergillä on ollut kahdella edellisellä kierroksella vauhti päällä. Kuva: Getty Images

Samooja on Ruotsin Sebastian Söderbergiä viisi lyöntiä perässä, neljättä sijaa jakavien pelaajien ”selät näkyvät” kuitenkin vain lyönnin päässä.

Kim Koivu (-5) pelasi jälleen tasapainoisesti, saaliinaan toinen perättäinen 69 lyönnin kierros. 19. sijaa jakava kiertuedebytantti tehtaili päivän mittaan kolme birdieä, joista kaksi tuli neljän viimeisen reiän jaksossa. Ainoa bogi kirjattiin niin ikään sisääntulon puolelle.

”Paljon hyviä vetoja, mutta ei ihan riittävän lähelle päästy wedgeillä ja putit 2−5 metristä eivät oikein tupanneet upota. Paljon positiivista ja huomenna vielä samanlaisia svingejä, niin eiköhän jossain kohtaa mene muutama bonuskin kuppiin” , Koivu sanoi.

Hän muistutti, että kovat tulokset eivät synny Muthaigan kisa-areenalla itsekseen.

”Erittäin kärsivällinen saa tällä kentällä olla, ja omasta mielestä alle parin tulos näillä settingeillä on aina kelpo tulos.”

Oliver Lindellille (+6) päivä oli vaikea. Porvoolainen sortui kentällä kuuteen bogiin ja yhteen tuplabogiin. Yksittäiseksi jäänyt birdie tuli reiällä 13. Eroa toisen (66) ja kolmannen kierroksen (78) tulosten välille kertyi peräti 12 lyöntiä.

”Alku oli avauspäivän tapaan heikko; tuli helppoja virheitä ja ysiväylällä tupla, kun avaukseni meni metsän puolelle, jonne pallo hävisi. Vaikeata oli pelata, kun en onnistunut griiniosumissa. Viime vuoden holariväylällä sain pallon metriin ja tein kierroksen ainon birdien”, sijalle 72 valahtanut Lindell sanoi.

Roope Kakko karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje