23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista

23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samooja kaipaa korkeita sijoituksia Challenge Tourilta

Vierumäen kotiturnaukseen valmistautuva Samooja kertoi ajatuksia omista peleistään ja olympiagolfista haastajakiertueen verkkosivuilla.

Kalle Samooja pysytteli pitkään viime viikolla Ruotsin Katrineholmissa pelatun CT:n kisan kärkijoukoissa, mutta joutui tyytymään finaaalikierroksella tulokseen 76. Se pudotti hänet kakkospaikalta 13. tilalle, millä hän jakaa kauden 2016 parasta sijoitustaan haastajakiertueella.

Seuraava paikka kaunistella tilastoja osuu torstaina Vierumäellä käynnistyvässä Finnish Challenge -turnauksessa.

Samooja, 28, on selvittänyt cut-rajan kuudessa edellisessä Challenge Tourin kilpailussa. Suunta on ollut pitkin kesäää selvästi ylöspäin, joten turkulaiselta voi odottaa kotikisoista hyvää menestystä.

”Olen pelannut varsin jämäkästi, ja pysytellyt kärsivällisenä. Viime viikolla (Swedish Challenge) ylsin kauden parhaaseen tulokseeni”, kiertueen rankingissa sijalla 77 oleva Samooja kertoi Challenge Tourin verkkosivuilla.

”Yritän pelata suoraviivaisesti tiiltä griinille, ja toisina viikkoina se toimii paremmin. Tarvitsisin muutaman korkean sijoituksen parantaakseni rankingisijoitustani. Tavoitteenani on päästä mukaan kauden viimeisiin kilpailuihin”

Nautin pelaamisesta Ruotsissa – se tuntui siltä kuin olisi pelannut kotona. Tämän viikon kisaa odotan kuitenkin erityisen innokkaasti. – Kalle Samooja

Vierumäen Cooke-kenttää miellyttää Samoojaa ja istuu hänen silmäänsä.

”Pidän todellakin kentästä, sen layout on oikein hyvä. Olen viettänyt siellä jo tänä vuonna yhden harjoitusviikon. Kenttä on mainiossa kunnossa, joten luvassa on mielenkiintoinen viikko.”

Samanaikaisesti Finnish Challengen kanssa pelataan myös miesten olympiaturnaus. Samooja uskoo, että kilpailulla riitttää Suomessa paljon huomiota ja seuraajia.

”Vierumäellä voi varmasti seurata paljon olympialaisia”, hän sanoi Challenge Tourin haastattelussa. ”Kisakentän yhteydessä toimii myös urheiluopisto, ja suurin osa Suomen olympiaurheilijoista on leireillyt siellä. Vierumäki on suomalaisten huippu-urheilijoiden tukikohta.”

”Kannustan Mikkoa (Ilonen) ja Roopea (Kakko). En usko, että Suomi saa tänä vuonna kovin monta mitalia, mutta toivottavasti jompikumpi heistä tuo yhden kotiin.”

Lähde: Challenge Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje