16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

Kalle Samooja CT:n finaaliin "kevein mielin", mutta kovin tavoittein

Rankingin kolmannelta sijalta Ras Al Kaimahin finaaliin lähtevä turkulainen myöntää, että katseet on jo käännetty alkavaan ET-kauteen, mutta CT:n finaalissakin riittää voitettavaa.

Kalle Samoojan kauden päätavoite täyttyi, kun pitkään tähtäimessä ollut nousu pääkiertue European Tourille varmistui kauden kolmanneksi viimeisen kilpailun, Hainan Openin, voiton myötä.

”Ehdoton tavoite kaudelle oli ET-kortti. Mutta kun kärkisijoja tuli otettuja kauden mittaan, alkoi voitto nousta selkeäksi tavoitteeksi. Kun se nyt tuli, voi finaaliin lähteä kevein mielin”, turkulainen sanoo.

Samooja laski ennen kauden alkua, että tienaamalla kauden mittaan 140 000 euroa sijoittuu Road to Ras Al Kaimah -rankingissa viiden parhaan joukkoon ja varmistaa samalla erittäin vahvan pelioikeuden seuraavalle kaudelle pääkiertueen puolelle. Ennen finaalia Samooja on rankingissa kolmantena. Pisteitä on koossa 136 993.

”Listalla tilanne on tasainen. Eroa takana olevaan jätkään ei ole kuin tonni ja edellä olevaan vain 500. Kyllä tavoite on nyt nousta kolmen joukkoon rankingissa. Siitä on pieni bonuskin luvassa. Ykköseksikin on edelleen mahdollisuus nousta, mutta voiton se vaatii.”

Keskiviikkona Ras Al Kaimahissa, Al Hamran kentällä käynnistyvän finaalin voittaja kuittaa 72 000 euroa, kakkonen 47 000 ja kolmonen 28 000. Viimeiseksi jääneellekin on luvassa 2500 euron kipukorvaus.

Rankingin kärjessä on ET:lläkin kolme kautta pelannut Tanskan Joachim B. Hansen. Samoojalla on eroa juuttiin noin 47 000 euroa, joten Hansenin sijoittuessa korkeintaan neljänneksi ja Samoojan voittaessa kirjattaisiin CT:n ranking-voitto toista kertaa peräkkäin suomalaispelaajan nimiin.

Päällimmäinen tunne kuluneesta kaudesta on tyytyväisyys siihen, että pitkän aikavälin työ on nyt tuottanut tulosta.

Vaikka keskittyminen on nyt tiukasti finaalissa, Samooja myöntää, että katseet on jo käännetty alkavaan kauteen, joka käynnistyy jo marraskuun lopussa Hongkongissa.

”Finaalin jälkeen on kaksi viikkoa taukoa ja sitten kausi käynnistyy Hongkongissa. Katseet on jo käännetty sinne ja aika paljon pitää vielä järjestellä käytännön asioita ennen kauden alkua.”

”CT-kausi on niin tiivis, että onhan se ollut fyysisesti aika raskas. Voiton jälkeen takki vähän tyhjeni. Uskon kuitenkin, että pääkiertueella on aikamoinen kipinä pelata. Siihen syttyy varmasti ja väsymys kyllä unohtuu. Joulun tienoilla tulee kuuden viikon tauko, niin saa ladattuja ihan kunnolla”, hän kertoo.

”Päällimmäinen tunne kuluneesta kaudesta on tyytyväisyys siihen, että pitkän aikavälin työ on nyt tuottanut tulosta. Vaihdoin valmentajaa (Mika Piltz) kolme vuotta sitten ja aloitin kolmen vuoden projektin. Tämän vuoden tulokseen kulminoituu oikeastaan se kolmen vuoden työ”, Samooja sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje