26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour

ET jo häämöttää?− Kalle Samoojalle uran paras sijoitus Challenge Tourilla

Kakkostila nosti Samoojan kiertueen rankingin viitoseksi.

Kalle Samooja sijoittui upeasti kakkoseksi Tanskan Farsøssa sunnuntaina päättyneessä Challenge Tourin kilpailussa. Hän lähti kisan päätöskierrokselle kolme lyöntiä johdossa ollutta Joachim B. Hansenia jäljessä, mutta ei pystynyt missään vaiheessa uhkaamaan tanskalaisen voittoa.

”En saanut tänään annettua sellaista painetta mitä olisi tarvinnut. Hansen oli stedi koko päivän. En päässyt tarpeeksi lähelle reikää, mutta pelasin fiksusti. Lopussa se meni kakkossijasta pelaamiseen. Täytyy joka tapauksessa olla tosi tyytyväinen lopputulokseen”, Samooja kertoi.

Toinen sija on turkulaisen kaikkien aikojen kovin Euroopan haastajakiertueella. Hän kuitenkin pitää kauden avauskilpailussa saavuttamaansa Kenya Openin kolmostilaa parempana suorituksena.

”Siellä pääsin vääntämään kuitenkin voitosta. Vähän kakkossijalta se tuntui.”

Samooja ei ollut aiempiin kisapäiviin verrattuna aivan parhaimmillaan. Tulos 72 koostui kahdesta birdiestä ja kolmesta bogista. Se oli kuitenkin riittävän hyvä, jotta hän pystyi estämään tanskalaisten kaksoisvoiton Himmerland Golf & Spa Resortin kentällä käydyssä turnauksessa.

”Viimeisellä sain yli kolmemetrisen parin sisään, mikä teki lopetuksesta vielä maukkaamman.”

Linus Väisänen luisui päätöspäivänä top 10:n ulkopuolelle, mutta 18. sija on kuitenkin hänen parhaansa Challenge Tourilla.

Tällä tärkeällä putilla Samooja jätti Martin Ovesenin (-9) kisan kolmoseksi.

Uransa seitsemännen top 10 -sijoituksen Challenge Tourilla saavuttanut Samooja oli ennen Made in Denmark Challenge -turnausta 12:ntena kiertueen rankingissa, mutta Tanskasta saadut vajaat 20 000 euroa nostaa hänet viidennelle tilalle ohi Kim Koivun.

”Hyvää nousua kohti kauden tavoitetta, eli olla 15:n joukossa. Kausi lähenee puoliväliä ja yli puolet rahasta on kasassa, mitä siihen vaaditaan. Pienin välitavoittein edetään kohti päämäärää.”

Road to Oman -listan 15 ensimmäistä saavat kauden päätteeksi kortin Euroopan kiertueelle.

Top 10:ssä 54 reiän jälkeen ollut Linus Väisänen (-4) lipsui sisääntulossa tehden kaksi tuplabogia. Tulos 74 pudotti hänet jaetulle 18. tilalle, joka on kuitenkin hänen parhaansa Challenge Tourilla. Myös aika ajoin parasta osaamistaan väläytellyt Antti Ahokas päätyi samaan lopputulokseen.

”Top 10 olisi ollut hyvä, mutta tähän on nyt tyytyminen. Asiat ovat menneet oikeaan suuntaan ja uskon, että tulevissa kisoissa saaan pelistäni irti enemmän. Tämä on paras sijoitukseni CT:llä, ja sitä lähdetään seuraavaksi parantamaan”, Väisänen sanoi.

Oliver Lindell (-3) oli 24:s ja Roope Kakko (+3) 53:s. Alkukauden komeetta Kim Koivu, Lauri Ruuska ja Mikael Salminen, karsiutuivat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje