10. –17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][24]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Challenge Tour -kisan merkitys Suomen golfille on valtava – ET-kisa edelleen pitkässä puussa

Challenge Tourin kisa on Suomen golfille erittäin tärkeä tapahtuma. ET-kisan tulevaisuus on kuitenkin yhä hämärän peitossa.

”Sanoin ennen kisaa, että katsojatavoite kisalle on kahdeksan katsojaa, sillä Suomessa on vaikeaa saada ihmisiä innostumaan golfkilpailusta.  Siksi olen erittäin iloinen siitä, että täällä on ollut ihmisiä niin paljon paikalla torstaista lähtien”, sanoo Vierumäki Finnish Challengen järjestelystä päävastuun kantava Jan Ruoho.

”Varmasti olemme onnistuneet myös viestinnässä ja markkinoinnissa”, hän lisää.

Ruohon korviin kantautunut palaute niin pelaajilta kuin yleisöltä ja Challenge sekä European Tourin organisaatioiltakin on ollut järjestään positiivista.

Vierumäki alkaa olla rutinoitunut kisajärjestäjä Challenge Tuorilla, mutta julkilausuttu tavoite ET-kisan isännöimisestä ei ainakaan vielä ole toteutunut. Ensi vuodelle Vierumäellä on sopimus CT-kisasta, mutta samaan aikaan tehdään työtä ET-kisan järjestämisen eteen.

Euroopan kiertueen organisaatio on seurannut Vierumäellä tarkasti mukana kisan toimivuutta, fasiliteetteja ja järjestelyjä. Selväksi on käynyt sekin, että paikkana Vierumäki pystyy tarvittaessa järjestämään European Tourin kilpailun. Signaalit ovat kiertueen suunnalta olleet pitkään erittäin positiivisia. Kyse on käytännössä vain rahoituksesta. Siinäkin European Tour voi halutessaan näytellä roolia yhtenä yhteistyökumppanina, kuten esimerkiksi Ruotsin ET-kisan kohdalla.

European Tourin kisan saaminen Suomen olisi pitkän työn hedelmä, mutta käytännön tasolla Challenge Tourin kisa saattaa olla suomalaiselle kilpagolfille tärkeämpi.

”Kyllä meillä on Golfliitossa yhteinen huoli kilpailujärjestelmän kehittämisestä ja pelimahdollisuuksien turvaamisesta suomalaisille. Nordic League on tärkeä monille suomalaisille, mutta sen kiertäminen on kallista. Siksi kotikisan kautta saatavat pelimahdollisuudet Challenge Tourille ovat erittäin tärkeitä suomalaisille”, sanoo Suomen Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen.

CT-kisan järjestäjä saa käyttöönsä 50 vaihtokorttia CT-kisoihin, joita vaihtamalla suomalaisille pelaajille pystytään tarjoamaan pelimahdollisuuksia CT:llä. Onnistumalla niissä hyvin pelaajan on mahdollista edetä jopa ET:lle asti, kuten Kalle Samooja on osoittanut.

Korhonen katsoisi ilolla tilannetta, että Suomessa pelattaisiin vuosittain kaksi Challenge Tourin kilpailua. Europeen Tourin osakilpailun saaminen Suomen on kuitenkin kysymys, jossa Golfliitto ei Korhosen mukaan näyttele avainroolia.

”Tämänvuotisessa Challenge Tourin kisassa oli tärkeää, että Golfliitto sitoutuu mukaan. Sen teimme ja yhtä lailla olemme mukana mahdollisen European Tourin kisan järjestämisessä ja tarjoamme järjestäjien käyttöön kaikki omat resurssimme ja osaamisemme. Kisan tarjoama näkyvyys olisi suomalaiselle golfille tietenkin erittäin iso mahdollisuus”, Korhonen sanoi.

European Tourin kisasta puhuttaessa Vierumäki olisi käytännössä ainoa potentiaalinen järjestäjätaho. Kyse on käytännössä siitä, kuka maksaa viulut. Jan Ruoho on aiemmin sanonut, että iso suurista yhteistyökumppaneista olisi kiinnostunut nimenomaan European Tuorista, ei niinkään Challenge Tourista. Korhosen mukaan Suomen Golfliiton rooli ei taloudellisesti voi olla ET-kisassa kovin suuri.

”Jollain panoksella Golfliitto tietenkin olisi mukana, mutta taloudellista vastuuta tapahtumasta Golfliitto ei voi ottaa, vaan rahoituksen on koostuttava yhteistyökumppanuuksista”, Korhonen muotoili.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje