26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Caudal otti ohjat käsiinsä - Wikström 62:s

Anne-Lise Caudal määräsi tahdin Ladies Scottish Openin avauskierroksella. © Getty Images

Ursula Wikström on Ladies Scottish Openissa avauskierroksen jälkeen sijalla 62. Tuloksen 77 pelannut suomalainen on tämänhetkisen ennusteen mukaan kaksi lyöntiä cut-rajan alapuolella. Wikströmin korttiin merkittiin torstaina yksi birdie ja kuusi bogia.

Mikäli kilpailun tulostaso säilyy toisella kierroksella suunnilleen samalla tasolla, vaaditaan Wikströmiltä jatkopaikkaan 72-74 lyönnin tulosta.

Ranskan Anne-Lise Caudal oli East Lothianissa pelattavassa kisassa päivän hahmo. Tulos 67 oikeuttaa kahden lyönnin johtoasemaan ennen kisan viimevuotista kakkosta Hannah Junia ja Sarah Kempiä. Kärkikolmikon lisäksi kukaan muu ei kyennyt alittamaan torstaina Fidra Linksillä 70 lyönnin rajaa.

Urallaan yhden turnauksen LET:llä voittaneen Caudalin kierros muodostui seitsemästä birdiestä ja kahdesta bogista. Ulosmeno alkoi ja päättyi kahteen birdieen, yksi birdie mahtui myös etuyhdeksikön puoliväliin. Caudal teki sisääntulon ensimmäisellä reiällä bogin, mutta tästä eteenpäin hän ei enää virheisiin sortunut.

Top 5:een mahtuvat myös Helen Alfredsson, Lee-Ann Pace ja Melissa Reid. He jakavat neljättä sijaa viiden muun pelaajan kanssa tuloksellaan 70. Kisan voittoa puolustava Catriona Matthew (34:s) löi torstaina vaisun tuloksen 74. Parhaina skotlantilaisina ovatkin kaksi alle pelanneet Carly Booth ja Lynn Kenny.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje