26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista

26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Castrénille EM-pronssia Itävallasta

Matilda Castrénin amatööriura etenee mukavassa myötätuulessa. Kuva: GEPA pictures/Christian Walgram

Matilda Castrén (68-71-68-70) huipensi urakkansa naisten henkilökohtaisissa EM-kilpailuissa pronssimitaliin. Hän oli kisan puolivälissä yhdeksäntenä, mutta nousi mainioin kolmannen kierroksen ansiosta taistelemaan voitosta.

Eroa Europan mestaruuteen nousseeseen Espanjan Maria Parra Luqueen (-15) jäi lopulta neljä lyöntiä. Itävallan Murhofissa pelattua turnausta kolme ensimmäistä päivää johtanut Aditi Ashok (-13) ei pystynyt lauantaina aiempien kierrosten kaltaiseen esitykseen. Intialainen oli lopulta kisan kakkonen.

Castrén (-11) aloitti finaalipäivän näyttävästi kahdella birdiellä, mutta jatkossa lento ei ollut yhtä hohdokasta. Hän teki jatkossa kaksi bogia ja kaksi birdietä, joista jälkimmäinen (17:llä) oli äärimmäisen tärkeä mitalia ajatellen.

”Olen totta kai tyytyväinen. Arvostan tämän todella korkealle. Aamulla mietin, että 66 pitäisi pelata, että olisi mahdollisuuksia voittoon. En lyönyt tänään lähestymisiä riittävän lähelle, että olisin saanut tarpeeksi hyviä birdiepaikkoja. Mutta kyllä mitali on aina mitali”, Castrén sanoi.

”Kilpailussa tuli yleisesti ottaen paljon birkkuja. Se oli hyvän puttipelin ansiota. Tämän päivän kierroksella tein neljä birdietä, ja etenkin kierroksen lopetukseen olen tyytyväinen, kun tein 17:llä birdien ja vikalla reiällä hyvän parin.”

Kokonaisuudessaan Castrén asettaa EM-pronssin uransa ykkössaavutukseksi.

”On haastavaa pelata neljä kierrosta golfia, mutta onnistuin siinä suht hyvin”, hän kertoi vielä myöhemmin illalla Golfpisteelle.

Suomalaisen pahimmat uhkaajat, Bianca Maria Fabrizio, Bronte Law sekä Sophie Hausmann jakoivat neljännen sijan, kahden lyönnin päässä Castrénista.

Jenna Mäihäniemi (76-76-68-72) oli 52:s. Petra Salko ja Karina Kukkonen eivät selviytyneet finaalikierrokselle.

Castrénin valmentaja Petteri Nykky oli seuraamassa suojattinsa edesottamuksia kahtena kilpailupäivänä, mutta jännitti turnauksen ratkaisuhetkiä koti-Suomessa.

”Upea ja historiallinen viikko Matildalla. EM-mitali on aina hieno saavutus. Tottahan tällaiset saavutukset lisäävät uskoa suomigolfiin”, Nykky sanoi.

Tie menestykseen tulee yleensä samanlaisen kaavan mukaan, eikä Castrén tee tässä asiassa poikkeusta. Luonnollisesti EM-mitali on vain pieni välietappi hänen tulevaisuuden tavoitteissaan.

”Odotan häneltä valmentajana nöyrää suhtautumista golfiin ja jatkuvaa ahkeraa työntekoa.”

Naisten maajoukkuevalmentaja Mikael Mustonen arvioi kilpailujen sujuneen ennakkoarvioiden mukaisesti.
”Meidän neljästä pelaajasta yksi oli mahdollinen mitalisti, ja hän hoiti homman. Kaksi pelaajaa cutista läpi on sitä suunnilleen, mitä odotettiinkin. Näiden kahden (Castrén ja Mäihäniemi) pelaaminen oli noususuhdanteista koko turnauksen ajan”, Mustonen sanoi.

Suomen naisamatöörit ovat voittaneet viimeisten vuosien aikana lukusia arvokisamitaleita. Pelkästä tuurista ei tällaisissa mitaliputkissa ole kyse.

”Kun ajattelee kokonaisuutta, niin melko moni pelaaja on siirtynyt ammattilaiseksi, ja menestyy jo niissä peleissä. Meillä on ollut onnistunut putki, porukka on mennyt ja menee koko ajan eteenpäin.”

”Tämä oli viides mitali neljään vuoteen ja laskeskelin, että kymmenen eri pelaajaa on ollut voittamassa näitä mitaleita. Eli sattuman voi sulkea pois tämän mitaliputken taustalta”, Mustonen tähdensi.

Castrénin ja Mustosen kommentit: SGL:n tiedote

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje