16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Bubba Watson varasti Tigerin roolin Los Angelesissa

Kahdesti Riviera Country Clubilla voittanut Watson haki virettä viheriöille osallistumalla NBA:n tähdistötapahtuman näytöspeliin.

Tiger Woods putosi kisastaan kahden kierroksen jälkeen. Yleisölle ja medialle tarjotaan sunnuntaina kuitenkin toisen paluuta tekevän tähden väkevää näytöstä.

Bubba Watson (-10) johtaa Genesis Openia ennen päätöskierrosta lyönnin erolla PatrickCantlayyn. Supertähdistä Dustin Johnson ja Justin Thomas ovat neljän lyönnin päässä.

Dustin Johnson pelasi lauantaina tuloksen 64 ja nousi voittotaistoon. Kuva: Getty Images)

Mielenkiintoa voittotaistoon lisää vielä viiden lyönnin päästä voittoa kohden kurkkiva Phil Mickelson, joka Watsonin tavoin on suuri yleisönsuosikki.

Watson harkitsi jo lopettamista

Bubba Watsonin pelit ovat menneet viimeisen vuoden aikana täydellisesti vihkoon. Maailmanlistalla parhaimmillaan kakkosena ollut vasuri putosi viimeisten 52 viikon aikana maailmanlistalla yli sata sijaa 117:ksi.

Syöksykierteen taustalla olivat Watsonin terveysongelmat, joita ei ole julkisuuteen tarkemmin yksilöity. Näiden seurauksena hän menetti painostaan toistakymmentä kiloa. 191 senttinen bighittter painoi alimmillaan vain 75 kiloa.

”Fyysisesti en ollut sellaisessa iskussa jolla olisi voinut pärjätä. Voima katosi, en kyennyt tuottamaan niitä lyöntejä jotka ovat vahvuuteni. Itseluottamus meni tämän myötä. Lisäksi lääkkeiden syöminen aiheutti stressiä. Harkitsin jo urani lopettamista”, Watson kuvaili tuntemuksiaan.

Lisää voimaa NBA:n näytöspelistä

Bubba Watson on golfuraansa liittyen show-ja musiikkimiehiä. Kun Los Angelesissa pelattiin loppuviikosta NBA:n tähdistöottelun ohessa julkkisten ja entisten NBA:n tähtien ottelu, sai Watson paikan kokoonpanossa. Muusikoista mukana oli mm. Justin Bieber.

Watson teki ”leikkimielisessä” pelissä 15 minuutin aikana kaksi pistettä vapaaheitoista.

Yhdeksän virallisen PGA Tourin kisan ykköstilan lisäksi Watsonilla (oik.) on ansiolistallaan myös Tigerin Hero World Challengen voitto. Kuva Getty Images.

Riviera Country Club on ollut Watsonille Mastersin kotikentän Augusta Nationalin tavoin suosiollinen. Kaksinkertainen Mastersin ykkönen on yltänyt ykköseksi Los Angelesissa vuosina 2014 ja 2016, edelliskaudellakin hän oli kymmenes.

Mikäli Watson pitää paikkansa päätöskierroksella, hän nousee Ben Hoganin ja ArnoldPalmerin rinnalle kolmen voiton mieheksi nykyään nimeä Genesis Open kantavassa kisassa.

Kaikkien aikojen parhaat pelaajat Tiger Woods ja Jack Nicklaus ovat yltäneet vain kakkostilaan. Nicklaus ansaitsi kaudella 1962 Los Angeles Openissa ensimmäiset palkintorahansa. Shekin suuruus oli vajaat 34 dollaria.

Nyt voittajalle on luvassa lähes 1,3 miljoonaa dollaria.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje