16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Hurjan kierroksen pelannut Bryson DeChambeau niisti jälleen Matthew Wolffin nokkaa

Bryson DeChambeaulle ei merkitty seitsemän birdien kierroksella yhtään bogia. Pientä pohdittavaa jäi silti rangellekin. Kuva: Getty Images

Viiden birdien suoran tehnyt DeChambeau otti johtopaikan Las Vegasin turnauksessa.

Bryson DeChambeau palasi ensimmäiseen major-voittonsa jälkeiseen kilpailuun tyylillä. Hän teki Las Vegasissa TPC Summerlin -kentällä käynnistyneen PGA Tourin -kisan avauskierroksella komean tuloksen 62 (-9) ollen yhden lyönnin viittä (muun muassa Patrick Cantlay ja Harold Varner III) kakkossijaa jakavaa pelaajaa edellä.

Peliseuranaan DeChambeaulla oli sama kilpakumppani kuin syyskuussa Winged Foot Golf Clubilla pelatun majorin finaalikierroksella. U.S. Openin paalulta päätöspäivään lähtenyt Matthew Wolff jäi tuolloin statistin roolin häviten ensimmäisen major-tittelinsä ylivoimaisesti saavuttaneelle DeChambeaulle kuudella lyönnillä.

Kuusi lyöntiä oli kaksikolla eroa myös Shriners Hospitals for Children Openin avauspäivänä. Niin ikään kahden viikon kisatauolta palannut Wolff pelasi ensimmäisellä kierroksella tuloksen 68 (-3), mikä oikeuttaa jaettuun 59. sijaan.

Bogittoman kierroksen pelannut DeChambeau oli parhaassa vauhdissa reikien 6−10 (kentän 15−1) jaksossa, missä hän taituroi viisi peräkkäistä birdieä.

Kaksi vuotta sitten Las Vegasin kisan voittanut DeChambeau jakoi tuloksellaan 62 uransa kovinta noteerausta Esitys oli kaikin puolin vakuuttava: hän missasi torstaina vain kaksi viheriötä, puttasi eaglea viisi kertaa, löi pallon kaikilla kolmella par-viitosella kahdella lyönnillä viheriölle ja avasi ”yhdellä päälle” myös kaksi par-nelosta.

”Oli loistava päivä pelata, tuulta ei ollut juuri ollenkaan. Pääsin iskemään kaikkialla draiverilla, ja sain wedget lähelle. Upotin myös paljon putteja. Tuntuu siltä, että pystyn pelaamaan alhaisia tuloksia, joka yleensä tietää voittoja”, viime vuonna neljänneksi Las Vegasissa sijoittunut DeChambeau sanoi.

Pallo lähtee sillä lavasta kuin ohjus, mutta en halua eritellä tässä lyöntipituuksia.

Jotain parannettavaakin jäi. DeChambeau kertoi menevänsä rangelle selvittämään syytä lavan kantaan osuneisiin ohuisiin draiveihin.

”Olen tyytyväinen peliini. Lyönnit eivät olleet parhaita, mutta sain sijoitettua pallon enimmäkseen hyvälle alueelle. Rangella riittää kuitenkin työtä.”

Maksimipituinen draiveri käyttöön Masterissa?

Viimeistä kilpailuaan ennen ensi kuun Masters Tournamentia pelaava DeChambeau aikoo keskittyä lähiviikot 48-tuumaiseen draiverin sisäänajoon. Varressa on nykyiseen draiveriin verrattuna 2,5 tuumaa eli reilut kuusi senttiä enemmän pituutta, joten tottuminen ei käy hetkessä.

48-tuumainen varsi on pisin golfin sääntöjen sallima varsi, josta hän uskoo olevan hyötyä etenkin Augustan takaysin väylillä.

”Pallo lähtee sillä lavasta kuin ohjus, mutta en halua eritellä tässä lyöntipituuksia. Jos saan asetukset kohdilleen ja epätarkankin osuman antamaan tarpeeksi hyvän tuloksen, voin helposti ottaa 48-tuumaisen draiverin käyttöön Augustassa.”

Ryhmän kolmas pitkälyöntinen jäsen kahtena ensimmäisenä päivänä on Cameron Champ, joka tavoittelee PGA Tourilla kolmantena peräkkäisenä vuotena kauden toisen kilpailunsa voittoa. Sijaa 32 jakava Champ avasi pelin tuloksella 67 (-4).

Itävallan Sepp Straka ja Skotlannin Martin Laird jakavat parhaina eurooppalaisina 13. sijaa tuloksellaan 65.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje