Minea Blomqvistin (+1) haaveet pelata Kanadan avoimen mestaruusturnauksen kahdella jälkimmäisellä kierroksella kärsivät kolauksen perjantaina. Blomqvistin olisi pitänyt pystyä pelaamaan toisella kierroksella tulos 71, mutta ilman birdieitä sujunut päivä päätti hänen kisansa 36 reiän jälkeen.
Pelillisesti Blomqvistin toinen kierros sujui avauspäivää tasaisemmin: ainoa parista poikennut reikätulos oli nelosen bogi. Suomalaisen (72-73) lopullinen sijoitus 105 pelaajan joukossa oli jaettu 78:s.
Kärjessä Ai Miyazaton kanssa samaan tulokseen nousi Angela Stanford, joka tehtaili sisääntulossa viisi birdietä: ”Sain parempia paikkoja takaysillä. Siellä on kaksi par-viitosta, mutta koetin vain lyödä hyvin ja saada kunnon tilaisuuksia. Puttipeli toimi hienosti.”
Myös Miyazaton päivän tehokkain hetki osui kierroksen jälkipuolelle: viisi viimeistä reikää tuottivat hänelle kolme birdietä. Kaksikko on Canadian Openin puolivälissä kokonaistilanteessa 11 alle.
”Olin kierroksen alussa liian ankara itselleni. Koetin myöhemmin pysytellä kärsivällisempänä ja se tuotti tulosta”, Miyazato sanoi.
Song-Hee Kim (-9) on kolmantena. Neljättä sijaa (-8) jakaa kaikkiaan kahdeksan pelaajaa joukossaan avauspäivän jälkeen kärjessä ollut Pernilla Lindberg, Sophie Gustafson sekä Paula Creamer.
”Olen varma, että liput ovat viikonloppuna pahemmissa paikoissa, koska nyt on tehty niin paljon birdieitä”, sanoi kahdesti tuloksen 68 pelannut Creamer.
Hillsdale Golf & Country Clubilla on leveät väylät ja isot griinit, joten kovia tuloksia on odotettavissa jatkossakin. Mikäli kenttä ei kuivu viikonloppuna, pelaajat uskaltavat lyödä toisen lyöntinsä rohkeammin lähelle lippua.
Marko Kuivasaari