Blomqvist-Kakko ja Wikström voittotaisteluun Delhissä - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Blomqvist-Kakko ja Wikström voittotaisteluun Delhissä

Ursula Wikström pelaa jälleen hienoa turnausta naisten Euroopan kiertueella. Kuva: LET/Tristan Jones


Minea Blomqvist-Kakko
ja Ursula Wikström jakavat kahden kierroksen jälkeen neljättä sijaa Delhissä pelattavassa Women’s Indian Openissa. He ovat kokonaistilanteessa kaksi yli parin.

Blomqvist-Kakko löi kisan toisella kierroksella tuloksen 74. Varsin kirjavan päivän urakka sisälsi viiden birdien lisäksi viisi bogia ja yhden tuplabogin.

”Tänään sai taistella ja housutkin repesivät pepusta kesken rundin”, Blomqvist-Kakko twiittasi.

”Aika exstreme-kenttä, joten täytyy olla tyytyväinen tulokseen. Lyönti on ollut pääosin tosi hyvää kummallakin kierroksella, samoin treeneissä”, hän lausui myöhemmin tiedotteessa.

Wikström laittoi lyönnin verran paremmaksi. Hänenkään korttinsa ei ollut erityisen yksipuolinen; viiden birdien ohella Wikström teki neljä bogia ja yhden tuplan.

”Huh mikä päivä! Hirveästi jäi tänään lyöntejä kentälle. Varsinkin takaysi oli melkoista vuoristorataa. Viheriöilläkin oli oikeastaan vain kaksi kaksi vaihtoa: joko yksi tai kolme puttia”, urallaan kuusi kertaa kakkoseksi LET:llä sijoittunut Wikström sanoi.

”Huomenna pitää olla kärsivällinen ja pyrkiä käyttämään kaikki avautuvat paikat hyväksi.”

”Unski” jakoi kisan kärkipaikkaa kierroksen alkupuolella, mutta 17. reiän tupla haihdutti haaveet johtoasemasta.

”Olin viheriön vasemmalla puolella ja pääsin vasta neljännellä lyönnillä griinille. 17 on vaativa reikä, siellä voi vain toivoa saavansa kohtalaisen tuloksen. Birdiekin on mahdollinen, mutta harvinaisen vaikea tehdä. Se kuuluu niihin reikiin, missä on vain yritettävä jollain lailla selviytyä ehjin nahoin”, Wikström kuvaili LET:n tiedotteessa.

Suomalaisten kanssa samassa +2-tilanteessa ovat myös Liz Young, Nontaya Srisawang sekä TigerWoodsin veljentytär Cheyenne Woods. Viisikko on paalulla edelleen pysyttelevää Tanskan EmilyKristine Pederseniä kolme lyöntiä jäljessä.

Becky Morgan (par) on kakkosena ja toinen tanskalainen Malene Jörgensen kolmantena.

Noora Tammiselle (+6) lauantain kierros oli synkkä. Tulos 78 pudotti hänet sijalle 44, mistä nousu takaisin kymmenen joukkoon vaatii päätöspäivänä isoa onnistumista.

”Tänään oli tosi vaikea päivä. Alussa sain pelasteltua hyviä pareja, mutta sitten huonojen puttien myötä korttiin tuli myös liikaa bogeja. Ja lisää lunta tupaan tuli kahdesta tuplasta”, Tamminen sanoi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)