26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Birdiet palailevat piiloistaan Connecticutissa

Kenny Perryn otteissa ei ole tänä vuonna ollut samanlaista loistoa kuin viime kaudella. © Getty Images

PGA Tourin kesäkuun viimeinen turnaus Travelers Championship pelataan Connecticutissa TPC River Highlandsin kentällä. Vaikka itse kenttä on varsin säyseä, osaavat River Highlandsin griinit olla melkoisen hankalat. Turhaan sen viheriötä ei olekaan arvioitu kymmenen vaikeimpien joukkoon kun puhutaan etäisyyksistä kuusi metriä tai alle. Kisan 16 viimeisintä voittajaa ovat silti kuokkineet sarkansa River Highlandsillä vähintään kymmenen alle parin.

Viime vuonna vaikeasti läheltä luettavat griinit selvitti parhaiten Kenny Perry, joka myös puolustaa kisan voittoa. Perryn tulos 22 alle oli samalla turnauksen uusi ennätys. ”Kentucky Gentleman” ei ole kaudella 2010 ollut kuitenkaan kahden edellisen vuoden vedossa. Vuonna 2009 maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon noussut Perry on yltänyt tänä vuonna vain yhdessä (SBS Championsip) pelaamassaan kisassa top-teniin.

Samalla hänen maailmanlistasijoituksensa on pudonnut tuntuvasti, Perry on listan tuoreimmalla noteerauksella 30:s. FedExCupin 450 pistettäkin riittävät vasta vaatimattomaan 62. sijaan.

Se missä Perry on kuitenkin pitänyt pintansa, on selviytyminen turnausten jälkimmäisille kierroksille. Hän on vuodesta 2008 lähtien pelannut 63 turnausta, mutta on vain kolme kertaa jäänyt cut-rajan huonommalle puolelle. Se onko reilun kuukauden kuluttua Champions Tourille siirtyvä Perry jo henkisesti valmistautumassa ”sarjan vaihtoon”, onkin jo toinen juttu. Joka tapauksessa hänestä sopii odottaa seniorikiertueelle multimenestyjää.

Tarkat lyönnit ja loistava puttipeli olivat viime vuonna Perryn pelissä parhaat osa-alueet. Nämä parhaiten taitava pelaaja tulee todennäköisimmin voittamaan myös tämänvuotisen Travelers Championshipin. Suosikin asemaa voisi asetella oikeastaan kenelle tahansa US Openissa vähintään kohtuullisesti menestyneelle pelaajalle, mutta Matt Kuchar noussee tässä arviossa ylitse muiden.

Pitkänhuiskea

Pitkänhuiskea Matt Kuchar on rankattu jo kymmenen parhaan yhdysvaltalaispelaajan joukkoon. &copy Getty Images

Kuchar oli Pebble Beachillä sunnuntain ehdotonta eliittiä 68 lyönnin kierroksellaan, jonka myötä hän nousi US Openissa kuudenneksi. Hän on samalla sijalla myös FedExCupin pisteissä, mutta voitto puuttuu vielä. Lähimpänä se on tällä kaudella käynyt Bob Hope Classicissa, jossa Kuchar oli toinen. Plakkarista löytyy myös kaksi kolmatta sijaa, SBS Championshipissä sekä World Touriin kuuluvassa CA Championshipissä.

Viime vuonna Travelersissa yhdeksänneksi sijoittunut Scott Verplank on yksi niistä viidestä pelaajasta, jolla on nimissään River Highlandsin kenttäennätys 61 lyöntiä. Tätä taustaa vasten myös viikonlopun kierroksilla Pebble Beachillä pelannutta Verplankia kannattaa pitää Connecticutissa silmällä.

Bo Van Pelt pelasi Kucharin tavoin Pebble Beachillä sunnuntaina tuloksen 68, ja oli River Highlandsillä viime vuonna kärkikymmenikössä. Merkitty mies on Connecticutissa hänkin.

Viime aikojen selvästi paras tilasto Travelers Championshipissä löytyy kuitenkin Hunter Mahanilta, jonka neljä edellistä sijoitusta kuuluvat: toinen-voitto-toinen ja neljäs. US Openissa Mahan putosi jatkosta samalla lyöntimäärällä kuin Mikko Ilonen.

Merkillepantavaa on se, että kesäkuussa PGA Tourilla on voittoja kirjattu vain eurooppalaisille pelaajille. Tämän putken soisi jatkua pidempäänkiin, olisiko nyt Padraig Harringtonin aika herätä pelaamaan? BrianDaviskin on jo odotellut vuoroaan melkoisen kauan…

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje