16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Birdie-kone Reed Mastersin johtoon – maailmantähdet seuraavat tuntumassa

Patrick Reed on pitänyt pelinsä kasassa myös epätarkempien avausten jälkeen. Kuva Getty Images

Tiger Woods putosi voittotaistelusta, mutta asetelmat viikonlopulle ovat mitä herkullisimmat.

Yhdysvaltain Patrick Reed otti Mastersin puolivälin komennon perjantain 66 (-6) lyönnin huippukierroksellaan. Yhteistuloksellaan -9 Reed johtaa miesten kauden ensimmäistä majoria kahden lyönnin erolla ennen Australian Marc Leishmania (-7).

Reed sai perjantaina lentävän lähdön aloittamalla kierroksensa kolmella perättäisellä birdiellä. Kolmen birdien putkia Reed iski päivän aikana peräti kolme, kaksi muuta rei’illä 7–9 ja 13–15. Reedin korttiin kirjattiin myös kolme birdie-kimarojen päätteeksi syntynyttä bogia.

Reedin läpimurtoa major-turnauksissa on odoteltu jo jonkin aikaa. PGA Tourilta voittoja on viisi, European Tourilta yksi. Sekä Ryder Cupissa että Presidents Cupissa 27-vuotias teksasilainen, Euroopan Ian Poulteriin verrattu amerikkalaisten sytyttäjä, on edustanut Yhdysvaltain joukkuetta kahdesti.

Majoreissa top 10 -sijoitukset antoivat kuitenkin odottaa itseään aina edelliseen majoriin, viime elokuussa pelattuun PGA Championshipiin, asti. Siinä Reed jakoi kakkossijaa.

Mastersissa Reedin otteet ovat olleet kahden ensimmäisen kierroksen aikana vakuuttavia. Peli on kokonaisvaltaisesti hallussa ja griinityöskentely on ollut huippuluokkaa.

Reedin erinomaiseksi tiedetystä tuloksentekokyvystä kertoo kahden kierroksen neljäntoista birdien kokonaissaldo. Reed on käyttänyt Mastersissa menestymisen kannalta tärkeäksi tiedetyt Augustan par-viitoset erinomaisesti hyväkseen. Hän on tehnyt toistaiseksi birdien jokaisella kahdeksalla par 5 -reiällä.

Uransa ensimmäistä major-voittoa metsästää myös Marc Leishman, jonka paras noteeraus on toistaiseksi The Open Championshipin kakkossija kolmen vuoden takaa. Mastersissa hän on ollut parhaimmillaan neljäs vuonna 2013.

Leishman otti Reedin tavoin päiväänsä kolmen perättäisen birdien lähdön. Kierroksen huippuhetki osui 15. reiälle, josta Leishman otti eilisen tuplaboginsa jälkeen niskalenkin komealla eaglellaan. Kierrostulos 67 (-5) petasi erinomaiset asetelmat viikonlopulle ja Mastersin voittokamppailuun.

Justin Thomas (vas.) nousi kohti kärkeä. Sergio Garcia kiitti ja poistui cut’ista pudonneena katsomon puolelle. Kuva Getty Images

Kärkikaksikon takana ja vielä hyvin tuntumassa seuraa kuitenkin maailmanlistan kärkinimistä koostuva kivenkova viisikko.

Henrik Stenson (-5) jahtaa viikonloppuna uransa toista major-voittoa, ja ruotsalaisilla riittää jälleen jännitettävää. Stensonin voittaessa kyseessä olisi naisten majorit mukaan lukien kolmas perättäinen ruotsalaispelaajan major-voitto. Viikko sitten pelattu ANA Inspiration päättyi Pernilla Lindbergin voittosukellukseen. Anna Nordqvist juhli puolestaan viime syyskuussa pelatun Evian Championshipin voittoa.

Stensonista lyönnin päässä ovat yhteensä seitsemän majoria voittaneet Rory McIlroy (-4) ja Jordan Spieth (-4). Torstaina päivän parhaan tuloksen 66 (-6) pelanneen Spiethin kierros lähti tahmeasti käyntiin sarjalla tuplabogey-bogey, ja kahden reiän jälkeen kortissa oli jo neljä lyöntiä enemmän kuin avauskierroksella.

Yhteensä 40 lyöntiä vaatineen ulosmenon jälkeen Spieth ryhdistäytyi pelaten sisääntulon kaksi alle par’in. Avaimet uran toiseen Masters-voittoon ovat vielä kokonaan omissa käsissä.

Rory McIlroyn mielessä on viikonloppuna career grand slamin viimeinen puuttuva lenkki. Masters on ainoa major, jota pohjoisirlantilainen ei vielä ole urallaan voittanut.

Vain lyönnin päässä Spieth–McIlroy-kaksikosta on puolestaan maailmanlistan kärkipari Dustin Johnson (-3) ja Justin Thomas (-3), jotka ilmoittautuivat nihkeän avauspäivän jälkeen 68 ja 67 lyönnin kierroksillaan mukaan vihreän takin taisteluun.

Thomasille major-voitto olisi toinen perättäinen, sillä hän vei nimiinsä vuoden 2017 major-kauden päättäneen PGA Championshipin viime elokuussa. Panoksena on myös maailmanlistan kärkipaikka. Eroa johtavan Johnsonin ja huippuvireisen Thomasin välillä on vain 0,34 pistettä.

Ensimmäistä majoriaan vuoden 2015 PGA Championshipin jälkeen pelaava Tiger Woods selvitti cut’in kahden lyönnin marginaalilla, mutta odotettua nousua kärkisijoille ei nähty. Väkevän paluun kilpakentille alkuvuonna tehneen Woodsin perjantain peli-ilme oli turhautunut, ja mahdollisuudet voittotaisteluun ovat käytännössä menneet. Ero johtavaan Reediin venyi 75 lyöntiä vaatineen kierroksen jälkeen jo kolmeentoista lyöntiin.

Avauspäivän surullisen hahmon ritari, 15. reiällä ennätyssuuren tuloksen 13 tehnyt Sergio Garcia, olisi tarvinnut 68 lyönnin kierroksen selviytyäkseen viikonlopulle. Mastersin puolustavan mestarin puhti oli kuitenkin vesiesteseikkailun jälkeen poissa, ja Garcia jätti lopulta tuloslistalla taakseen vain kaksi amatööriä.

Myös Garcialle vuosi sitten vihreän takin ojentaneen Danny Willettin, vuoden 2016 Masters-voittajan, urakka Augustassa päättyi kahteen kierrokseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje