16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Bill Haas kärjestä viikonlopun kierroksille

Bill Haas on isänsä jalanjäljillä.

Torrey Pinesin kentillä käytävässä Farmers Insurance Openissa suurin mielenkiinto on kohdistunut kahden suuren kauden avaukseen. Tiger Woodsin voitoton vuosi 2010 jätti katsojille mielenkiintoa odottaa Tiikerin seuraavaa voittoa. Mickelsoinin vuotta 2010 pidettiin Mastersin voittoa lukuunottamatta melko vaisuna. Jenkkien kärkikaksikko on menettänyt paikkansa eurooppalaisille. Molemmilla pelaajilla on vahva tilasto Torrey Pinesin kentältä ja voitto palauttaisi uskoa maailman tunnetuimpiin golffaajiin. Tiger Woods (-6) kävi aivan kärjen tuntumassa toisen kierroksen alkupuolella aloitettuaan kierroksensa vahvasti South Coursella (US Open kenttä). Neljän birdien putki välylillä 3-6 antoi usko Tigerin pelin vahvuudesta. Kauden ensimmäinen bogi väylällä 11 kuitenkin palautti Tiikerin maanpinnalle. Lisää löylyä kiukaalle tuli 14 ja 15:llä reiällä bogin muodossa. Birdiet väylillä 16 ja 18 pitivät Tigerin kuitenkin ”vain” viiden lyönnin päästä kärjestä. Phil Mickelsonin (-8) toinen kierros sujui mukavasti Torrey Pinesin North Coursella. kierros 69 (-3) piti vasurin hyvin mukana kärkikamppailussa Philin majaillessa kolme lyöntiä Haasia perässä. Parempaakin olisi voinut toivoa – pohjoinen kenttä pelattiin kahden ensimmäisen kierroksen aikana lähes kaksi lyöntiä helpompana kuin eteläinen. Loukkaantumisista kärsinyt Anthony Kim (-9) pelasi myös upeat kaksi ensimmäistä kierrosta. Tigerin kanssa kierroksensa pelannut Kim pyrkii palaamaan tasolle jossa oli ennen rannevaivojensa alkua. Voitto kovassa joukossa vahvistaisi Anthonyn asemaa lupaavana nuorena tähtenä. Kärjessä pelaava Bill Haas (-11) on aloittanut kautensa vahvasti. Kilpailun voittoa puolustava Haas hävisi edellisviikolla Jhonathan Vegasille vasta uusinnan jälkeen. Jay Haas voitti uransa ensimmäisen PGA Tour tittelin vuonna 1978 Torrey Pinesissa. Poika Bill tavoittelee jo toista voittoaan Torrye Pinesissa.

Dalyn matka kärkeen tyssäsi mustiin hetkiin viheriöillä.

Dalyn matka kärkeen tyssäsi mustiin hetkiin viheriöillä.

Jälleen kerran yleisön sydän sykkii kuitenkin John Dalylle (-8). Ex-jätti on kahden kierroksen jälkeen ollut useasti hyvin mukana pelissä viimeisen vuoden aikana, mutta viikonlopun pelit ovat olleet vaisuja. pitkään kilpailua johtanut kaksinkertainen Major-voittaja on kärkeä vain kolme lyöntiä jäljessä jakaen kolmatta sijaa. Dalyn toiseen kierrokseen mahtui myös yksi neljän putin johdosta korttiin merkitty tupla bogey. Viikonlopun tärppi lienee Rickie Fowler (-8). Kauden avauskisaansa pelaava 22-vuotias ei saanut kaudella 2010 saavutettua avausvoittoaan. Paineet kuluvalla viikolla on kuitenkin Fowlerin sijasta ladattu Tigerin ja Philin harteille. Kolme lyöntiä kärjestä majaileva nuorukainen saattaa yllättää. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje