20.–27.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][6]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Balsamia haavoille – 10 vuoden ”kirous” päättyi PGA Tourilla samalla reiällä

Matthew Wolff (kesk.) ja Austin Cook (oik.) joutuivat tunnustamaan Martin Lairdin paremmuuden toisella uusintareiällä. Kuva: Getty Images

Martin Lairdilta ei viety enää holarilla voittoa Las Vegasin kisan uusinnassa.

Martin Laird joutui kymmenen vuotta sitten käydyssä Shriners Hospitals for Children Open -kilpailussa epätoivoisen tilanteen eteen. Voittoa puolustanut pelaaja eteni kisan uusintaan yhdessä Cameron Percyn ja Jonathan Byrdin kanssa, kunnes jälkimmäinen päätti hänen pyristelynsä tehden tylysti hole in onen TPC Summerlin -kentän 17. reiällä.

Ympyrä sulkeutui Las Vegasissa viikonvaihteessa mielenkiintoisella tavalla, kun Laird lähti jälleen uusimaan samaisen turnauksen voitosta. Tällä kertaa hänen seuranaan voittoa playoffissa tavoittelivat kaksi muuta tulokseen 261 (-23) päätynyttä pelaajaa: Matthew Wolff ja Austin Cook.

Ensimmäinen reikä (18.) tasattiin par-tuloksella, ja seuraavaksi kolmikko siirtyi kentän 17. reiälle, jossa Lairdin ei vuonna 2010 tarvinnut lähteä lyöntipaikkaa pidemmälle. Holaria skotlantilainen ei sentään sunnuntaina pystynyt tekemään, mutta pitkän putin päätteeksi tullut birdie oli kahdelle muulle voittajakandidaatille liikaa.

Kyseessä oli Lairdin, 37, neljäs voitto PGA Tourilla, ensimmäisen tultua TPC Summerlin -kentällä − ja niin ikään uusinnassa − 11 vuotta sitten. Kuiva kausi venähti poikkeuksellisen pitkäksi, sillä Lairdin edellisestä ykköstilasta ehti vierähtää peräti 7,5 vuotta.

”Onhan siitä jo aikaa. Olen tehnyt kovasti töitä, ja luulen että pelaan tällä hetkellä urani parasta golfia. Peli on sujunut viimeviikkoina hyvin, mutta tulokset ovat antaneet odottaa itseään”, Glasgow’sta kotoisin oleva Laird kertoi.

Maailmanlistalla sijalla 21 parhaimmillaan ollut Laird oli viime viikon päivityksessä 358:s, mutta nousi nyt heittämällä sadan parhaan joukkoon. Hän kärsi kesällä nivelkierukan repeämästä, ja pelasi Las Vegasissa vasta neljännen kilpailunsa sitten pitkän koronatauon. Viikonvaihteen kilpailuun Lairdille heltisi paikka sponsorin kutsulla.

Laird ei tarvitse hetkeen kutsuja, sillä voitto antaa hänelle automaattisen pelioikeuden PGA Tourille kauden 2022–2023 loppuun saakka. ”Kaupanpäälle” tulevat paikat ensi vuoden Mastersiin, PGA Championshipiin ja Playersiin.

”En ole ehtinyt ajatella mitä tästä seuraa. Tunteet ovat pinnassa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen juhlimaan voittoa perheeni kanssa.”

Voittokahinoissa ollut ja sijalle kahdeksan pudonnut Patrick Cantlay (-18) tavoitteli pääsyä kovatasoisen joukon seuraan. Mikäli hän olisi voittanut sunnuntaina, olisi hänestä tullut Tiger Woodsin, Jack Nicklausin ja Tom Watsonin tavoin ainoa pelaaja, joka on sitten vuoden 1960 sijoittunut neljänä vuotena peräkkäin ykköseksi tai kakkoseksi samassa turnauksessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje