Janne Kaske taistelee jälleen kärkisijoituksista Asian Development Tourin kilpailussa.
Asian Development Tour |
11.1.2019

Janne Kasken vahva lento jatkuu rikkoutuneesta draiverista huolimatta

Porvoolainen oli hyvillään laadukkaista lyönneistään ADT-kisan toisella kierroksella.

Janne Kasken otteet jatkuivat vakuuttavina Bangkokin koillispuolella pelattavan Asian Development Tourin kilpailun toisella kierroksella. Hän sivalsi perjantaina tuloksen 66, ja on turnauksen puolivälissä mainiosti neljännellä sijalla.

Täksi vuodeksi Asian Tourille noussut Kaske teki toisella kierroksella yhden eaglen, neljä birdieä ja yhden bogin.  Hän teki avauspäivän tapaan ainoan boginsa jo kierroksen alkumetreillä, mutta pelasi seuraavat 12 reikää tyylikkäästi kuusi alle.

Kun toinen kierros on hieman kesken, Kaske (-12) jahtaa johdossa olevaa Englannin Steve Lewtonia neljän lyönnin päässä.

”Hyvää peliä oli tänään. Ainoastaan yksi missattu griini ja sekin tuli mittavirheen takia takalipulle hyökätessä. Ehkä jossain määrin oli laadukkaampaa lyömistä kuin eilen, mutta lopussa meni muutamalta tekopaikalta ohi”, Kaske sanoi.

Hänellä oli myös pientä epäonnea välineistönsä kanssa. Rikkoutunut draiveri ei kuitenkaan tärvellyt hyvässä vireessä olevan pelaajan kierrosta.

”Draiverin face (lyöntipinta) on antanut periksi, ja se vähän haittasi menoa tiiltä. Saan tänään illalla uuden vaihtonupin Bangkokista.”

Rancho Charnvee Resort and Country Clubin kentällä iskettiin kovia tuloksia perjantainakin. Jopa saldolla -4 oltaisiin tämän hetken tilanteen perusteella jäämässä ulos viikonlopun kierroksilta.

”Aika hurja on tulostaso mutta se oli kyllä odotettavissa. Kiva päästä huomenna kärkipään ryhmissä pelaamaan”, Kaske jatkoi.

Kilpailun toinen suomalainen, Teemu Putkonen (-5), on menossa niukasti jatkoon. Toisella kierroksella tuloksen 69 lyönyt AT-pelaaja on parhaillaan jaetulla 46. sijalla.

Boonchu Ruangkit Championshipin tunnetuin pelaaja, nelinkertainen ET-voittaja Kiradech Aphibarnrat (-8), pelasi perjantaina Putkosen tavoin tuloksen 69, ja on 22:ntena.

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.