26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Suomi löi Italian Costa Ballenan joukkueturnauksen avauspäivänä

Casper Simberg, Santeri Lehesmaa ja Eetu Isometsä olivat tiistain ottelun pirteimmät suomalaiset.

Suomen miesten maajoukkue aloitti mainiosti Espanjassa käynnistyneen Octogonal Match -turnauksen. Avausottelussa kaatui Italia numeroin 5,5–3,5.

Suomi hankkiutui nelinpeleissä 2–1 johtoon parien Eetu Isometsä-Casper Simberg ja Santeri Lehesmaa-Matias Honkala ansiosta.

Kaksinpelit olivat Honkalan tappioon päättynyttä matsia lukuun ottamatta erittäin tasaisia. Näistä otteluista neljä päättyi Ocean Golf Clubin kentän 18. reiällä ja yksi 17. reiällä.

Joukkueen syömähampaita Italia-kamppailussa olivat Casper Simberg ja Santeri Lehesmaa, jotka olivat tuomassa tiistaina kahta pistettä. Eetu Isometsän pistesaalis oli 1,5.

Suomi kohtaa keskiviikkona kahdeksan maan turnauksessa Hollannin, joka päihitti ensimmäisessä ottelussaan Tsekin pistein 6,5–2,5.

Suomen joukkueessa pelaavat myös Elias Haavisto ja Martin Plukka, joista ensin mainittu voitti iltapäivällä oman kaksinpelinsä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje