26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Kerttu Hiltunen toiseksi English Girls’ Openissa

Finaalikierroksen lopun virheet söivät hämeenlinnalaisen voittomahdollisuudet Englannin alle 14-vuotiaiden avoimissa.

Kesäkuussa alle 14-vuotiaiden tyttöjen suomenmestaruuden voittanut Kerttu Hiltunen (74 –73–79) kunnostautui Nottinghamissa pelatussa English Girls’ Openissa. Hän jakoi kisassa kakkostilaa yhdessä Sveitsin Elena Moosmannin kanssa.

Kisaa 36 reiän jälkeen johtanut Hiltunen ei saanut itsestään parasta irti finaalikierroksella. Vanajanlinna Golf & Country Clubia edustava pelaaja johti kisaa vielä 13. reiän jälkeen, mutta jäi loppusuoralla voittoon edenneen Englannin Ffion Tynanin jalkoihin.

Tynan, 13, aloitti golfin viisi vuotta sitten perheen lomamatkalla Yhdysvalloissa.

”Menin siellä golfkurssille. He kertoivat, että minulla on lahjoja, ja että minun kannattaa jatkaa harjoittelua kotona”, voittaja sanoi.

Hiltusen murheenkryyniksi muodustui kolmannen kierroksen sisääntulo. Kerttu oli pelannut sitä ennen Nottingham Golf and Country Clubin kentän kaikki kenttäpuoliskot korkeintaan 38 lyönnillä, päätöspäivänä reiät 10–18 vaativat häneltä 43 lyöntiä.

Kokonaisuudessaan kuitenkin varsin näyttävä suoritus lupaavalta hämeenlinnalaiselta. Eroa voiton vieneeseen Tynaniin jäi neljä lyöntiä.

Samaan tulokseen Hiltusen kanssa päätynyt Moosmann oli ensin mainittua niukasti parempi kesäkuussa Vierumäellä pelatussa kansainvälisessä junioriturnauksessa. Hiltunen voitti saman kilpailun yhteydessä käydyssä 14-vuotiaiden tyttöjen SM-lyöntipelissä kultaa.

Hiltunen, 13, oli mukana myös Tawast Golfissa pari viikkoa sitten pelatussa naisten lyöntipelin SM-turnauksessa, jossa hän selvitti tiensä jatkokierroksille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje