16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Kerttu Hiltunen ja Severi Soutolahti kakkosiksi Junior Honda Classicissa

Hiltunen sijoittui myös vuodentakaisessa kilpailussa toiselle sijalle.

Kerttu Hiltunen uusi viimevuotisen kakkostilansa PGA National Resort and Spa -golfkeskuksessa käydyssä junioriturnauksessa. Tällä kertaa Tawast Golfia edustava Hiltunen pelasi kuitenkin vanhempien tyttöjen eli 16–18-vuotiaiden sarjassa.

Hiltunen (77–79) ja sarjan voittanut USA:n Alexa Pano (72–73) olivat 24 pelaajan joukossa ainoat molemmat kierroksensa alle 80 lyönnillä selvittäneet pelaajat. Kaksikon väliseksi eroksi muodostui lopulta 11 lyöntiä. Englannin Georgia Oboh jäi Hiltusesta kahden lyönnin päähän.

Poikien sarjan kärkikolmikko: Brandon St John (kesk.), Severi Soutolahti (oik.) ja Matthew Yamin (vas.).

Severi Soutolahti kävi 14–15-vuotiaiden poikien sarjassa Brandon St Johnin kanssa tiukan taistelun voitosta, mutta joutui antamaan yhdysvaltalaiselle lyönnillä periksi. He olivat vielä ennen viimeistä reikää tasoissa, kunnes Soutolahden bogi 18:lla käänsi pelin parin tehneen St Johnin eduksi. USA:n Matthew Yamin (76−75) venyi vielä lopussa Soutolahden kanssa samaan tulokseen.

Tähän sarjaan osallistui 37 pelaajaa.

Sarjojen voittajat ansaitsivat Junior Honda Classicissa paikan IMG Academy Junior Golf World Championships -kilpailuun, joka pelataan heinäkuussa Kalifornian San Diegossa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje