16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Hollanti kaatoi Suomen Octogonal Match -joukkueturnauksessa

Casper Simberg ja Eetu Isometsä ovat välttyneet omissa kamppailuissaan ainoina tappioilta. Suomi kohtaa lohkonsa viimeisessä ottelussa Tsekin.

Toinen peräkkäinen voitto jäi Suomen miesten maajoukkueelta saavuttamatta Costa Ballenassa jatkuneessa kahdeksan maan turnauksessa. Suomi kohtasi keskiviikkona Hollannin, joka parempi luvuin 5,5–3,5.

Ottelu oli nelipelien jälkeen tasatilanteessa, mutta tulppaanivaltion pelaajat ottivat singeleissä ratkaisevan kahden pisteen eron.

Suomen ainoan kokonaisen pisteen kaksinpeleissä toi Elias Haavisto. Nelinpelinsä voittaneiden Eetu Isometsän ja Casper Simbergin matsit päättyivät tasan.

Simberg (3,5 pistettä) ja Isometsä (3 pistettä) ovat ainoat suomalaiset, jotka eivät ole olleet häviämässä vielä yhtään kamppailuaan. Haavisto on puolestaan ainoa, joka on voittanut molemmat kaksinpelinsä.

Hollanti johtaa lohkoa kahdella voitolla, Suomella ja Tsekillä on yksi voitto. Italia pitää perää kahdella tappiollaan. Toisessa lohkossa pelaavat Islanti, Englanti, Espanja ja Saksa. Sen kärkipaikkaa jakavat Englanti ja Espanja yhdellä voitolla ja yhdellä tasapelillä.

Suomi kohtaa torstaina lohkonsa viimeisessä ottelussaan Tsekin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje