26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf

Anna-Maria Lehtosen loistovire kestää Finnish Senior Tourilla

A-M. Lehtonen otti viikonvaihteessa jo kauden viidennen voittonsa FST:llä. Jukka Lehtosen voittoputki katkesi miesten sarjassa.

Jos on kiertuetulokas Jukka Lehtonen hallinnut tänä vuonna Finnish Senior Touria lähes yksinvaltiaan tavoin, ei Anna-Maria Lehtonen kalpene naisten sarjassa hänen rinnallaan.

Päinvastoin. A-M. Lehtonen otti tänään St. Laurence Golfin Pyhä Lauri -kentällä  pelatussa FST:n kilpailussa jo kauden viidennen voittonsa − ja edellisviikon tapaan ylivoimaisesti. Pickalaa edustava Lehtonen (74–74) jätti kotikentällään pelanneen Virpi Haatajan (77–82) peräti 11 lyönnin päähän.

Ainoa kilpailu, jossa Lehtonen ei ole päässyt tällä kaudella pitämään voittopuhetta, on kesäkuussa pelattu Senioripokaalit-turnaus. Hän sijoittui Aulangolla käydyssä koitoksessa kolmanneksi.

Viikko sitten Turun Ruissalossa pelatun kisan kolmantena päivänä Lehtonen päätti urakkansa tulokseen 73, joka oli yhdeksän lyöntiä parempi kuin sunnuntain toiseksi paras tulos. Päätöskierroksen kohokohta osui viidennelle reiälle, jossa hän teki hole-in-onen.

Pitkään seniorinaisten golfin ykköspelaajan titteliä kantanut Sarfvikin Minna Kaarnalahti (78–82) oli St. Laurencessa kolmas.

FST:n naisten rankingissa Lehtosella on 90 pisteen johto Kaarnalahteen. Virpi Haataja on kolmantena.

St. Laurencen Kalkki-Petterillä käydyn miesten turnauksen voitti Helsingin Golfklubin Timo Huuhtanen (73–74). Eroa Sarfvikin Leo Savoseen (74–76) ja Jyväs-Golfin Matti Moilaseen (71–79) kertyi kolme lyöntiä.

Samalla katkesi Jukka Lehtosen neljän kilpailun voitto putki. Keimola Golfia edustava pelaaja (76–82) jäi tällä kertaa top 10:n ulkopuolelle ja oli 12:s. Lehtonen jatkaa kuitenkin rankingissa tukevassa johtoasemassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje