16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Amatööri jyrää LET-kauden avauksessa – Koivisto nousi Komulaisen rinnalle

Tiia Koivisto on Australian Ladies Classicissa neljän lyönnin päässä top 10:stä ennen kisan viimeistä kierrosta. Kuva: Tristan Jones/LET

Neljä suomalaista taistelee Australiassa hyvässä sijoituksesta.      

Tiia Koivisto oli paras suomalainen Australian Bonvillessä lauantaina jatkuneessa Ladies European Tourin kilpailussa. Päivä päivältä otteitaan kohentanut kiertuetulokas pelasi kisan kolmannella kierroksella tuloksen 69, ja nousi jaetulle 28. sijalle.

Kaksi päivää kärjen tuntumassa ollut Noora Komulainen on viisi birdieä ja kaksi bogia Bonville Golf Resortin kentällä tehneen Koiviston kanssa samassa kaksi alle -tilanteessa. Komulaiselle päivä oli raskas, sillä 77 lyönnin kierros käsitti yhden tuplabogin ohella neljä bogia. Ainoan birdiensä hän teki 14. reiällä.

Suomalaisten kokonaispanos kauden ensimmäisessä LET-kilpailussa on varsin mukava, sillä tasapainoisesti pelanneet Sanna Nuutinen ja Elina Nummenpää jakavat 32. sijaa, lyönnin päässä Koivistosta ja Komulaisesta.

Australian Ladies Classicissa kypsytellään yllätystä, sillä turnauksen kärkeen kiilasi nyt Stephanie Kyriacou (-15). Australialaisamatöörillä on kahden lyönnin etumatka USA:n Lauren Stephensoniin.

Ursula Wikströmin ja Karina Kukkosen kisa päättyi 36 reiän jälkeen karsiutumiseen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje