3.–10.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][13]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Amatööri Elias Haavisto voittoon Audi Finnish PGA Golf Tourilla

Aurinko helli voittajia Vihdissä.

Naisten sarjassa ykköseksi pelannut Aada Rissanen otti uransa ensimmäisen voiton aikuisten pääkiertueella.

Hills by GoGolfin isännöimä Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden kolmas osakilpailu päättyi Elias Haaviston ja Aada Rissasen voitonjuhliin. Kymen Golfia edustava Haavisto voitti yleisen sarjan tuloksella -12, ja Aura Golfin Rissasen voittotulos naisten sarjassa oli -5.

Haavisto kävi kovan voittotaistelun Tuomas Salmista (-10) vastaan, joka ratkesi lopullisesti vasta viimeisellä viheriöllä. Kierroksen aikana kärkipaikka vaihtui kaksikon välillä tiuhaa tahtia, mutta Salmisen kaksi bogia kolmen viimeisen reiän aikana käänsivät pelin tasaisesti pelanneen Haaviston eduksi.

Sunnuntainen ykköstila oli Haaviston uran toinen Audi Finnish PGA Golf Tour -voitto, edellinen tuli viime vuonna Paltamossa. Amatöörinä pelaavalle Haavistolle voitto maistui makealta.

”Totta kai tuntuu hyvältä. Voitto on aina voitto, ja sen eteen pitää tehdä töitä. Yleinen tasaisuus leimasi peliä, ei ollut mitään heikkoja osa-alueita”, Haavisto sanoi.

Floridassa yliopistogolfia pelaava Haavisto otti yhden voiton viime talvena Jenkeissä. Silloinkin voittotulos oli -12. Seuraavaksi Haaviston katseet kääntyvät jälleen ulkomaiden viheriöille.

”Seuraava kisa on henkilökohtaiset EM-kisat. Ne ovat juhannusviikolla Ranskassa.”

Haaviston ja ammattilaisten ykkösrahat saaneen Salmisen takana tehtiin sunnuntaina isoja harppauksia tuloslistalla. Jaetulle kolmannelle sijalle nousseet Saku Halonen ja Henri Lahdenperä (-8) pelasivat 67 lyönnin kierrokset, ja jaetulle viidennelle sijalle yhdessä Miki Kurosen kanssa noussut Markus Luoma (-7) tykitti tauluun tuloksen 65.

Naisten sarjassa voittoon yltäneelle Aada Rissaselle ykköstila oli uran ensimmäinen Audi Finnish PGA Golf Tourilla. Nuori turkulainen pelasi tasaisen kilpailun, eikä hän tehnyt 54 reiän aikana yhtään tuplabogia.

”Hienoa, että ensimmäinen voitto vihdoin tuli. Kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa se oli jo lähellä, mutta onneksi se nyt tuli. Tänään oli pelin ja fiiliksen kannalta tasainen päivä, kun kaikki onnistui”, Rissanen luonnehti esitystään.

Rissasen voiton takuumailana toimi putteri, jolla hän upotti kaikkiaan 13 birdieä kilpailun aikana.

”Greenit olivat poikkeuksellisen hyvät Suomen tasolle ja sain hyvin kiinni, miten niillä piti putata. Viimeiselläkin kierroksella sain monta tärkeää birkkua”, seuraavaksi Saksan naisten avoimiin mestaruuskilpailuihin tähtäävä Rissanen kertoi.

Rissasen ero toiseksi nousseeseen Matilda Svahniin (-2) oli kolme lyöntiä. Kyseessä oli Svahnin uran ensimmäinen 54-reikäinen kilpailu, jossa hänen yhteistuloksensa oli alle parin. Kilpailun kolmanneksi sijoittui Kerttu Hiltunen samalla tuloksella Svahnin kanssa. Heidän välinen paremmuutensa ratkaistiin viimeisen yhdeksän reiän tuloksen perusteella.

Joukkuekilpailussa ykköseksi ylsi Pickala Golf Clubin joukkue yhteistuloksella -17. Joukkueessa pelasivat Jesse Waaralinna, Tyko Tuohimaa ja Jaapo Jämsä.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu juhannusviikolla Laukaan Peurunkagolfissa pelattavilla reikäpelin SM-kisoilla.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje