16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Amatööreillä näkymät sensaatioon U.S. Women’s Openissa

Linn Grant, 21, jahtaa jättiyllätystä tämän vuoden viimeisessä major-kilpailussa. Kuva: Getty Images

Linn Grant ja Kaitlyn Papp pelaavat majorin kärkiryhmässä kolmannella kierroksella.

Kaksi kierrosta on paljon huippugolfissa. Sen verran on vielä pelaamatta kauden viimeistä major-turnausta, mutta kisan amatööripelaajille on avautunut Houstonissa melkoinen tilaisuus tehdä viikonvaihteessa jotain suurta.

Ruotsin Linn Grant (-4) ja USA:n Kaitlyn Papp (-3) pelaavat lauantaina kilpailun viimeisessä ryhmässä johdossa olevan Japanin Hinako Shibunon kanssa. Grant on viime vuoden Women’s British Openin voittajaa kolme lyöntiä perässä ja Pappilla on kiinnikurottavaa lyönnin verran enemmän.

”Minusta tuntuu siltä, että olen osoittanut kahden viimeisen päivän aikana kuuluvani tänne. Olen satsannut avausten pituuteen ja yrittänyt olla varmempi rautalyönneissä. Nyt se näyttää kantavan hedelmää”, Papp sanoi.

Vastikään Texasin yliopistosta valmistunut Papp, 22, oli koulunsa ykköspelaaja. Naisten Longhorns-joukkueen päävalmentaja Ryan Murphy kertoi Golf Channel -kanavalle, että Pappilla on valtava työetiikka ja kyky omistautua lajille.

U.S. Women’s Openin 24 amatööristä kuusi eteni viikonlopun kierroksille joukossaan kaksi muutakin ruotsalaista, Ingrid Lindblad (T14/-1) sekä Maja Stark (T20/par). Jälkimmäinen juhlisti perjantaina 21-vuotissyntymäpäiväänsä tekemällä kaukaa väylältä komean eaglen kuudennella reiällä.

U.S. Women’s Openin viimeisin amatöörin ottama voitto on vuodelta 1967, jolloin Ranskan Catherine Lacoste yllätti kaikki tähdet.

53 vuotta sitten yliopistogolf oli kaukana siitä, missä se on tänä päivänä. Nyt valtaosa lajin lahjakkuuksista hakeutuu Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan college-golfia mahdollisimman kovassa joukkueessa.

USA:n yliopistogolfissa hiotaan taitoja pieniä yksityiskohtia myöden ja valmistetaan pelaajaa huipputasolle. Urheilijoita koulutetaan myös kommunikoimaan median kanssa, minkä vuoksi nuoret amatööritähdet osaavat esiintyä varman oloisina myös kovissa ammattilaisturnauksissa. Tämä näkyy yhä selvemmin rohkeutena pistää parastaan jopa major-tasolla.

Papp on maailman amatöörilistalla sijalla 19, Arizona State University -joukkueeseen kuuluva Grant löytyy WAGR-listalta sijalta 5. Tilanne ei ole jälkimmäiselle täysin uusi, sillä hän hääri tuloslistalla korkealla myös vuoden 2018 U.S. Women’s Openissa. Tuolloin tahti hiipui jatkokierroksilla ja Grant putosi sijalle 58.

Yllättävissä merkeissä edennyttä kilpailua on pelattu Champions Golf Clubin kahdella kentällä Cypress Creekillä ja Jackrabbitilla, joista ensin mainittu toimii kahden viimeisen kierroksen näyttömänä.

Turnauksen 13 parhaan joukossa ei ole varsinaisesti yhtään ennakkosuosikkien joukkoon kuuluvaa pelaajaa. Myös cut-raja +3 oli liikaa monelle nimekkäälle kilpailijalle, kuten USA:n Nelly Kordalle, Lexi Thompsonille ja Angela Stanfordille sekä Espanjan Carlota Cigandalle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje