26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Alex Norenilla puhdas kortti Dubaissa

Alex Noren on pelannut Dubaissa viisi viimeistä keskiarvolla 67 lyöntiä (-5)Kuva :Getty Images

Alex Noren (66) jatkoi Emiratesin Majlis-kentällä torstaina siitä, mihin hän vuotta aiemmin lopetti. Vuoden 2015 kisassa Rory McIlroy (-22) voitti, Noren (-19) oli kakkosena. Nyt osat kääntyivät ainakin hetkeksi. McIlroy sai avauspäivänä tuloksen 68, jolla on kärkikymmenikössä.

Alex Noren on vuosikausia tehnyt tuloaan European Tourin terävimpään kärkeen. Hidasteeksi ovat tulleet epätasaisuus sekä loukkaantumiset. Kaudella 2015 hän sai etenkin vuoden alkuvaiheilla ison vaihteen silmään, kesäkuussa tullut uran neljäs ET:n ykköstila Ruotsin osakilpailussa oli kruunu vuodelle.

Avauskierroksellaan Noren kunnostautui tuloksentekijänä. Hän välttyi bogeilta, teki kuusi birdietä ja selvitti pallonsa reikään kaikilla neljällä kerralla, jolloin missasi viheriön.

33-vuotias Noren vietti talvikautta samoilla seuduilla Etelä-Floridassa kuin Mikko Ilonen, parivaljakko sparrasi toisiaan harjoituksissa ja kentällä useaan otteeseen.

Noren on haastajan asemassa Rio de Janeiron pelipaikoista taisteltaessa. Maailmanlistan kuutonen Henrik Stenson on itseoikeutettu olympialaisiin, David Lingmerth on hänkin selkeästi Norenin edellä.

Peter Hanson kirittää Mikko Ilosta

<a href=Mikko Ilonen on yhdeksan kierrosta ET:lla pelattuaan yhteensä 16 alle parín:kuva Getty Images" src="/wp-content/uploads/2016/02/16020417040781.jpg">

Mikko Ilonen on yhdeksan kierrosta ET:lla pelattuaan yhteensä 16 alle parín:kuva Getty Images

Mikko Ilonen (70,-2) pelasi kuluvalla kaudella jo yhdeksännen peräkkäisen kierroksensa alle parín Omega Dubai Desertin avauspäivänä Emiratesin kentällä.

Sijoitus on 29. Ilonen teki neljä birdietä ja kaksi bogia.

”Tässä kelissä ei ollut helppoa saada lähestymisiä lipun viereen. Suoritukseni oli melko tasainen, tulos ( -2) kuvaa hyvin tapahtumia. Kaksi viimeistä reikää jättivät hyvän maun suuhun. 17:lla ( kentän kahdeksas) sain punnerrettua tosi hyvän parín, viimeisellä birdie syntyi vielä todella vaatimattoman avauksen jälkeen”, Ilonen myhäili urakkansa jälkeen.

Perjantain kierrokselle Ilonen lähtee päivän neljännessä ryhmässä kello 5.45 Suomen aikaa.

Roope Kakon ja Mikko Korhosen tulos oli 72,. sijoitus 64.

Korhonen aloitti aamukierroksensa mainiosti ollen parhaimmillaan jo kolme alle. Toinen puolisko (1-9) oli takkusempi.

”Eka puolisko oli hyvää peliä kaikin puolin, toinen olikin aika huonoa. On etuysi (1-9) toki vaikeampikin, pari helppoa virhettä söi tänään tulosta”, Korhonen analysoi.

”Draivaaminen oli tosi hyvää ja muutama rautalyönti. Liikaa oli huonoja lyöntejä vielä, ei pysy koko kierrosta tarpeeksi rentona vielä. Huomenna parannetaan piirun verran”, hän päätti.

Kakko teki Ilosen ja Korhosen tavoin neljä birkkua. Kahden bogeyn lisäksi kortissa oli tuplabogey kentän seitsemänneltä, joka on par-kolmonen. Kakko starttaa perjantaina suomalaisista ensimmäisenä (5.35).

Korhonen (11.05) pelaa iltapäivän ryhmissä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje