26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

14-vuotias pyöritteli maailmantähtiä Augustassa

Tianlang Guan sihtaamassa puttiaan Augustan 10. viheriöllä. Kuva: All Over Press

Ennakkoon paljon huomiota saanut Tianlang Guan päätti Mastersin avauskierroksen upeasti pitkään birdieputtiin. Vasta 14-vuotias kiinalainen teki torstaina historiaa, starttaamalla Mastersiin kautta aikain nuorimpana pelaajana. Aikaisempaa ennätystä piti hallussaan Matteo Manassero, joka oli vuoden 2010 turnauksessa parisen vuotta Guania vanhempi.

Mastersin kisaorganisaatio osoitti peliryhmiä laatiessaan mainiota pelisilmää, laittamalla Guanin ja Manasseron kahdella ensimmäisellä kierroksella samaan ryhmään.

Guanin avauspäivän esitys ei ollut mitä tahansa tusinatavaraa, sillä tulos 73 on ennustetun cut-rajan paremmalla puolella. Hänen 18. reiän birdieputtinsa ja parin pelastanut chippi kuutosella innostivat ryhmässä kolmantena pelaavan Ben Crenshawn kunnon aplodeihin.

<a href=Ben Crenshaw oli haltoissaan nuoren pelikumppaninsa otteista. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/04/13041218212804.jpg" align="left" width="209">

Ben Crenshaw oli haltoissaan nuoren pelikumppaninsa otteista. Kuva: All Over Press

”Minun on sanottava, että hän pelasi tänään kuin konkari ”, Mastersin kaksinkertainen voittaja totesi. ”Hän pelasi kauniin kierroksen golfia, pystyi keskittymään itseensä ja löi palloa erittäin luotettavasti. Lisäksi hän oli hyvin kärsivällinen.”

”Olen harvinaisen vaikuttunut”, 61-vuotias Crenshaw jatkoi.

Guan oli avauspäivänä paras kentällä olleista kuudesta amatööristä. Jos Guan pysyy kisan parhaana amatöörinä ja selvittää cut-rajan, hän saa sunnuntaina kutsun turnauksen voittajan kanssa kuuluisaan Butler Cabin -huoneeseen.

Guanin odotukset Mastersia kohtaan eivät muuttuneet jämäkästä aloituksesta huolimatta: ”Tärkeintä on nauttia turnauksesta ja pitää hauskaa”, hän sanoi.

Teinipojan esitys oli ilman muuta yksi torstain kohokohdista. ”Ei löydy oikeita sanoja kuvailemaan tuota”, vuoden 2008 Masters-voittaja Trevor Immelman sanoi. ”Aika uskomatonta 14-vuotiaalta pelata yksi yli.”

Bogilla kierroksensa aloittanut Guan osui ensimmäisellä kierroksella vain kahdeksaan griiniin, mutta peli pysyi koossa etenkin hienon puttipelin ansiosta. 25 kertaa putanneen Guanin avausten keskipituus oli 251,5 metriä.

”Vielä hieman lyhytlyöntisenä, hänen on saatava pidettyä pallo pelissä. Ja siinä hän on onnistunut hyvin”, Manassero sanoi. ”Hän upotti muutaman hienon putin ja teki joitakin pelastuksia. 73 on kova tulos hänelle.”

”Uskon, että hän pystyy siihen huomenna uudestaan ilman ongelmia.”

Lähde: PGA Tour

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje