Viivi Pumpanen yllättyi golfin urheilullisuudesta - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Viivi Pumpanen yllättyi golfin urheilullisuudesta

Viivi Pumpasen svingissä on perusasiat kohdallaan. Alastulo ja mailan liikerata ovat kuin oppikirjasta.

Viivi Pumpanen on Pallon viemää –ohjelman kolmannen tuotantokauden vieras. Tavoitteena on ohjelman myötä opetella pelaamaan golfia. Vastaavan haasteen edessä ovat aikaisempina vuosina olleet muusikko Petri Alanko ja näyttelijä-juontaja Lorenz Backman.

”Golf on lajina kiinnostanut jo pitkään, sillä varsin moni ystäväni pelaa aktiivisesti. Suurin osa heistä on miehiä, jotka ovat oppineet lajin jo pikkupoikina vanhempiensa kannustamina”, perustelee Viivi, miksi lähti ohjelmaan mukaan.

Kahden tiukan harjoitusalueella vietetyn session jälkeen Viivi on huomannut, että hänellä oli tyystin väärä kuva lajin vaatimasta fyysisestä kunnossa.

”Jo ensimmäisen kerran jälkeen levitin illalla selkään tiikeribalsamia. Selkä, kyljet ja kyynärvarret tulivat kipeiksi. Minulla oli ennakkokäsitys, että golf on keski-ikäisten miesten käppäilyä kentällä ja bisneksen puhumista, mutta tämä on fyysesti vaativa laji.”

Pumpanen myöntää avoimesti, ettei ole nähnyt yhtään golfkilpailua edes televisiosta saati sitten että olisi itse ollut paikalla. Nyt kipinä lajiin on kuitenkin syttynyt ja hämmästyttävää kyllä Viivi lyö palloa varsin hyvin jo tässä vaiheessa. Välillä Vuosaaren rangella raikuu kuitenkin hersyvä nauru, kun ajatukset karkaavat ja pallo jää lyönnin jälkeen tiille.

”Vaikeinta lajissa on tiukka itsekontrolli. Palloon kyllä osuu, jos on kärsivällinen ja keskittyy.”

Viivi on hämmästynyt golfin vaatimasta fyysisestä kunnosta ja lajin urheilullisuudesta.

Viivi on hämmästynyt golfin vaatimasta fyysisestä kunnosta ja lajin urheilullisuudesta.

Viivin opetuksesta vastaa pro Riku Aarnio, joka on jo kahden harjoituskerran jälkeen varma siitä, että nuoresta naisesta tulee pelaaja. Aarnio sanoo, että Viivi on hämmästyttävän hyvä lähipelissä.

Nyt kuvattavat Pallon viemää –ohjelman jaksot esitetään ensi keväänä TV5:llä.

Jari Jokinen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)