16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tähtien seurassa – suomalaisnuorukainen pääsi unelmiensa työharjoitteluun

Tyko Tuohimaa vaihtoi maanantaina kuulumisia Rory McIlroyn kanssa.

European Tourin kausi 2017 huipentuu tällä viikolla Dubain Jumeirahissa. Tyko Tuohimaalla on edessään ikimuistoinen viikko.

Tyko Tuohimaa seuraa tällä viikolla poikkeuksellisen läheltä Euroopan kiertueen isoja tähtiä, jotka osallistuvat torstaina käynnistyvään European Tourin finaaliturnaukseen, DP World Tour Championshipiin.

Tiistaina hän hoiteli juoksevia asioita turnauksen Pro Am -kilpailussa ja illalla oli vuorossa Beach Party -tilaisuus. Kuulumisia on jo vaihdeltu kahden maailmanlistan top 10:een kuuluvan pelaajan kanssa, ja onpa hänen käsistään lähtenyt maailmalle myös Jumeirah Golf Estatesin näyttävä markkinointivideo.

Hetkinen, kenestä on kysymys?

Helsinkiläissyntyinen Tuohimaa, 20, opiskelee markkinointia Jönköpingin yliopistossa Ruotsissa. Kolmannen lukuvuoden alkajaisiksi Tykolla oli mahdollisuus pyrkiä opiskelijavaihtoon puoleksi vuodeksi tai vaihtoehtoisesti kymmenen viikon työharjoitteluun ulkomaille.

Kyllä on ollut Suomi-poika ihmeissään, kun toinen toistaan kovempia tähtiä kävelee vastaan.

Ensimmäisen vaihtoehdon hän sulki pois nopeasti, koska lähtö olisi ollut jo heinä-elokuussa – mahdollisimman huono ajankohta kilpagolfarille. Ykköstavoitteena oli löytää harjoittelupaikka, mistä olisi hyötyä sekä golfin että opintojen kannalta.

”Otin yhteyttä Jumeirah Golf Estatesiin, ja kerroin halukkuudestani päästä heille työharjoitteluun markkinoinnin puolelle. Yhteydenotto johti maaliskuussa Dubaissa pidettyyn tapaamiseen golfkeskuksen edustajan kanssa, ja hän toivotti minut loppuvuodesta tervetulleeksi.”

Tyko on saanut jo paljon mielenkiintoisia työtehtäviä Jumeirahin golfkeskuksessa.

Tuohimaan suunnitelmiin tuli odottamaton mutka, kun Jumeirahista ilmoitettiin työharjoittelun peruutumisesta. Taustalla oli golfkeskuksen toimitusjohtajavaihdos, ja yhtäkkiä piti keksiä jotain muuta.

”Sain Helsingistä Handelsbankenilta korvaavan harjoittelupaikan, kunnes minuun otettiin viime kuussa uudelleen yhteyttä Jumeirahista. He kertoivat työharjoittelun sittenkin onnistuvan, eikä vastausta tarvinnut pitkään miettiä.”

Tuohimaa lähti muutama viikko sitten lyhyellä varoitusajalla unelmiensa työharjoitteluun Arabiemiraatteihin, missä hän viipyy jouluun saakka. Toimenkuvaan kuuluu markkinointiin liittyviä tehtäviä, ja samalla hän pyrkii parhaansa mukaan selvittämään, miten ison golfkeskuksen bisnes toimii.

Kerroin McIlroylle toimenkuvastani ja Rosea onnittelin kahdesta peräkkäisestä voitosta ET:llä.

Viime aikoina Tyko on saanut hoidettavakseen muun muassa Jumeirah Golf Estatesin Instagram- ja Facebook-päivityksiä.

”Onhan tämä aivan uskomaton paikka kaikkine puitteineen, varsinainen paratiisi. Eikä voisi hienompaa aikaa olla maisemissa, kun tällä viikolla Jumeirahissa pelataan ET:n finaaliturnaus. Kyllä on ollut Suomi-poika ihmeissään, kun toinen toistaan kovempia tähtiä kävelee vastaan.”

Tuohimaalla on henkilökuntaan kuuluvana lupa liikkua missä tahansa golfkeskuksen alueella – vaikka pelaajien seassa puttiviheriöllä, jos hän niin haluaa. Rohkeana nuorena miehenä hän ehti jo käydä vaihtamassa muutaman sanan Rory McIlroyn, Justin Rosen ja Thomas Pietersin kanssa, ja selfietkin on otettu.

Suomalaisnuorukainen onnitteli Justin Rosea viime aikojen hienoista peliesityksistä.

”Molemmat osoittautuivat sympaattisiksi kavereiksi. Kerroin McIlroylle toimenkuvastani ja Rosea onnittelin kahdesta peräkkäisestä voitosta ET:llä. McIlroy ei kisassa pelaa, mutta on pitänyt täällä jonkinlaisia sessioita puttivalmentajansa Phil Kenyonin johdolla.”

Tyko on tehnyt myös markkinointivideon golfkeskukselle, ja lisääkin saattaa olla tulossa.

”Videon käyttö on rajallista, koska sopimusteknisistä syistä ketä tahansa pelaajaa ei voi Jumeirah Golf Estatesin nimissä kuvata. McIlroyta ei saa kuvata siitä syystä, kun hän ei kilpailussa ole mukana. Siitä tulisi vain turhaa huomiota.”

Tuohimaa kertoo myös tavanneensa European Tourin markkinointijohtajan ja useita muita kiertueen työntekijöitä. Kaikki kohtaamiset ovat valaisseet häntä, miten ET:n markkinointikoneisto toimii.

Itse kilpailulta hän odottaa paljon. Työharjoittelijalla riittää koko loppuviikon kiirettä, mutta jonkun verran on aikaa seurata kilpailuakin. Upeinta on kuitenkin päästä moneksi päiväksi ”inside the ropes”, ja nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä ei kenties enää toista kertaa pääse kokemaan.

Ellei sitten joskus itse pelaajana pelaajien joukossa.

Unelmana ammattilaisuus

Nimi Tyko Tuohimaa ei kerro ikäisilleen kotimaisille kilpapelaajille mitään, vaikka kyse on osaavasta pelaajasta. Ihmekös tuo, sillä hän on viettänyt elämästään vain reilut kaksi vuotta Suomessa.

Tykon perhe muutti Washington DC:hen, kun hän oli alle kaksivuotias. Kolme vuotta myöhemmin isän työt veivät Tuohimaat kuudeksi vuodeksi Rotterdamiin. Tutuksi tulivat myös Istanbul ja Tukholma, jossa Tyko kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2015. Hän aloitti samana syksynä opinnot Jönköpingissä, muun perheen palattua takaisin Suomeen 18 vuotta kestäneeltä ”ulkomaan reissultaan”.

”Asuimme ennen Ruotsiin muuttoa hetken aikaa Helsingissä, jossa kävin ysiluokan englanninkielisessä koulussa. Niin, ja Istanbulin vuosina asuin pienen pätkän myös Montrealissa”, Tuohimaa sanoo.

Kanadaan Tuohimaan vei jääkiekko, jota hän pelasi pikkujunnusta 16-vuotiaaksi.

”Jääkiekko oli nuorempana ykköslaji ja golf kesälaji. Paljon on tullut pienestä asti pelattua kesäisin meidän mökin lähettyvillä olevalla Muuramen kentällä.”

Tuohimaa pelasi ja harjoitteli Ruotsiin muutettuaan Österåkerin kentällä, mutta edustaa nykyään Jönköping Golf Klubbia.

Teinivuosina mieltymys golfiin yltyi, ja siitä tuli Tuohimaan ykköslaji.

”Alkoi olla vaikeaa mennä lätkätreeneihin, kun motivaatio ei ollut enää vaadittavalla tasolla. Toisaalta lopettaminen oli yhtä hankalaa, koska olen jääkiekkosuvusta.”

Tykon isä Olli Tuohimaa pelasi aikoinaan Rauman Lukossa ja hänen setänsä Harri ja Pasi muistetaan myös Liiga-kaukaloista. Tykon serkku Frans on puolestaan SaiPan maalivahti ja toinen serkku Kustaa näyttelee valmisteilla olevassa 1995 vuoden maailmanmestareista kertovassa elokuvassa kiekkosankari Jere Lehtistä.

”Olen aina ollut hieman hitaampi luistelija, enkä muutenkaan mikään ketterin kaveri. Sain vuonna 2013 vielä nivusvamman, mikä ei auttanut asiaa. Kuntouduttuani en enää mahtunut meidän joukkueeseen (SDE), ja minulle tarjottiin paikkaa hieman heikompaan jengiin. Ajattelin pelaavani mieluummin täysillä golfia kuin jääkiekkoa Sollentunan ’höntsäjoukkueessa’ Siinä vaiheessa oli sopiva hetki laittaa luistimet naulaan.”

Tuohimaa kertoo, että hänen golfkipinänsä on pitkälti Kimmo Siraisen ansiota. Varalan Urheiluopiston rehtorin tehtävistä Nokia River Golfin toimitusjohtajaksi siirtynyt Sirainen on Tykon tädin puoliso.

Jönköping Golf Klubbia edustava Tuohimaa pelasi elämänsä ensimmäisen golfkilpailun vasta kolme vuotta sitten. Hän eteni ensimmäisenä kilpakesänään junioreiden toiseksi korkeimmalle tasolle (riks), ja pääsi nopeasti myös Skandia Tourin Elite-tasolle.

Entinen jääkiekkoilija on valmis satsaamaan kaiken golfiin. Syksyllä tuli kannustimena voitto Skandia Tourin osakilpailusta.

”Voitin syksyllä kotikentälläni (par 70) Jönköpingissä käydyn Skandia Tourin osakilpailun tuloksin 69–68.”

Tyko kertoo pelanneensa tänä vuonna varsin hyvin myös parissa Ruotsin minitourin kilpailussa, mutta ensiesiintyminen kotimaisessa SM-lyöntipeliturnauksessa (alle 21-vuotiaat) Alastarossa sujui häneltä heikosti.

Tasoituksella 0,3 pelaava Tuohimaa aloitti opinnot Jönköpingin yliopistossa vuonna 2015 pääaineenaan ”marketing management”.  Kolmen vuoden kandidaattiopinnoista on meneillään viimeinen lukuvuosi, ja sen jälkeen on edessä varusmiespalvelus.

”Kerran olen jo pyrkinyt Puolustusvoimien Urheilukouluun, mutta en päässyt. Nyt olisi annettava lisää näyttöjä, että palveluspaikka Santahaminasta aukeisi. Anon vaikka lisää lykkäystä, että toiveeni toteutuisi. Katsotaan miten käy, pyrkijöiden taso on sinne tietysti kova.”

Golfin eteen Tuohimaa kertoo olevansa valmis tekemään isoja satsauksia. Hän uskoo potentiaaliinsa, mutta antaa itselleen aikaa. Kolmen vuoden kilpailukokemus kaipaa vielä paljon kovatasoisia kisoja, jotta hän olisi pelaajana valmis ottamaan uusia askeleita urallaan.

”Unelmat ovat suuret ja tavoitteet kovat. Olen aina nähnyt koulutuksen tärkeänä myös urheilijoille. Haluan hoitaa opinnot alta pois, jotta voin sitten keskittyä golfiin täysillä. Ja jos epäonnistun, minulla on kuitenkin tiedossa hyvä ura työelämässä.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje