
Tommi Studen valmennettavat Nordcenterissa saavuttivat kaudella 2012 yhteensä viisi SM-mitalia.
Suomen PGA:n jäsen Tommi Stude aloitti golfin opettamisen Vierumäellä kaudella 1993. Täältä hän siirtyi pääkaupunkiseudulle, Master Golfin lisäksi Stude hoiti vuosia ansiokkaasti Nordcenterin juniorien ja huippupelaajien valmentamista. Kauden 2012 päätyttyä hän ilmoitti jättävänsä Nordcenterin lähinnä perhesyistä johtuen.
”Vaimo opiskelee Jyväskylässä. Tarkoitukseni oli viettää opetuksen ja valmennuksen osalta hiljaiseloa, mutta veri veti takaisin sorvin ääreen. Sain hyvän keskusteluyhteyden Vierumäen Jan Ruohon kanssa. Alkuun pienistä ajatuksista syntyikin suuria. Tarkoitukseni on kauden 2013 aikana toimia täydellä tohinalla Vierumäen ja sen asiakkaiden hyväksi. Erona on vaan nyt se, että minusta tulee klubipelaajien opettaja, kilpapelaajien valmennusta ei ole näillä näkymin toimenkuvassa”, Stude valottaa taustoja. Nordcenterissa hänellä oli valmennuksessaan peräti 22 nuorta menestysnälkäistä junioria ja nuorta aikuista.
”Sanoin kauden jälkeen kaikki valmennusdiilini heidän kanssaan irti. Näin oli parempi, sillä halusin seuraajani Nordcenterissa saavan mahdollisimman hyvän startin”. Trackman kertoo kaiken
Stude tuo mukanaan Vierumäelle myös markkinoiden parhaan analysaattorin, Trackmanin, jonka avulla hän on työskennellyt vuodesta 2009.
”Oikeastaan saamme jo kevään aikana Vierulle kaksi Trackmania, omani lisäksi hankimme upouuden. Niistä tulee olemaan valtava apu myös harrastajapelaajille” hän vakuuttaa. Stude uskoo, että hän pystyy antamaan Vierumäen opetus-ja kurssitoimintaan piristysruisketta.
”Vierumäki on suomalaisessa golfissa niin keskeisessä roolissa, että opetustarjonnassakin sen on jatkuvasti oltava yksi vetureista. Viimeisinä vuosina tätä ei välttämättä ole aina huomannut. Yhteiseen hiileen puhaltamalla saamme varmasti Vierun kuvaa oppilaiden keskuudessa kiillotettua”, Stude visioi.
Lähes 2000 kurssilaista
Vierumäellä on kurssitettu parhaimpina vuosina pitkälti yli 3000 golfaria. Viimeisten vuosien aikana määrä on laskenut alle kahden tuhannen.
”Se on ollut osin tietoinenkin valinta.Uudistumme ja kehitämme golfpalvelujamme. Kaudella 2012 maksoimme palkkaa yhteenä 16 opettajalle. Kahdella kentällämme pelattiin 49.000 kierrosta, lisäksi par-kolmosella 9000. Yhdessä isojen harjoitusalueiden ja halliharjoittelun kanssa meillä on upeat puitteet golfarien ja valmentajien koulutukseen. Iloisia olemme myös siitä, että SGL:n maajoukkueet treenaavat Vierumäellä”, Jan Ruoho listaa faktoja ja numeroita.
Jo parin vuoden ajan Vierumäki on käynyt neuvotteluja Lee Westwoodin kanssa tämän akatemian avaamisesta Suomeen.
”Linja on edelleen avoinna, mutta juuri nyt menemme Vierumäen brändi edellä”, hän vakuuttaa.
Teemu Tyry
Onnea kaimalle uusiin haasteisiin! Ei olla taas muutamaan vuoteen nähty, mutta tässähän olisikin syy kesällä pistäytyä viimein Vierumäellä. Monesti on käynyt mielessä mutta ei ole tullut lähdettyä. En tosin ole varma haluanko nähdä kaikki niitä svingivirheitä Trackmanin tarkkuudella ;).
Yksi syy talven oppilaskatoon voi olla surkea sisähalli. Vanha kupla toimi aivan hienosti, sitten odotettiin innolla uutta golfia varten tehtyä hallia ja mitä saatiin? Meillä ainakin jokavuotiset talvikurssit jäivät yhden vuoden hallikokeilun jälkeen, eikä mikään opettajien tai tarjonnan muutos houkuttele enää Vierumäen kursseille.
Komeasti Tommi pokkaa itselleen kunnian Nordcenterin kilpapelaajien menestyksistä. Todellisuudessa valmiit sm -tason pelaajat siirtyivät Nodaan koska seura maksoi kaikki pelikulut ulkomaanleirejä.
Morjens Tommi! Tulee yksi seuran reikäpelimestaruusottelu mieleeni kun pudotit minut eka jatkoreijän 20m pirdie putillasi pois jatkosta! T rv
nyt entistä enemmän syytä käydä Vierumäellä. se eka olet Sinä ja toka on Cooke-kenttä. Kesämökkini on 8 kilometrin päässä. Itse asiassa tulemme UM Golfin kesäretkelle 13.6 – toivottavasti Sinä valmennat ryhmäämme silloin! terveisin Tarja Reponen (jos Masterista vielä muistat Villen äidin!), joka nykyisin pelaa (huonosti) Kytäjällä!