26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tommi Nousiainen tekee työtä tunteja laskematta

Tommi Nousiainen Kymen Golfin klubitalon terassilla. Kuva: Kai Kilappa.

Kymen Golfin toimitusjohtaja ja golfopettaja Tommi Nousiainen palkittiin Suomen PGA:n myöntämällä Sigge Nyström -palkinnolla. Palkinto myönnetään golfopettajien työn ja arvojen edistämisestä ja vaalimisesta.

”Kyllä palkinto minulle yllätyksenä tuli. Upea kunnianosoitus tämä kuitenkin on pitkään lajin parissa toimineelle valmentajalle”, Nousiainen sanoo.

Nousiainen pitää hyvänä sitä, että PGA järjestönä pitää huolta lajin parissa toimivien ammattilaisten arvostuksesta.

”PGA-opettajan työ on useimmiten kovaa, raakaa duunia, jota ei ehkä aina arvosteta tarpeeksi. Onneksi tilanne on sentään mennyt parempaan suuntaan jo pitkään” hän pohtii.

Nousiainen, 45, on tehnyt golfopettajan poikkeuksellisen uran, sillä hän on vuodesta 2004 alkaen vastannut opettamisen lisäksi myös Kotkan Golfin toimitusjohtajan töistä.

”Parempi kun ei tunteja laske”, hän tiivistää.

Kymen Golfista on lähtenyt maailmalle monia huippupelaajia. Kuva: Kai Kilappa.

Kymen Golfista on lähtenyt maailmalle monia huippupelaajia. Kuva: Kai Kilappa.

Nousiaisen mukaan epätavallinen työnsisältö edellyttää selkeää työjärjestystä.

”Rytmi on sellainen, että kello 8.30–13.30 hoidan oy:n ja seuran asioita. Iltapäivällä ja illalla hoidan opetustoimintaa. Toimarin hommat ovat toisaalta sellaisia, että aina pitää olla tavoitettavissa. Etenkin talvella yritän viikonloput rauhoittaa työltä, mutta kesällä se ei ole mahdollista.

Silti yhtälö ei olisi mahdollinen, ellei Kymen Golf olisi halukas panostamaan merkittävästi nuorten lupausten valmentamiseen.

”Seuran rooli on merkittävä, kun halutaan satsata vahvasti kilpagolfiin. Sitä toivoisin monelta muultakin seuralta. Valmentajille pitää luoda mahdollisuudet työn tekemiseen”, Nousiainen katsoo

Hän korostaa sitä, että avainasemassa on intohimo golfiin ja opettamiseen. Apukoutseja hänellä ei ole, mutta seuran jäsenistö auttelee kiireimpään aikaan.

Hänen oma golftaipaleensa alkoi 14-vuotiaana eikä koskaan ollut erityisen loistelias, vaikka tasoitus tippuikin kakkosen tietämille. Hän kuitenkin havaitsi varhain opettamisen kiinnostavan pelaamista ja kilpailemista enemmän.

”Rahasta tätä työtä ei tehdä, rikastumaan ei pääse. Kai se on rakkaus tähän lajiin. Siinä vaiheessa kun alan leipääntymään työhöni, lyön hanskat tiskiin. On ihan sama kuka on opetettavana, niin annan kyllä kaikkeni”, hän sanoo.

Porista Kymenlaaksoon

Porilaislähtöinen Nousiainen aloitti golfopettajana Yyterissä vuonna 1992. Parina kesänä hän hoiti opetusta Yyteri Golfin lisäksi myös Porin Golfkerhossa 1990-luvulla. Kotkaan tie vei 1997. Alkuun Nousiainen asui kesät Kotkassa ja talvet Porissa, mutta vuonna 2003 nykyisin peräti seitsenhenkinen perhe päätti asettua pysyvästi Pyhtäälle.

”Kyllä koti on täällä, enkä haikaile paluusta Poriin”, sanoo viiden pojan isä.

Pojista kolmella vanhemmalla on green card, mutta tosissaan golfkärpänen ei ole heihin vielä iskenyt. Nousiainen ei ole halunnut heitä painostaa, vaan on tyytyväinen siihen, että he ylipäänsä ovat innoissaan mukana muussa urheilutoiminnassa. Ehkä golf alkaa kiehtoa vanhemmalla iällä.

Toimitusjohtaja ei tee työtään puku päällä, vaan on tuttu näky Kotkan rangella. Kuva: Kai Kilappa.

Toimitusjohtaja ei tee työtään puku päällä, vaan on tuttu näky Kotkan rangella. Kuva: Kai Kilappa.

Juuri nuorten harrastajien mukaan saamiseen liittyy Kotkassakin haasteita, sillä perinteikäs seura ei ole onnistunut viime vuosina houkuttelemaan riveihinsä yhtä paljon nuoria kuin takavuosina. Joukkuelajit kiinnostavat nuoria jalka- ja koripallokaupunkina tunnetussa Kotkassa.

”Kotkassa ollaan sitä mieltä, että golfin aloituskynnys pitää saada mahdollisimman helpoksi ja jopa huokeaksi. Pidemmän päälle heistä voi tulla sitoutuneita pelaajia. Samalla on kuitenkin pidettävä erittäin hyvää huolta jo mukana olevista harrastajista”, hän muistuttaa.

Nousiainen on hionut muiden muassa Hanna-Leena Salosen (nyk. Ronkainen), Ville Karhun ja Tapio
Pulkkasen
svingiä. Viimeksi mainitun ammattilaisura ei lähtenyt tällä kaudella vielä lentoon, mutta valmentaja luottaa suojattiinsa.

”En ole Tapsan tilanteesta huolissani. Tiedän sen potentiaalin, eikä se mihinkään ole kadonnut. Ulkopuolisten ihmisten odotukset vain taisivat nousta nopeasti kovemmiksi kuin minun tai Tapsan omat odotukset. Nyt lähdetään rakentamaan uutta kolmen vuoden projektia, lähdetän ruohonjuuritasolta taas liikkeelle. Me uskomme omaan tekemiseemme, malttia vain ja kyllä niitä otsikoita taas tulee”, hän summaa.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje