16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tiger Woodsin polku Ryder Cupiin on kuoppainen – Bryson DeChambeaun tähti kirkastuu karsinnan loppusuoran auetessa

Samassa ryhmässä pelaavat Woods ja Phil Mickelson villitsevät yleisöä The Players Championshipissa

Ennustus yhdeksi loppukesän 2018 kuumimmista keskustelunaiheista:

Kuuluuko Tiger Woodsille yksi kapteeni Jim Furykin käytettävissä olevista neljästä villistä kortista?

Kuin veljet keskenään. Players Championshipin alla Tiger Woods ja Phil Mickelson ovat kilvan kehuneet toisiaan kuten US Mastersissa . Kuva: Getty Images.

Vaikka alkuvuoden näytöt ovat lähtökohtaan nähden erinomaisia, Woods tarvitsee vielä yhden vaihteen lisää peliinsä varmistaakseen paikkansa pelaajana Pariisin koneeseen.

Tiger Woodsin aiempia paluuyrityksiä huomattavasti kovemmat esitykset pelikentillä ovat olleet suuri puheenaihe ja ilmiö, jota media on vauhdittanut ja suuri yleisö peukuttanut vahvasti.

Woodsin ensimmäistä voittoa sitten elokuun 2013 odotetaan edelleen, edellisestä major-voitosta tulee kesäkuussa kuluneeksi kymmenen vuotta.

Ryder Cupiin Tiger on nimetty apulaiskapteeniksi , ennen Mastersia saavuttamansa kolme perättäistä hyvää sijoitusta (12., toinen ja viides) saivat yleisesti aikaan ehkä liiankin vahvasti käsityksen, että Woods menee heittämällä Pariisissa pelattavaan hegemoniaotteluun myös pelaajana.

Seuraavat kisat, US Masters (32.) ja Wells Fargo (55.) ovat olleet mestarille vaikeita ja sijoitukset listoilla ovat joukkueeseen pääsemisen kannalta ennen kesän isoja kisoja vähintäänkin haasteellisia.

Maailmanlistalla Tigerin edellä on lähes 50 USA:n pelaajaa, Ryder Cupin karsinnassa sijaluku on 34:s.

Suora paikka, kahdeksan ensimmäisen joukkoon nouseminen elokuun puoliväliin mennessä vaatisi Tigerilta hurjaa tason parannusta, useamman kärkisijoituksen lisäksi luultavasti voittoa tai useampia.

Mikäli tämä ei toteudu, kapteeni Jim Furyk on hankalan tilanteen edessä.

Tigerin pelissä on ajoittain samaa loistoa kuin huippuvuosina. Kenttäpelin tasaisuus ei kuitenkaan vielä ole ollut riittävällä tasolla. Kuva: Getty Images

Jos Woods on esimerkiksi sijoilla 20-25 taistelemassa neljästä villlistä kortista reilusti häntä enemmän pisteitä keränneiden Matt Kucharin, Bryson DeChambeaun, Zach Johnsonin, JasonDufnerin, Brandt Snedekerin ja jopa nyt viimeistä suoraa paikkaa hallussaan pitävän Phil Mickelsonin kanssa.

Viikonloppuna pelattava Players Championship on palkintosummaltaan Tourin suurin ja pelaajakatraaltaan jopa majoreita kovempi taisto.

Woods on sijoitettu samaan ryhmään Mickelsonin ja Rickie Fowlerin kanssa.

Mickelson ja Woods ovat pelanneet PGA Tourilla 35 kertaa samassa ryhmässä. Woods on niukasti edellä näiden kierrosten voitoissa (16-15), neljä kertaa tähdet ovat päätyneet samaan lyöntimäärään.

Bryson DeChambeau etenee kohden kärkeä höyryjunan tavoin

USA:n nuoret pelaajat ovat nousseet otsikoihin ja maailmanlistan kärkipäähän Dustin Johnsonin (33-v) kantaan.

Alle kolmekymppiset Brooks Koepka, Jordan Spieth, Justin Thomas ja Patrick Reed pitävät major-pokaaleja hallussaan.

Patrick Cantlay ja Xander Schauffele omaavat kykyjä isoon läpimurtoon ja ovat nousseet lyhyessä ajassa potentiaalisiksi supertähdiksi.

Bryson DeChambeaussa on ainesta suureksi yleisönsuosikiksi . Kuva vuoden 2016 Shark Shoot Outista, jossa parina oli Lexi Thompson. Kuva: getty images

Tourin kuumpimpiin pelaajiin lukeutuu tällä hetkellä tasavartisista rautamailoistaan ja paksuista gripeistään tunnettu Bryson DeChambeau, joka on Ryder Cupin pisteissä 12:s.

Kahdeksassa viimeisessä kilpailussaan hän on ollut neljästi viiden joukossa ja kisaillut vakavasti voitosta pariin otteeseen.

Amatöörinä hän lukeutuu Jack Nicklauksen, Tiger Woodsin, Phil Mickelsonin ja Ryan Mooren tavoin kivikovaan viisikkoon joka on samana vuonna voittanut US Amateur Openin ja NCAA:n henkilökohtaisen mestaruuden.

Kun karsintavaihetta on jäljellä vielä kolme kuukautta, USA:n joukkue on jo rakentumassa hyvin odotetulla tavalla tähtien miehittäessä ensimmäiset sijat.

Kolme edessä olevaa majoria tulevat olemaan aiempaa huomattavasti suuremmassa roolissa. Majorien voittaja saa näet ansaitsemansa dollarit pistelaskussa kaksinkertaisina, muutkin sijat tuottavat 1,5 kertaisen potin tavallisiin kisoihin verrattuna.

Ennen juhannusta Tiger Woods pelaa Players Championshipin lisäksi ainakin Jack Nicklauksen kisan Memorialin sekä US Openin.

Nämä kolme tapahtumaa näyttävät pitkälti suuntaa sille, onko Woods menossa joukkueeseen ensimmäisen kahdeksan joukkoon pisteillä, vankistaako hän asemiaan villejä kortteja jaettaessa, vai joutuuko Jim Furuk syyskesällä miettimään vakavasti sitä, riittäisikö megatähdelle pelkästään apulaiskapteenin pesti.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje