26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tiger, oliko se tässä?

Tiger Woods on parin viime vuoden aikana pelannut hädin tuskin kahta kierrosta enempää, missä pelin kaikki osa-alueet olisivat olleet kohdallaan. Usko omaan tekemiseen on silti edelleen luja. Kuva: Getty Images

Tiger Woodsia käsittelevät jutut ovat tänä päivänä sisällöltään täysin toisenlaisia kuin muutama vuosi sitten. Siinä missä ennen spekuloitiin sillä, pystyykö lajinsa kenties kautta aikain valovoimaisin tähti ohittamaan Jack Nicklausin major-voittotilaston kärjessä, on tilalle tullut ihmettelyä, milloin jyrkässä alamäessä olevan Woodsin mutkainen tie mahdollisesti tasoittuu.

Woods kuitenkin jaksaa valaa uskoa itseensä ja ympärillä oleviin ihmisiin turnausten jälkeen. Mutta avainkysymys on, uskooko hän aidosti olevansa menossa pelinsä kanssa oikeaan suuntaan? Tarina oli tuttu lauantaisen karsiutumisen jälkeen PGA Championshipissä.

”Itseluottamukseni kasvaa nopeassa tahdissa”, Woods sanoi lehdistölle jäätyään kahden lyönnin päähän Whistling Straits –kentällä pelattavan kisan jatkopaikasta. ”Kykenen jälleen sellaisiin lyönteihin, joihin en ole pystynyt vuosikausiin. Tarvitsen pelissä kontrollia päästäkseni eteenpäin, ja tunnen sen olevan palautumassa.”

Ajatteleeko Woods oikeasti näin? Hän on parhaillaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä yhden turnauksen päässä kautensa loppumisesta PGA Tourilla. Woods ei vahvistanut lauantaina osallistumistaan kauden viimeiseen ”runkosarjan” kilpailuun, Wyndham Championshipiin, missä hän tarvitsisi voiton tai kakkostilan (yksin) päästäkseen mukaan kiertueen ensimmäiseen playoff-turnaukseen.

Todellisuudessa Woods on hokenut samaa mantraa jo kuukausitolkulla. Yhteistyössä valmentaja Chris Comon tehtyjen muutosten tulokset antavat vain toistuvasti odottaa itseään. Tiger karsiutui Wisconsinissa jo kolmannen kerran peräkkäin major-turnauksessa. Viidessä viimeisessä majorissa, hän on pelannut vain kerran viikonlopun kierroksilla.

Myös kauden viimeinen major-turnaus, PGA Championship, sai Tigerin mietteliääksi. Juttukaveri Martin Kaymerkaan ei ole pystynyt kilpailuissa samanlaiseen lentoon kuin vuosikymmenen vaihteessa. Kuva: Getty Images

Myös kauden viimeinen major-turnaus, PGA Championship, sai Tigerin mietteliääksi. Juttukaveri Martin Kaymerkaan ei ole pystynyt kilpailuissa samanlaiseen lentoon kuin vuosikymmenen vaihteessa. Kuva: Getty Images

Karsiutumisia Tigerille on tullut toisinaan myös menestyksen aikoina. Mutta hän ei sentään missannut neljän major-turnauksen cut-rajaa 17 ensimmäisen ammattilaisvuotensa aikana. Woods on pelannut nyt seitsemän peräkkäistä major-kierrosta alittamatta kentän paria. Tiger pelasi kauden kymmenen kierrostaan majoreissa yhteensä 22 yli parin. Vertailun vuoksi Jordan Spieth on kauden mittaista majoriaan yhteensä 50 alle parin…

Edellä mainittu tilasto kertoo karua kieltään, miten kaukana Woods on siitä, missä hän haluaisi olla. Kauden kymmenestä startistaan Tiger on pelannut finaalikierroksella keskimäärin joka toisessa. Top 10 –sijoituksia ei ole ainuttakaan.

”Kymmenen turnausta on varsin pieni otos”, Woods sanoi Wisconsinissa. ”Olen tyytyväinen siihen, miten olen alkanut taas lyödä palloa. Jos puttipelini alkaisi sujua yhtä hyvin kuin tänään tai Quicken Loans –turnauksessa pari viikkoa sitten, olisin toisenlaisessa tilanteessa.”

Jos Woods pelaa ensi viikolla Pohjois-Carolinassa (Wyndham), hyötyy hän ainakin kisan tavallista heikommasta osallistujakaartista. Isot tähdet jäävät tavallisesti suosiolla pois major-turnauksia välittömästi seuraavista kilpailuista. Toisaalta Sedgefield Country Clubin kenttä ei sovi erityisen hyvin hänen kaltaiselle pelityylille.

Jos Woodsin kausi PGA Tourilla päättyy jo elokuun puolella, hänen pelinsä jatkuvat vielä joillakin ulkomaisilla turnauksilla. Isossa kuvassa suunnannäyttäjänä toimii se, mihin Woods syvällä sisimmässään oikeasti uskoo olevansa matkalla.

Tapahtui sitten mitä hyvänsä, joulukuussa 40 vuotta täyttävä Tiger Woods on yksi aikakautemme uskomattomimmista huippu-urheilun ilmiöistä. Kaikille tarinoille tulee joskus päätepiste, eikä Tigerin kohdalla missään nimessä liian varhain, jos hän syystä tai toisesta päättäisi lyödä hanskat tiskiin. Woodsia ei olla hautaamassa, mutta 17 vuotta golfin terävimmässä kärjessä on varsin pitkä aika.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)

    Erkki Tietäväinen says:

    Minua ihmetyttää, ettei suomalaisessa mediassa, ei myöskään Golfpisteessä, löydetä vikaa Tigerin svingistä. Syy huonoon pelaamiseen on kaikkien mielestä menttaalipuolella, jota käsitystä tukee se, että svingi oli (kumma kyllä) saman näköinen myös Tigerin menestysvuosina. Katsokaapa tarkkaan. Taakseviennissä Tigerin pää laskeutuu silmin nähden ja nousee voimakkaasti heti palloon osumisen jälkeen. Svingi näyttää sen vuoksi kulmikkalta rykäisyltä. Se on ”hit” eikä ”sving”. Hänen tasoisensa pelimies taustavoimineen kyllä tietää tuon lyönnin persoonallisuuden, mutta ei ole lähtenyt sitä korjaamaan. Syytä moiseen en ymmärrä. Ellei Tiger opi svingaamaan pehmeämmin hänellä ei ole paluuta golfin huipulle edes psykologin sohvan kautta.

    Juuso says:

    Tigerin nälkä on laantunut. Onko kukaan todistanut sitä, treenako hän samoja määriä kuin nälkäisenä nuorena, ilman perhettä, lapsia ja miljooniaan. Suurin ihme olisi, jos joku ihminen kylkenisi kaiken muun elämän vaikuttimien lisäksi pitämään saman nälän ja treenimäärän yllä! Veikkaan, että jos valittavana on lasten kanssa päivä vesipuistossa tai svingitreeni, svingiä ei sinä päivänä treenata. Pätee meihin kaikkiin, viimeistään sen jälleen mkun parit itkut on lapset päästäneet kun isi on poissa.

    Nuomas says:

    ”Katsokaapa tarkkaan. Taakseviennissä Tigerin pää laskeutuu silmin nähden ja nousee voimakkaasti heti palloon osumisen jälkeen. Svingi näyttää sen vuoksi kulmikkalta rykäisyltä. Se on ”hit” eikä ”sving”.” Uskon vahvasti, että TIgerin huono menestys johtuu kuitenkin juuri mentaalipuolesta. Swingejä tulee ja menee ja nythän sitä on taas kuitenkin muutettu, osin loukkaantumiseten johdosta. Kyllähän tuostakin sarjasta toki huomaa, että muutosta on http://www.swingprofile.com/blog/2015/07/tiger-woods-swing-sequence-analysis-2000-vs-2015

    marc67 says:

    Tiikeri on aina tullut takaisin svingimuutosten jälkeen..niin nytkin. Aina on epäilty, että ei tule mitään..ja aina on oltu väärässä

    JROS says:

    Aivan 1000varmasti Tiger tulee takaisin maailman listan top-10:n. Kestääkö siinä vuosi vai kaksi, sitä en tiedä. Todellakin Spieth ja muut joutuu vielä toteamaan Tigerin paremmakseen. (TOIVOTTAVASTI!)