16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Suomen golfin keskeisiin vaikuttajiin kuulunut Seppo Soratie on kuollut

90-vuotiasta kunniapuheenjohtaja Seppo Soratietä muistettiin kukkasin vuoden 2016 Golfliiton liittovaltuuston syyskokouksessa.

92-vuotias Seppo Soratie valittiin viime keväänä Suomen golfin Hall of Fame -kunniagalleriaan.

Suomen Golfliiton kunniapuheenjohtaja ja golftoimialan keskeisiin vaikuttajiin jo 1970-luvulta asti kuulunut Seppo Soratie on kuollut eilen torstaina 8. elokuuta 2019. Hän oli kuollessaan 92-vuotias.

Soratie toimi Suomen Golfliiton puheenjohtajana vuosina 1979–1986, jolloin hän rakensi määrätietoisesti pohjaa suomalaisen golfin kasvulle. Soratie loi lajille hyvät yhteiskuntasuhteet ja avasi lukemattomia ovia liike-elämään. Puheenjohtajakauden tavoiteohjelmassaan hän asetti Golfliiton yhdeksi tavoitteeksi ”yritysmaailman valloittamisen golfille suopeaksi”.

Soratie toimi 1970-luvulla aktiivisesti Helsingin Golfklubissa, jonka kapteeni hän oli vuosina 1971–1972. 1980-luvulla hän siirtyi Sarfvik Golf Clubin jäseneksi, jonka perustajajäseniin hän lukeutui. Soratie oli yksi Sarfvikin kahdesta kunniajäsenestä.

”Ilman Seppoa koko paikkaa tuskin olisi edes olemassa”, arvioi Sarfvikin nykyinen toimitusjohtaja Staffan Tuomolin.

1980-luvulla Soratie oli mukana kehittämässä Golfliitolle omaa virallista jäsenjulkaisua, Suomen Golflehteä, joka on nykyisin Suomen suurin urheilu- ja liikuntalehti.

Seppo Soratielle myönnettiin Suomen Golfliiton kultainen ansiomerkki nro 5 vuonna 1987, ja hän on Suomen Golfliiton toistaiseksi ainoa kunniapuheenjohtaja. Maaliskuussa 2019 Soratie valittiin Suomen golfin Hall of Fame -kunniagalleriaan.

Seppo Soratie saapui viime maaliskuussa järjestettyyn Golfgaalaan vastaanottamaan tunnustuksen valinnastaan Hall of Fame -kunniagalleriaan. Kunniakirjan hänelle ojensivat Antti Peltoniemi ja Hanna Hartikainen.

Soratie tunnettiin golftoimialalla aktiivisesti kantaaottavana vielä pitkään varsinaisten järjestövuosien jälkeen. Golfliiton liittokokouksissa ja liittovaltuustossa hän käytti usein pitkiä ja painavia puheenvuoroja toimien samalla toimialan muistina ja asioiden taustoittajana.

Golfkentällä Seppoa ei pelikunnon heikennyttyä enää viime aikoina nähty, mutta aiemmin tänä vuonna hän osallistui vielä Sarfvikin yhtiökokoukseen ja kävi taksilla tapaamassa kenttäyhtiön toimitusjohtaja Tuomolinia. Suomen golfin kehittäminen oli Seppo Soratielle sydämen asia vielä aivan viimeisimpiin hetkiin asti.

Kaunis kiitos koko suomalaisen golfin puolesta ja hyviä kierroksia vihreämmille viheriöille, Seppo.

Lue seuraavaksi: SGL palkitsi ansioituneita golftoimijoita Suomen Golfgaalassa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)