22.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][8]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Steve Williams, ei mikään tavallinen eläkeläinen

Steve Williams jäi eläkkeelle työskenneltyään muun muassa Raymond Floydin, Greg Normanin, Tiger Wooksin ja Adam Scottin caddiena. Scottin pyynnöstä Williams palasi muutamaan kilpailuun ja nähdään kentällä tänään The Open viimeisellä kierroksella.

En ole katsonut lyöntiäkään golfia sen jälkeen, kun lopetin caddien työt syyskuussa 2014. En vain seuraa lajia samalla tavalla kuin fanit. Itse asiassa en ole koskaan seurannutkaan. Tämän tästä törmään Tigerin uran kohokohtiin liittyviin juttuihin. Juuri nyt mielessäni on vuoden 2005 Masters, missä hän chippasi pallonsa reikään 16. viheriön takaa. Olen nähnyt sen pätkän muutaman kerran. Kenties sitten kun olen vanha mies, etsin tallenteita kaikista huippuhetkistä, ja istahdan katselemaan niitä uudelleen. Upeita muistoja riittää, siitä voitte olla varmoja.

Siihen Tigerin onnistuneeseen chippiin liittyy enemmänkin kuin pelkkä upotus. Kun Tiger oli tutkinut viheriön ja palannut takaisin pallolleen, hän osoitti vanhaa pallon alastulojälkeä griinillä. Se oli pienen kolikon kokoinen, ja korjaantunut lähes ennalleen, eli käytännössä näkymätön. Hän sanoi, ”oletko sitä mieltä, että jos osun tuohon täplään, pallo jatkaa siitä kulkuaan oikeaan suuntaan, menemättä bunkkeriin?” Hän kantoi huolta vasemmalla olleesta griinibunkkerista. Jos pallo olisi mennyt haluttuun pudotuskohtaan liian suurella vauhdilla, se olisi todennäköisesti rullannut hiekkaesteeseen. Sanoin olevani hänen suunnitelmansa takana. Tiger löi pallonsa pahasta paikasta, kuuden metrin päästä, täsmälleen vanhan alastulojäljen päälle. Pelkästään se, että pallo meni reikään, oli yhdenlainen ihme, mutta se, että hän osui siihen pieneen täplään ilmassa, on yksi uskomattomimmista asioista, mitä olen koskaan nähnyt.

Kun ajoin takaisin vuokratalolle Adam Scottin voitettua vuoden 2013 Mastersin, tunsin että minun on aika lopettaa nämä työt. Kuka tietää, mistä sellainen sisäinen viesti yhtäkkiä tulee? Ehkä aloin kaivata 9-vuotiaan Jett-poikani rugbyharjoituksia kotona Uudessa-Seelannissa. Ehkä kyllästyin yli 20 vuosittaiseen 13 tunnin edestakaiseen lentoon kodin ja USA:n välillä. Vaimoni Kristy ja Jett olivat luonani Amerikassa pari viikkoa vuodessa, mutta se ei ollut tarpeeksi. Sisäinen ääni voittaa aina näissä kiistoissa. Tiesin jo lopettavani, kun tein viimeisiä turnauksia Adamin kanssa vuonna 2014.

Williams kertoo mielellään tarinoita menneiltä vuosilta.

Williams kertoo mielellään tarinoita menneiltä vuosilta.

Kun USGA ilmoitti, että U.S. Open pelataan Torrey Pinesissä vuonna 2008, Tiger muuttui pakkomielteiseksi. Joka kerta kun olimme siellä ennen turnausta, hän puhui mahdollisista lipunpaikoista, mitä he saattavat tehdä väylille ja sen sellaista. Hänen halunsa voittaa Masters ja Open Championship ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä hän ajatteli U.S. Openista. Ja sitten hän rikkoi jalkansa. Kun Tiger pelasi yhdeksän reiän harjoituskierroksen juuri ennen U.S. Openia, ajattelin, ettei hän millään pysty pelaamaan kilpailussa. Jalka näytti nitistävän hänet. Mutta Tiger pelasi, ja lyyhistyi päivittäin palattuaan takaisin hotelliin. Kuului ällöttävä ääni, kun luut hiersivät toisiaan vasten hänen kävellessään kentällä, ja se sai minut pahoinvoivaksi. Tigerin ähinä ja valitus tuntuivat epätodelliselta. Se on kaikkein sankarillista mitä olen koskaan kokenut golfissa.

En ole koskaan todistanut vastaavanlaista golfin peluuta, kuin mitä Phil Mickelson esitti sunnuntain kierroksen etuysillä vuonna 2009. Myös Tiger oli hyvässä iskussa. Siinä he pelasivat yhdessä, lajin kaksi parasta uransa huipulla, kamppaillen keskenään jokaisella lyönnillä ja katsojat olivat aivan haltioissaan. Phil teki kuusi birdietä jakaen etuysin kenttäennätystä, 30 lyöntiä. Tiger teki birdien kakkosella ja eaglen kahdeksannella. Molemmat olivat lähellä kärkeä, enkä ollut ikinä ennen tuntenut itseäni yhtä täynnä intoa täynnä olevaksi, kun kävelin 10. tiille. Ja sitten se hiipui. Phil löi veteen 12:lla ja Tiger teki bogin kahdelle viimeiselle – ilma tuli totaalisesti ulos pallosta. Angel Cabrera vei lopulta voiton. Sellaista golf on. Aina on kysymys siitä, miten asiat olisivat voineet olla.

Napakka ”Pysykää takana, olkaa hyvä” -komento saa yleisön hyvin tottelemaan, kun caddien äänessä on sopivasti auktoriteettia. Tuo lause kuului Fanny Sunessonille, joka ei jättänyt arvailujen varaan, menikö viesti perille. Kyse on myös kehon kielestä. Kun menin isoon väkijoukkoon Tigerin, Adamin tai Greg Normanin kanssa, olin paikalla osittain suojellakseni heitä.

Tiger koki vuosien ajan lähes viikoittain sellaista uhkaa, mistä te ette ole ennen kuulleetkaan. PGA Tour huolehti turvallisuudesta, ja oli varsin yleistä, että joku turvamiehistä ilmoitti minulle jostain puhelinsoitosta tai kirjeestä. Ei ole helppoa olla Tigerin housuissa. Kun hän käveli ja kirjoitteli samalla nimikirjoituksia, tuuppimisen ja työntämisen määrä oli aivan rajatonta. Myös nimikirjoituksia keräävien aikuisten lähettämiä pieniä lapsia tönittiin häikäilemättömästi nurin. Se kuului sen elämän varjopuoliin.

Kadunko sitä, kun heitin katsojan kameran veteen vuoden 2002 Skins Gamessa? En. Tyyppi otti koko päivän kuvia pelaajien backsvingeistä. Sanoin hänelle toistuvasti, ettei niin saa tehdä, mutta hän ei olisi voinut vähemmän välittää. Jatkoi vain kuvien ottamista. Viimeinen reikä oli 200 000 dollarin arvoinen, ja Tigerin piti saada pallo bunkkerista kahdella reikään, jotta Phil ei olisi saanut pottia. Kaveri otti kuvan hänen backsvingistään, jolloin Tiger säpsähti ja löi surkean lyönnin. Phil sai 200 000 dollaria. Olin aivan raivona. Golfia paikanpäällä seuraavilta odotetaan tietynlaisen, etenkin valokuvaamisen liittyvän etiketin noudattamista. Tämä henkilö ei siitä piitannut. Kun kävelimme sillalla kohti klubitaloa, näin kyseisen kaverin ja kysyin häneltä, ”Saanko kamerasi, kiitos?” Jostain syystä hän antoi sen minulle, ja pudotin kameran veteen. Tiger ei erityisen mieluusti korvannut kameraa.

Yhteistyö <a href=Tiger Woodsin kanssa oli Williamsin uran menestyksekkäintä vaihetta ja teki samalla hänestä miljonäärin." src="/wp-content/uploads/2015/07/15072013155367.jpg" width="505">

Yhteistyö Tiger Woodsin kanssa oli Williamsin uran menestyksekkäintä vaihetta ja teki samalla hänestä miljonäärin.

Eräs caddie lähestyi Tigeria useita kertoja vakuuttaakseen, miksi hänen pitäisi valita juuri tämä henkilö bägin kantajakseen. Caddiepiireissä on kirjoittamaton sääntö, ettei toisen caddien pelaajaa saa tavoitella. Tiger kertoi minulle tästä todeten, että minun kuuluu tietää. Puhuin kyseisen caddien kanssa ja mainitsin, kuinka epäammattimaisesti hän oli toiminut. Kaveri oli yllättynyt kahdesta asiasta: siitä että Tiger puhui minulle hänen aikeistaan ja siitä, että otin asian esille.

Tiger sanoi vuosien ajan aina uudelleen ja uudelleen, ”Haluan oman svingin, en vuokrata sitä.” En nähnyt 35 vuoden aikana kenenkään toisen omistautuvan omalle svingilleen niin tiukasti kuin Tiger. Hän teki pakkomielteisesti työtä tullakseen vain paremmaksi. Ironista on, että vaihtaessaan useasti valmentajaa hän joutui ottamaan vastaan lainattuja svingijuttuja. Tämä muutti päälaelleen hänen alkuperäisen tavoitteensa. Mutta Tiger oli erittäin hyvä lainaamaan.

Oliko Tiger parempi Butch Harmonin vain Hank Haneyn valmennettavana? Butchin aikana Tigerin wedge- ja lähipeli oli parempaa. Kun hän aloitti yhteistyön Hankin kanssa, hänen puunsa ja pitkät raudat näyttivät paremmilta, mutta wedge- ja lähipeli ei ollut yhtä terävää. Tigerin putit, chipit ja pelastuslyönnit olivat yhtä hyviä molempien valmentajien aikana.

Tiger on sen kannalla, että kun joku asia on saatu päätökseen, se on lopullista. Oli sitten kyse Butchista, Hankista tai minusta, yhteistyömme ei olisi voinut päättyä selkeämmin. Niissä on se hyvä puoli, ettei tarvitse jumittua menneisyyteen. Varjopuolia ei olekaan, koska asiat on puitu kerralla loppuun saakka. Olen itsekin selkeiden päätepisteiden kannalla. Kun lopetin caddien työt, tuntuu siltä kuin olisin aloittanut täysin uuden ja mielenkiintoisen elämän.

Olen sanonut, että se tyyli, millä tavalla Tiger erotti minut, oli itselleni pettymys. Hän kertoi minulle siitä puhelimitse. Tuntui turhauttavalta, etten kuullut häneltä potkuistani kasvotusten. Se kuinka yhtäkkiä, ja millä tavalla se tuli… Tiger oli joutunut kokemaan elämänsä kovimpia hetkiä, ja minä olin ollut hänelle lojaali niin monta vuotta. Se oli miettimisen paikka. Caddiet saavat koko ajan potkuja – itse asiassa Greg antoi minulle kenkää vuonna 1989 – mutta kun uskot, että taustalla on myös ystävyys, se jättää jälkensä.

Tigerilla oli hallussaan melkoinen pelotteluelementti. Pelkästään hänen pallonlyömisensä oli kenties parasta, mitä on koskaan nähty. Hänellä oli taito upottaa isoja putteja sunnuntaisin, mikä jatkui johdonmukaisesti yli 15 vuoden ajan. Sitten oli joitain pienempiä juttuja. Kun pelaajat ovat lyöneet pallonsa viheriölle Pebble Beachin seiskalla, heillä on tapana käydä merkkaamassa pallot, ja odottaa ennen puttaamista kasin tiipaikalla lyövien avauksia. Vuoden 2000 U.S. Openissa Tiger ei odottanut. Pelaajat katselivat kasin tiillä, kun Tiger laittoi merkkaamisen jälkeen pallonsa heti takaisin griinille, ja puttasi sen reikään. Hän ikään kuin osoitti teollaan, Aion kylvettää teidät mennen tullen, ja te ette voi sille mitään. Näin kuinka pelaajien päät valahtivat kasin tiillä, kun putti upposi. Tiger voitti kisan 15 lyönnillä.

Steve Williams viihtyy kotitilallaan Uudessa-Seelannissa.

Steve Williams viihtyy kotitilallaan Uudessa-Seelannissa.

Pieniä juttuja. Vuoden 1999 Ryder Cupissa, Brooklinessa – jolloin USA teki uskomattoman nousun – Tiger sai kaksinpeleissä vastaansa Andrew Coltartin, Ryder Cup -tulokkaan, joka ei ollut pelannut kahden ensimmäisen päivän aikana. Coltart oli silminnähden hermostunut. Tiger käveli hänen luokseen ja sanoi, ”Tiedän ettet ole pelannut. Jos on hyödyksi, ensimmäisellä reiällä on dogleg vasemmalle.” Tuolla lauseella hän muistutti Coltartia, että tämä on rookie, joka starttaa kylmiltään vieraalle kentälle maailman parasta pelaajaa vastaan. Tiger ei hävinnyt ottelussa reikääkään.

Joitakin pelaajia ei voi pelotella. Zach Johnson on tuon listan kärjessä. Hän tuntee pelinsä, sen vahvuudet ja rajallisuudet, ja luottaa siihen. Ei ole olemassa ihmistä tai tilannetta, mikä saa hänet pelaamaan alle omien taitorajojen tai ottamaan sellaisia riskejä, joita ei pitäisi ottaa. Itse asiassa mitä tärkeämpi kisa, sitä enemmän hän nauttii haasteesta päästä lyömään kilpakumppaninsa. Se ei tarkoita sitä, että Zach voittaisi joka kerta. Hän ei vain häviä sen vuoksi, että joku ”seisoo hänen tiellään”.

Tiger voimistui vuosien varrella. Vietin suurimman osan ajastani kentällä hänen kanssaan. Olisin voinut erottaa fyysiset muutokset selkeämmin, jos en olisi nähnyt häntä kuukausiin. Tiger piti lihasharjoittelusta, ja se auttoikin häntä tiettyyn rajaan saakka – ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti, koska treenaaminen antaa itseluottamusta ja edistää ajattelua. Mitä tulee painojen kanssa harjoitteluun, en näe että se olisi suuremmin hyödyttänyt hänen peliään. Kun näin Tigerin ensimmäisen kerran, olen varma, että hän löi palloa pidemmälle kuin myöhemmin urallaan.

Käyttikö Tiger kiellettyjä aineita? Ei missään tapauksessa. Pidit sitten hänestä tai et, Tiger kunnioitti aina peliä. Hän tuntee lajin historian ja ihmiset, sen merkityksen urheilussa ja maailmassa. Tiger on aina ollut tietoinen siitä, miten golf on vaikuttanut häneen henkilökohtaisesti. On hyvä kysymys, ovatko toiset pelaajat käyttäneet kiellettyjä aineita? Miksi golf muodostaisi tässä poikkeuksen? PGA Tour yrittää kovasti edistää kiiltokuvaimagoa, ja me kaikki tiedämme, ettei se ole ihan niin. Huvikäyttöä esiintyy varmasti. En nähnyt mitään erityistä siihen liittyvää, enkä ollut koskaan kiinnostunut koko asiasta. Mutta varmasti sitä on jollain tavalla ollut.

Toivoin aina, että kiertue toisi käyttöepäilyt julkisuuteen. Miksi? Koska muussakin urheilussa toimitaan niin. Siitä syntyy turhaa spekulointia, jos vain kiistetään. Haluaisin tietää syyn tuollaiseen politiikkaan.

Tiger tuli kilpailukykyä mitatessa vanhaksi. Kuka tahansa turnauksen voittanut pelaaja osaa kertoa, miten kuluttavaa menestys on. Voiton tavoittelu, media, perhe ja menestyksen jälkeiset bisneskuviot aiheuttavat paineita. Tigerille kaikki tuli moninkertaisesti, ja menestystä riitti viikosta toiseen vuosien ajan. Jatkuva menestys kuluttaa ketä tahansa, eikä Tiger ollut sille immuuni. Hän ei ole sen erilaisempi kuin yksikään kilpa-autoistani. Voit ylläpitää autoa täydellisesti, vaihtaa uusia osia ja kohdella sitä kuin pientä lasta. Mutta ennemmin tai myöhemmin se kuluu loppuun.

Minulla oli suunnilleen samankaltainen palkkajärjestelmä kaikkien työskentelemieni pelaajien kanssa. Joillakin maailmanluokan pelaajien caddieilla on kiinteä palkka, mutta itse en halunnut sitä. Minun tuloni perustuivat aina pelaajan menestykseen, näin menettelin Raymond Floydin, Gregin, Tigerin ja Adamin kanssa. Sain pohjapalkan sekä bonuksena kolme erilaista maksuprosenttia viiden ja kymmenen välillä tavallisesta sijoituksesta, top-kympistä ja voitosta. En pysty sanomaan, paljonko tienasin vuositasolla. Pärjäsinkö hyvin? Sanotaan, että olisin voinut jäädä eläkkeelle hieman aikaisemminkin.

Jossakin mielessä puheet Tigerin säästäväisyydestä ovat totta. Hän saattoi olla joskus nuuka, mutta kääntöpuolella oli lähes poikkeuksellista jalomielisyyttä, mistä hän ei ollut halukas tekemään numeroa. Vuonna 2010 Uudessa-Seelannissa tapahtui Pike Riverin kaivosonnettomuus, jossa sai surmansa 29 kaivosmiestä. Onnettomuus tapahtui keskiviikkona Speedweek–tapahtuman aikana, jolloin täällä ajetaan kilpaa joka ilta eri radalla viikon ajan. Viimeisen kisan oli määrä olla sunnuntaina Greymouthissa, lähellä mainittua kaivosta. Kilpailun peruutusta luonnollisesti harkittiin, mutta ajot päätettiin kuitenkin järjestää, jotta voitaisiin kerätä varoja onnettomuudessa kuolleiden perheiden hyväksi. Tiger oli kuullut tapahtumista uutisista, ja kun me keskustelimme puhelimessa, hän välittömästi tarjosi lahjoitusta. En halua mainita summaa, mutta se oli merkittävä, ja auttoi perheitä tuntuvasti. Sellainen menettely ei ollut Tigerin osalta epätavallista.

Meidän kotonamme ei ole golfiin liittyviä muistoesineitä. En katsele vanhoja elokuvia, tai mitään elokuvia, paitsi lennolla Yhdysvaltoihin ja takaisin. Ainoa asia, mikä on saanut minut itkemään, ovat käynnit Starship Children’s -sairaalassa ja Ronald McDonald -taloissa. Tuen niitä oman Steve Williams -säätiöni kautta. Noista paikoista ei lähdetä pois kuivin silmin.

Voin kiittää säätiöni perustamisesta Earl Woodsia. Olin ollut vuoden 2000 lopulla jonkun aikaa Tigerin caddiena, kun Earl huomasi, että minusta oli tullut julkisuuden henkilö. Jos ei niin paljon Amerikassa, sitä suuremmin Uudessa-Seelannissa. Hän kertoi minulle, kuinka säätiön saisi toimimaan, ja antoi joitakin hyviä ideoita. Säätiön varat ovat nousseet 2–3 miljoonan dollarin välille, ja kasvu jatkuu. Se on Earlin ansiota.

Inhosin lapsena koulunkäyntiä. Lintsasin, ja isäni ryöpytti minua; menin takaisin kouluun ja sitten lintsasin uudelleen. Olin tarpeeksi älykäs, mutta koulu kyllästytti minua. Tajusin 13-vuotiaana, että haluan tehdä vain caddien töitä. Tein matkanvarrella kaikenlaisia hommia, kuten sanomalehtien jakamista, makkaran valmistusta lihakaupassa ja tietysti caddien tehtäviä viikonloppuisin. Pulitin lopulta 20 000 dollaria panostaakseni uraani ulkomailla.

Ennen kuin lähdin 15-vuotiaana kotoa Eurooppaan aloittaakseni caddien ammatin, vanha uusiseelantilainen pro Walter Godfrey sanoi minulle, ”Kun matkustat, älä koskaan juo hanavettä ja syö aina hyvin. Muista nuo kaksi asiaa, niin kaikki muu sujuu hyvin.” Hän oli oikeassa. Seuraavien 35 vuoden aikana en missannut yhtään kisaa sairauden takia, enkä koskaan myöhästynyt tiiajasta.

Opin tuntemaan Euroopassa caddien, jota kutsuttiin Silly Billyksi. Kukaan ei tiennyt hänen oikeata nimeään. Silly Billy pukeutui aina trenssiin, jonka taskusta roikkui ravivetokuponki, ja kädessä oli tyhjä asiakirjasalkku. Kentällä hän kuljetti mukanaan muistikirjaa, jonne oli merkitty päivittäiset lipunpaikat, ei mitään muuta. Hänellä ei ollut faktaa etäisyyksistä, mutta hän oli tarpeeksi hyvä arvaamaan voidakseen työskennellä joidenkin varsin hyvin pelaajien kanssa. Hän toimi Sveitsissä eräänä vuonna José Riveron caddiena. Kenttä sijaitsi korkealla paikalla, ja kun Jóse oli missannut päivän viidennen viheriönsä, hän tempaisi ”mittakirjan” Silly Billyn kädestä huomatakseen että se oli täysin tyhjä. Ensiksi hän katsoi Silly Billyä ikään kuin aikoisi tappaa tämän. Sitten hän alkoi nauraa. Jóse pudotti muistikirjan, jatkoi pelaamista, ja kyseli taas etäisyyksiä Silly Billyltä.

Tein 80-luvun puolivälissä Aasiassa muutaman kisan verran töitä John Jacobsille, joka on yksi amerikkalaisen golfin hienoimmista tyypeistä. Singaporessa hän ehti hädin tuskin tiiaikaansa juostessaan paikalle kävelykengissään. Kasvoista päätellen John ei ollut nukkunut lainkaan. Hän löi melkein ohi ensimmäisen avauksensa, ja katosi klubitalolle etsimään golfkenkiä. Hän ehti paikalle hengästyneenä ennen toista lyöntiä, ja näytti koko ajan huonommalta. Tällaisen tarinan kuuluisi loppua niin, että John pelasi vaikeuksien jälkeen unelmakierroksen ja voitti koko turnauksen. Mutta ollakseni rehellinen, hän sai tuloksekseen miljoona lyöntiä.

Raymond Floyd uskoi, että pallon voi pakottaa reikään. Hän ei halunnut minua mukaan viheriölle, ja sanoi, ”Stevie, sinun täytyy pakottaa tuo pallo reikään minun kanssani. Jos me molemmat haluamme niin, sillä on 50 prosenttia paremmat mahdollisuudet mennä sisään.” Tiede on sitä mieltä, että se ei ole mahdollista. Mutta se vie ainakin kaikki negatiiviset ajatukset pois mielestä, joten kuka tietää? Joka tapauksessa epätavallinen määrä Raymondin putteja tarttui reiän reunaan ja putosi kuppiin viimeisellä sekunnilla.

Eräs merkittävä Greg Normaniin liittyvä asia oli, ettei hän väsynyt koskaan. Hän oli kaikkein kovin harjoittelija, jonka olen koskaan tavannut. Piste. Kun Greg lähti rangelle muuttamaan jotain, hän ei lähtenyt sieltä pois, ennen kuin oli omaksunut asian. Se saattoi liioittelematta kestää viisi minuuttia tai 12 tuntia.

Kiertue-caddiet nostivat kanteen PGA Touria vastaan vaatiessaan siltä parempaa kohtelua. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun laitoin nimeni paperiin. Jos otetaan huomioon pelaajien agentit, valmentajat, urheilupsykologit, fysiikkavalmentajat, media ja caddiet, meidän ammattikuntaamme edustajia kohdellaan kuin toisen luokan kansalaisia. Oli aina turhauttavaa, kun en voinut hakea pukuhuoneesta sateenvarjoa tai ylimääräistä pallolaatikkoa. Ei ollut paikkaa, missä olisin voinut pestä naamani pitkän päivän jälkeen. Katsojat tietävät, että liikuteltavan vessan käyttö neljältä iltapäivällä on siedettävää. Mutta se jäytää mieltä, kun joudut käyttämään sitä joka päivä, vaikka vieressä on mukava kylpyhuone. Ruuhkaisella sukkulabussilla ajelu on ihan ok muutaman päivän. Mutta muutaman kuukauden kuluttua alkaa kaivata parkkipaikkaa, minne voisi ajaa oman vuokra-autonsa. Jos laji keksittäisiin nyt, vallitseva malli olisi taatusti toisenlainen. Jos ja kun kaverit haluavat minut oikeuteen todistamaan, otan ensimmäisen lennon Amerikkaan.

Kaikkein rankinta on kävellä Augusta Nationalilla, kun ilma on kostea ja lämpötila ylittää 25 astetta. Ne paksut valkoiset haalarit pitävät sisällään kaiken hien ja siitepölyn. Se on kidutusta. Masters on eri tavalla rankka. Caddien on pakko pitää hattua koko ajan. Yhtenä vuonna tulimme Tigerin kanssa sunnuntaina 17. tiille. Oli kuuma päivä, ja paine päällä. Tuntui siltä, että on kerättävä itsensä niille kahdelle viimeiselle reiälle. Joten laskin bägin alas, otin hatun päästä, pyyhin otsaani ja hengitin muutaman kerran syvään. Seisoin siinä hattu kädessäni, kun vihreätakkinen valvoja käveli luokseni, ja katkaisi hiljaisuuden sanomalla terävällä äänellä, ”Hatut päähän, olkaa hyvä.” En pitänyt siitä, kuinka hän selvästi koki mielihyvää, kun tottelin käskyä. Olisi ollut mukavampaa, jos hän olisi kuiskannut.

Vuoden 2007 PGA Championshipin sunnuntai Southern Hillsissä oli kuumin kokemani päivä missään amerikkalaisessa turnauksessa. Tuon päivänä lämpötila nousi 39 asteeseen, ja lähes tuhatta ihmistä oli saanut lämpöhalvauksen oireita. Se jäi kuitenkin kaukaiseksi kakkoseksi 80-luvun alussa pelatulle South Australian Openille, jonka ensimmäisenä päivänä mitattiin 49 astetta. Kaikkiaan 40 prosenttia osallistujista keskeytti nestehukan ja uupumuksen vuoksi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Olin Terry Galen caddiena, ja muistan kun Terry sanoi, ”Jos pysymme pystyssä, tienaamme rahaa.” Me selvisimme loppuun saakka.

Joskus näkee pelaajan, joka lyö golfpalloa niin kuin sitä kuuluisi lyödä; voimakkaasti, läpitunkevasti, täydellisellä lentoradalla. Nuorista pelaajista yhdellä, Brooks Koepkalla, on aivan erityinen pallon lentokaari. Adam pelasi hänen kanssaan viime vuoden Open Championshipissä, ja ensimmäisestä tiilyönnistä lähtien ajattelin, Tämä poika on erityinen. Varmasti hän etsii palapelistään puuttuvia paloja, mutta en ole nähnyt sellaista pallon lentoa sitten Tigerin, ja sitä ennen,Johnny Millerin.

Tähtipelaajat eivät halua myöntää olevansa väärässä, vaikka he olisivat. Mitä parempi pelaaja, sitä suurempi taipumus hänellä tähän on. Kun huonoja asioita tapahtuu, pelaajan täytyy voida purkautua. Caddiella on oltava kyky tehdä tilaa purkautumiselle kuulematta mitään muuta kuin sen informaation, millä on jotain merkitystä.

Ensimmäinen todella hyvä pelaaja, jolle tein töitä, oli Peter Thomson. Minä olin 12-vuotias, ja hän viisinkertainen Open Championshipin voittaja. Tietysti seurasin hänen jokaista liikettään. Se mitä muistan, hän ei koskaan ollut poissa tolaltaan eikä kiroillut. Kaikki hänen ympärillään olevat ihmiset olivat tai muuttuivat samanlaisiksi – eivät kiroilleet, eivät olleet karkeita ja kunnioittivat toisia. Tämän päivän pelaajista Matt Kuchar muistuttaa Peteriä eniten. Golf tarvitsee enemmän heidän kaltaisiaan ihmisiä.

Speedway on Uuden-Seelannin toiseksi suosituin urheilulaji rugbyn jälkeen, ja olen ylpeä siitä, että olen voittanut kaksi kansallista mestaruutta kahdessa eri luokassa. Saloon-autoissa on neljä ”majoria” kuten golfissakin, ja minulla on viisi voittoa. Moottoriurheilu on intohimoni.

Kuuntelin jotain vanhaa videoklippiä, missä Michael Jordan sanoi, ”Eläkkeellä olo antaa minulle mahdollisuuden tehdä mitä haluan.” Hän sanoi, että mahdollinen comeback veisi samalla valinnanvapauden. Joten jos minä aloittaisen työt uudelleen jollekin pelaajalle, se olisi osa-aikaista. Tämä vapaus on yksinkertaisesti niin mukavaa.

Teet sitten mitä tahansa työksesi, sinun välillä päästävä siitä eroon täydellisesti. Kun pelaaja piti lomaa, unohdin itsekin golfin totaalisesti. En koskaan lukenut tuloksia tai muuta, mikä johti useamman kerran hieman hankalaan tilanteeseen, kun en tullut onnitelleeksi edellisen sunnuntain voittajaa. Mutta pysyin sillä tavalla järjissäni.

Teksti: Guy Yocom Kuvat Graeme Murray, US Golf Digest

Steve Williams on Adam Scottin bägissä myös The Openissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)