26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Singha Corporation Janne Kasken sponsoriksi

Jo pidempään Aasiassa pelannut porvoolainen sai merkittävän yhteistyökumppanin uransa tuekseen.

Asian Tour, Asian Development Tour ja PGA Tour China -kiertueilla pelaava Janne Kaske sai muutama viikko sitten mukavan yhteydenoton thaimaalaiselta suuryritykseltä. Sen seurauksena Kaske ja virvoitusjuomayhtiö Singha Corporation allekirjoittivat sponsorisopimuksen.

”Singha Corporationin tuki mahdollistaa minulle täyden keskittymisen pelaajana kehittymiseen ja olen erittäin ylpeä saadessani kantaa yrityksen logoa paidassani”, Kaske sanoi.

Vuosittain yli 40 ammattilaisturnausta Thaimaassa rahoittava yritys sponsoroi myös kymmeniä thaimaalaisia pelaajia, kuten Thongchai Jaideeta, Kiradech Abibarnratia sekä kahden edellä mainitun tavoin tällä viikolla Open Champonshipiin osallistuvaa Phachara Khongwatmaita.

Golfin ulkopuolelta Singha tunnetaan F1-kuljettaja Kimi Räikkösen sekä Englannin valioliigajoukkueiden Chelsean ja Leicesterin sponsorina.

”Kiitos tästä urani tärkeimmästä yhteistyökumppanista kuuluu asianhoitajalleni Juha Ritvalalle. Hän on tehnyt viimeisten vuosien aikana paljon työtä edistäessään urani kehittymistä Aasiassa – myös silloin kun peli ei ole kulkenut.”

Hill Side Golf & Country Clubia edustavan Kasken kausi jatkuu parin viikon kuluttua Aasian kiertueeseen kuuluvassa 750 000 dollarin Kings Cupissa. Tämän jälkeen hän osallistuu Vierumäellä pelattavaan Challenge Tourin kilpailuun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje