26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Saku Korhonen tähtää pituuslyönnin MM-kisoihin

Kytäjän epävirallisissa SM-kisoissa pronssia viime vuonna saavuttanut hyvinkääläinen pamautti jo ensimmäisellä kisakaudellaan pisimmän draivinsa 330 metrin päähän.

Golfpallon lyöminen pitkälle on herättänyt aina kunnioitusta. Mikä onkaan sen hienompaa katseltavaa, kun upeassa kaaressa liitävä pallo alkaa tavoitella vasta 200 metrin paremmalla puolella lakipistettään ja putoaa 300 metrin viivalle.

Tuollaiset hevosenpotkut ovat vain harvojen etuoikeus. Yksi heistä on hyvinkääläinen Saku Korhonen, joka kuuluu kotimaisiin pituuslyöntiaktiiveihin. Hän kiinnostui tästä golfin alalajista noin 1,5 vuotta sitten, koska tiedosti omaavansa kaikki tärkeimmät kriteerit pallon saamiseksi kauas.

”Aloittaessani en tiennyt lajista juuri mitään, joskus olin nähnyt Janos Uotilan pituuslyöntishow’n, mutta siinä oikeastaan kaikki. Ryhdyin selvittämään, ketkä Suomessa tätä harrastavat, ja liityin heidän treenirinkiinsä”, Korhonen sanoo.

Harjoittelu on enimmäkseen itsenäistä puuhaa, sillä treenrinki kokoontuu vain pari kertaa kuukaudessa. Talvella porukan tukikohta on Töölön kisahallissa, jossa rautoja kolistellaan lisämetrien saavuttamiseksi. Valmentajaa viiden miehen ryhmällä ei ole, vaan kaikki koutsaavat toisiaan. Lajin harrastajat ympäri maailman jakavat avoimesti treenivinkkejä sosiaalisessa mediassa, joita ainakin Korhonen on hyödyntänyt omassa tekemisessään.

”Fyysisessä treenaamisessa voimanhankinnan ja liikkuvuusharjoittelun pitäisi jakautua koko lailla tasan. Myönnän, että itselläni se painottuu enemmän tuohon ensin mainittuun, vaikka nimenomaan liikkuvuus ei ole itselläni erityisen hyvällä mallilla. Olenkin käyttänyt Fibacon yksilövalmennusta sen kehittämiseksi.”

”Kevään edetessä harjoittelun painotus on siirtynyt enemmän lyömiseen. Mittareiden mukaan pallot lentävät nyt viime kesää pidemmälle, tulokset ovat sitten nähtävissä kun kisakausi käynnistyy.”

Pituuslyöntikisoissa tunnelma on parhaimmillaan kuin Pihtiputaan keihäskarnevaaleissa. Tässä pallon perään karjaisee Aleksi Kivini.

Minkälaisia ominaisuuksia hyvältä pituuslyöjältä vaaditaan?

”Vipuvarresta ja pituudesta on hyötyä, mutta eivät ne menestykselle välttämättömiä ole. Pitää olla luontainen kyky lyödä kovaa, sitä pidän kaikkein tärkeimpänä tekijänä. Jos oma kroppa ei salli lyödä kovaa – vaikka olisi kuinka raamikas – palloa on yksinkertaisesti vaikea saada lentämään kauas. Käsien pitää olla myös tarpeeksi nopeat”, 188-senttimetriä pitkä ja 90 kiloa painava Korhonen sanoo.

Voimanhankinnassa oikeiden lihasryhmien kehittäminen on luonnollisesti keskeistä. Päähuomio on keskivartalon ohella käsivarsissa sekä jaloissa. Pelkistä suurista lihaksista ei ole hyötyä, vaan voima tulee myös pystyä siirtämään räjähtävästi mailaan ja sitä kautta palloon.

Golfoppinsa Hyvinkään kentällä saanut Korhonen pelasi teinivuosinaan Aluetourin kilpailuja, mutta harrasti samanaikaisesti myös jääkiekkoa ja koripalloa. Kilpaurheilu alkoi jäädä kymmenkunta vuotta sitten, mutta nyt, pian 30 vuotta täyttävänä, hän on kaivanut naftaliinissa olleen kilpaviettinsä uudelleen esille.

Viime vuonna osallistuin kolmeen pituuslyöntikilpailuun. Ensimmäinen kisani oli Ruotsin mestaruuskilpailu, jossa jännitin niin paljon, ettei lyömisestä tullut mitään.

Kauden kahdessa muussa kilpailussa Korhosella oli tyystin toinen ääni kellossa. Teemu Pitkäsen voittamissa Kytäjän epävirallisissa SM-kisoissa hän jakoi kolmannen sijan ja Tukholman lähistöllä pidetyissä EM-kisoissa tuli neljäs sija.

Teemu Pitkäsellä on hallussaan viime vuonna lyöty Euroopan kiertueen ennätys.

Korhosen paras kilpailutulos vielä alkutekijöissä olevalla pituuslyöntiuralla on 330 metriä, jonka hän piiskasi Ruotsin Euroopan mestaruuskisoissa, Kytäjällä pronssi tuli kymmenen metriä lyhyemmällä tuloksella. Molemmat tulokset ovat pieneen vastatuuleen tehtyjä. EM-kisoissa osallistujia oli 30, Kytäjällä SM-mitaleista taisteli kymmenen lyöjää.

Säännöllisesti kisoja kiertäviä suomalaisia on vajaa kymmenkunta, mutta laji on heräilemässä meillä uudelleen. Janos Uotilan aktiiviaikoina oli pari vuotta kunnon hype päällä, mutta sitten homma alkoi vähitellen hiipua. Viime vuonna pidettiin ensimmäiset SM-kisat neljään vuoteen.

”Vähän enemmän olisi mukava saada väkeä toimintaan ja kisoihin mukaan. Ruotsissa kilpailevia pelaajia löytyy useampia kymmeniä.”

Kotimaiset pituuslyöjät perustivat hiljattain oman seuran, jonka tärkein tehtävä onkin saada lajille lisää näkyvyyttä. Seura järjestää myös kisoja ja pyrkii parhaansa mukaan auttamaan ja edistämään jäsentensä kehitystä lajin harrastajina. Korhonen toimii myös Suomen Pituuslyöjät ry:n puheenjohtajana.

Korhonen arvioi osallistuvansa tänä vuonna vajaaseen kymmeneen kilpailuun. Näistä ensimmäinen, Euroopan kiertueeseeen kuuluva kisa, käydään loppuviikosta Tanskassa. Kauden ensimmäinen kotimainen kilpailu on juhannusta edeltävällä viikolla Kytäjän rangella, jossa Korhonen myös pääsääntöisesti harjoittelee.

Saku Korhosella on tällä kaudella ohjelmassa noin kolminkertainen määrä kisoja viime vuoteen verrattuna.

“Kytäjälle on tuolloin mahdollisuus tulla mittauttamaan omien draivien pituuksia. Samalla voi myös testata välineitä ja tietysti katsoa itse kisaa.”

Hän kertoo, että Suomessa olisi tänä vuonna mahdollisuus järjestää lajin EM-kilpailut, kunhan vain sopiva kenttä löytyisi. Halukkaat kentät voisivat olla minuun yhteydessä, tärkein kriteeri kisan järjestämiseksi on riittävän pitkä ja selkeä väylä.

Korhosen tämän kauden päätähtäin on elo-syyskuun vaihteessa pelattavissa MM-kisoissa, jotka pidetään joka vuosi Yhdysvalloissa. Pääsy varsinaiseen kisaan ei ole automaattinen, vaan hänen on osallistuttava ensin karsintoihin. Laji on Atlantin takana varsin suuri, ja taso sen mukainen. Sikäläisissä kisoissa pyörii odotetusti suuret rahapalkinnot.

”Euroopan kiertueella tavoittelen top 4 -sijoituksia ja tietysti voittoja. Neljä parasta pääsee tienesteille, ja voittaja saa 1400 euroa. Jenkeissä parhaat elättävät pituuslyönnillä itsensä, MM-kisojen voittaja kuittaa jopa 125 000 dollaria”, LVI-suunnittelun ja maalämpöasioiden asiantuntijana konsulttitoimistossa työskentelevä Korhonen sanoo.

Pituuslyöjänkään ei sovi hätäillä backsvingissä

Kysyttäessä Saku Korhoselta hyvän pituuslyönnin tärkeimpiä teknisiä tekijöitä, hän mainitsee ensiksi tasapainoisen alkuasennon leveällä stanssilla.

”Tukeva alkuasento antaa hyvän perustan voimakkaalle lyönnille. Pallo pitää tiiata riittävän korkealle, ja sitten voidaan keskittyä isoon kiertoliikkeeseen. Backsvingissä pitää saada hyvä tuki oikean jalan varaan, kunnes lantion liike käynnistää downsvingin. Sen jälkeen keskivartalo avautuu, ja tekee tilaa käsien liikkeelle tilaa osumahetkeen. Rannekulman purku jätetään mahdollisimman myöhäiseksi, jotta mailanpäähän saadaan mahdollisimman suuri nopeus.”

Iso rooli on myös pallon takana pysymisellä. Silloin pääsee antamaan tuen varassa kaiken voiman lyöntiin.

Perustekijöiden osalta pituuslyöjän muistilista on pitkälti samankaltainen kuin kenellä tahansa draverillaan palloa sivaltavalla harrastajalla, lukuun ottamatta varsin leveää jalkojen asentoa ja korkeaa tiitä. Myös loppuasennot ovat pituuslyöjillä toisinaan vähän niin ja näin voimakkaasta liikkeestä johtuen.

”Jos kierrän kenttää, ja lyön draivit sillä tavallisella 90 prosentin pelinnopeudellani, pääsen helposti hyvään loppuasentoon. Pituuslyöjällä on usein niin paljon voimaa lyönnissä takana, että liike ei välttämättä kierry osuman jälkeen loppuun asti. Sillä ei silti onnistumisen kannalta – pituuslyönnissä – ole sen kummenpaa merkitystä.”

Korhonen tähdentää, että backsvingin nopeuden suhteen pituuslyöjää vaanii samat vaarat kuin ketä tahansa pelaajaa. Liian nopealla ja hätäisellä taakseviennilla ei saa hyvää tulosta. Myös liian kova puristus hidastaa mailanpään liikettä ja nakertaa lyönnin pituutta.

Pituuslyöjän arsenaali poikkeaa olennaisesti Matti Meikäläisen käyttämistä draivereista. Varsien pituudet ovat käytännössä jokaisella 48-tuumaisia, joka on pisin sallittu mitta. Myös lyöntipinnan trampoliiniefekti ei saa ylittää hyväksyttyjä arvoja. Lavan nostokulmat vaihtelevat esimerkiksi Korhosella kolmen ja kuuden asteen välillä.

Kisassa käytettävät mailat valikoituvat vallitsevien olosuhteiden perusteella, ja niitä lyöjillä on yleensä tiillä pari kolme vaihtoehtoa. Esimerkiksi myötätuuleen kannattaa käyttää isompaa nostokulmaa, silloin saa pallon korkeammalle ja tuuli tuo ylimääräistä mittaa. Pienempää loftia käytetään taas päivastaisissa tapauksissa, ja silloin, kun halutaan kunnon rulleja.

Lapa parhaimmillaan vähän ennen hajoamistaan

Pituuslyöjien suosimia lapoja ovat muun muassa Krank Golfin Formula sekä hallitsevan maailmanmestarin Joe Millerin käsissä nähdyt Callaway Golfin XR 16 ja X2 Hot. Korhosella itsellään on tällä hetkellä käytössä Mutant Golfin Brute-malliston lavat.

”Niissä on hyvä hinta-laatusuhde, yhden lavan hinta on 200 dollaria.”

Korhonen kertoo, että draiverin lapa paranee käytössä, ja saavuttaa todellisen laadun vasta 1000 lyönnin jälkeen: ”Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, lapa on tyypillisesti parhaimmillaan vähän ennen hajoamistaan.”

Palloista tutuin lajin piireissä on Volvikin Vivid XT, joka on myös pituuslyöntikisojen virallinen pallo. Myös Dixonin Wind on yleisesti käytössä.

Varsivalikoimistaan häneltä löytyy House of Forgedin kahden ja kolmen X:n stiffejä. (Jotkut pituuslyöjät käyttävät jopa neljän X:n stiffiä.) Kotimaisilla pituuslyöjillä on ollut testattavanaan myös porvoolaisen L-Tec Sportin valmistamia Vertigo Golfin varsia.

Vähintään yksi sektoriin

Olet varmasti joskus kokeillut huviksesi erilaisia ”epäsopiviakin” varsia koemielessä. Minkälaisia havaintoja olet tehnyt?

”Minkälaisia tahansa mailoja on kiva kokeilla, mutta hauskimman oloiset lyönnit lähtevät notkeilla varsilla. Silloin pallo nousee todella korkealle ja melkoisella alakierteellä.”

Korhonen kertoo, että pituuslyöntikisoissa on erilaisia kilpailumuotoja, mutta tyypillisimmin pelataan periaatteella mies miestä vastaan.

”Paripeleistä yksi menee jatkoon ja toinen lähtee laukukuoroon. Samaa kaavaa toistetaan, kunnes jäljellä on kaksi kilpaiijaa.”

Kisoissa lyödään kuuden tai kahdeksan pallon settejä. Hyväksyttävä tulos saadaan, kun vähintään yksi pallo on osunut sektorille, jonka leveys on 40 – 50 metriä. Paras tulos otetaan huomioon.

Kenttään merkitään viivoja esimerkiksi 20 metrin välein, ja lyönnin pituus mitataan mittapyörän- tai nauhan avulla.

Pituuslyönnin lukuja:

Mailanpäännopeudet 138–145 mailia tunnissa.
Pallon lähtönopeudet 198–212 mailia tunnissa.
Pituudet 350–400 jaardia ja myötätuuleen yli 400 jaardia. Teemu Pitkänen löi viime vuonna Euroopean Tourin kisassa 440 jaardia, mikä on kiertueen ennätys.
Vastatuulen ja myötätuulen ero voi olla pituudessa jopa 100 metriä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje