16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Kiekkomaestro Jussi Jokinen hoitaa ystävyyssuhteita golfkentällä – Raider Cupissa kaikki haluavat silti voittaa

NHL:ssä pitkän uran tehnyt ja hiljattain Oulun Kärppiin palannut Jussi Jokinen kuuluu kaveriporukkaan, joka ratkoo joka vuosi "Raider Cupin" mestaruuden. Kentällä miehestä otetaan mittaa rennosti, mutta vähintäänkin puolitotisesti.

”Team work makes the dream work, tää on meidän slogani. Team work makes the dream work, niin kuin Ridgelle Logani.”

Näin laulaa oululaisen golfporukan musiikillisesti kenties lahjakkain pelaaja. Hän teki kappaleen golfkavereilleen, jotka pelaavat kesäisin Raider Cupiksi nimeämänsä kaksipäiväisen reikäpelikilpailun. Porukan tunnetuin pelaaja on huippukiekkoilija Jussi Jokinen.

”Varsinkin foursomessa on painetta pelata hyvin, koska ei halua saattaa pelikaveria huonoihin asemiin. Gamebookin kautta on kiva seurailla muitakin ryhmiä ja elää siinä mukana. Toisena vuotena kisa ratkesi vasta viimeisissä singeleissä, mitä on sitten mukava seurailla reaaliaikaan”, Jokinen kertoo.

Raider Cup sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun kolme Oulusta kotoisin olevaa kaverusta halusivat järjestää ystävilleen golfkilpailun. Yksi puuhamiehistä on entinen liigakiekkoilija Tomi Mustonen, joka tuntee Jokisen jo juniorivuosilta Oulun Kärpistä.

Jokinen pelasi kaudet 2005–2018 NHL:ssä yhdeksässä eri joukkueessa. Tammikuussa hän teki sopimuksen Kärppien kanssa. Raider Cupiin Jokinen on osallistunut sen jokaisena kolmena pelivuotena.

”Olen ollut paljon maailmalla, niin en ole päässyt näkemään ystäviä. Raider Cupissa on todella mukava nähdä heitä ja viettää heidän kanssaan aikaan. Sosiaalisena tapahtumana sillä on iso merkitys.”

”Suun soittaminen ja sellainen kuuluu tuohon kisaan. Se on vielä lisääntynyt, kun porukka on oppinut tuntemaan toisiaan paremmin. Leikkimielisyys on peleissä mukana, mutta kyllä kaikki haluavat silti voittaa. Monella on lätkä, -ja futistaustaa, joten kun kisataan, niin tosissaan vedetään”, Jokinen kuvailee.

Raider Cupin jännittäviä hetkiä eletään jo kuukausia ennen varsinaista kilpailua, kun porukka äänestää keskuudestaan kaksi kapteenia ja varakapteenit. Sen jälkeen vuorossa on draft-tilaisuus, jonka perusteella joukkueet muodostuvat. Kuukautta ennen kisaa kapteenit paljastavat valintansa ensimmäisen päivän best ball -paripeleihin.

”Kun parit julkaistaan, niin siinä ehtii kuukauden ajan jo ladata siihen ekaan päivään. Viime vuonna voitimme juuri Mustosen kanssa veljeni Juhon ja hänen parinaan pelanneen Haatajan Juha-Pekan. Se oli hyvä päänahka, vaikka lopulta hävisimme kokonaiskilpailun”, Jokinen kertoo.

Raider Cupin kolmehenkiseltä ”hallitukselta” kisan järjestäminen ottaa aikaa useamman päivän.

”He ovat hoitaneet kaiken viimeisen päälle ja pitäneet kulutkin minimissä. On sponsseja, puuhapussia ja muutenkin kaiken hoitaminen vie paljon aikaa. Heille iso kiitos siitä. Me muut tulemme vain paikalle”, Jokinen sanoo.

Pitkät putit vahvuus

Jokinen on pelannut golfia useamman vuoden, jousta pari viime vuotta ahkerammin. Vaikka Jokinen tällä hetkellä ansaitsee leipäänsä Suomessa, asuu perhe Floridassa. Siellä Jokinen golfasi talvikuukausina pari kertaa viikossa.

”Moni jääkiekkoilija on pitkälyöntinen. Itse en niinkään lukeudu heihin. Nyt olen viimeisen puolentoista vuoden aikana saanut lisää pituutta draiveihin, mikä on helpottanut sitten lähestymisiä.”

”Pitkissä raudoissa en ole vielä kovin hyvä. Jostain alle 120 metristä lähestymiset ovat ihan ok. Pitkissä puteissa olen hyvä, mutta lyhyitä alle kolmemetrisiä putteja pitäisi saada paremmaksi”, Jokinen analysoi peliään.

Suomen mestaruus tavoitteena

Jokisen jääkiekkoura on pitkä ja komea. Nuorten maajoukkueissa hän voitti MM-mitaleita yhdessä lahjakkaan 83-syntyneiden ikäluokan kanssa. Kärpissä hän ehti voittaa kaksi Suomen mestaruutta ennen siirtymistään Dallas Starsiin. NHL:ssä Jokisen tilille on toistaiseksi kertynyt 951 runkosarjan ottelua. Leijonien kanssa hän on saavuttanut olympia, -ja MM-mitaleita.

”Intohimo pelata ja harjoitella motivoi edelleen. Ainakin vielä 99 prosenttia kerroista on ollut mukava mennä hallille. Tässä iässä voittaminen motivoi tietenkin. Suomen mestaruus on tavoitteena. Pelaaminen ja joukkueen kanssa yhdessä tekeminen ja kokeminen on hienointa tässä lajissa.”

Kärpät on ollut tällä kaudella SM-liigan paras joukkue runkosarjassa, mikä lupaa hyvää pudotuspelejä ja mestaruustaistoa ajatellen. Viimeistään tuolloin myös Jokinen uskoo olevansa parhaassa kunnossaan, sillä hänen ainoat pelinsä tältä kaudelta ovat Sveitsin kakkosliigasta kauden alusta.

Noin promille NHL:stä haaveilevista suomalaispelaajista pääsee pelaamaan maailman kirkkaimpiin valoihin. Jokinen on yksi heistä.

”Jääkiekko on antanut aivan huikeasti. Olen saanut pelata 13 vuotta NHL:ssä maailman parhaiden pelaajien kanssa ja heitä vastaan. On uskomatonta, että vaikka olin lupaava pelaaja, niin en silti ollut ykköskierroksen varaus tai huipputalentti ja kuitenkin olen tehnyt näin pitkän uran. Lätkä on antanut elinikäisiä ystävyyssuhteita ja olen saanut lapsuuden harrastuksestani ammatin. Ei tätä ajattele työnä. On aika harvinaista, että saa tehdä jotain hommaa työkseen, jota ei edes laske työksi”, Jokinen kertoo.

Raider Cupin jäsenet:

Jussi Jokinen,Juho Jokinen, Tomi Mustonen, Jussi Nieminen, Matti Toppari, Tuomas Perkkiö, Juha-Pekka Haataja, Sakari Manninen, Juho Keränen, Janne Salmela, Olli Laukkanen, Lasse Vallo, Mikko Hurskainen, Antti Rikberg, Antti Suorsa, Konsta Salmela, Heikki Karjalainen, Pekka Ukonmaanaho

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje